Onnellinen Norppa

Tauon paikka

2012-03-01T10:35:00.001+02:00

Viime aikoina minulla on mennyt lujaa. Liian lujaa? Elämä on joka tapauksessa ollut kiireistä, vaikka itse kiireihini olen hymyillen suostunut.

Kolme miestä, kaikkien kanssa kolmet treffit sekä tietysti jumppakaverin kanssa satunnainen hengailu. Exän kanssa tapahtunutta hairahdustakaan ei sovi unohtaa. En minä mitään tai ketään ole etsimällä etsinyt, olen vain viesteihin vastaillut ja myönteisen sanan sanonut joihinkin kahvikutsuihin.

Ei ole ollut aikaa käydä juoksemassa tai salilla. Ruokaakaan en ole varmaan kahteen tai kolmeen viikkoon laittanut, syönyt olen jotakin mitä jääkaapista on sattunut löytymään. Usein sieltä ei kovin paljon ole löytynyt, kun ei ole ollut aikaa käydä ruokakaupassa.

Joskus kuukausi takaperin havahduin siihen, ettei elämäni ole hallinnassa. Valitettavasti samassa tilanteessa olen edelleenkin. Tiedostan tämän, mutta muutoksen tekeminen on vaikeaa. Harvinaisen hankalaa.

Minähän rakastan rauhallisia koti-iltoja. Hyviä elokuvia tai paksu romaani, maistuvaa ruokaa ja niin, sitä hyvää seuraa. Koti-iltojen taika on yksin ollessa kadoksissa, en minä nauti yksinäisistä illoista. Kai minä hieman pelkään masentuvan, pelkään sen yksinäisyyden iskevän päälle jos vaan rauhotun ja jään kotiin möllöttämään.

Treffit viemät voimia, sillä ei se ole vaan se aika jonka toisen kanssa vietän. Se jatkuu sen jälkeen, pienessä mielessäni analysoin tahtomattakin. Samaa älytöntä mietiskelyä jatkan blogissani. Minun blogini ei ole sellainen kun tahtoisin, en itse jaksaisi tätä lukea. Niin, minun elämäni ei ole sellainen kun tahtoisin, en itse jaksaisi tätä elää.

Onhan tämä treffailu hauskaa. On kiva tutustua uusiin ihmisiin, se on huippuhienoa. Kohtuus kuitenkin kaikessa.

Nyt on pakko rauhoittaa tahtia. Yksi keino siihen tulee olemaan pienen breikin pitäminen blogista. Asiat jyllää yhä enemmän ja enemmän mielessäni, kun niistä kirjoitan. Joskus se menee niin, että kun saan mieltäni vaivaavat asiat kirjoitettua, ne häviävät. Nyt ei ole käynyt niin.

Hyvästejä en sano, mutta hetkelliselle kevättauolle hyppään mä.

***

Onni on vastuunkanto.

Suudelmia

2012-02-29T22:39:00.000+02:00

Suudelmat ovat ihania asioita. Sellaisia suloisia, haluavia, helliä.

Ne kertovat paljon, ehkä sen minkä on jo sisimissään arvannutkin. Joskus ne kertovat sen, minkä jo tietää, todistavat sen fyysisen vetovoiman. Joskus ne taas todistavat, että ei. Ei näin, vaikka suudelmat olisivat mekaniikaltaan juuri sitä mitä niiden pitää olla. Jokin puuttuu, jokin tärkein puuttuu ja se puuttuu se.

Suudelmia olen saanut. Tänäänkin. Yksi miekkonen kävi iltateellä luonani ja suukotteluksihan se meni, mutta kun nekään ei sytyttänyt minua. Niin ei sitten sytytä mikään. Toinen on toista mieltä, tai ainakin sanoo olevansa. Nähdäänhän me lauantaina, voisin vaikka mennä hänen luo, eiköhän me jotain tekemistä keksittäisi.

Toiset miekkoset taas eivät kerro, eivät paljasta sitä mitä ne suudelmat voisivat kertoa. Treffeillä kolmeen otteeseen ja flirttiä puolin toisin ilmassa. Nähdäänhän taas pian, vaikka sunnuntaina. Halaus, sellainen kunnon rutistus. Ei yritystä kuitenkaan mihinkään muuhun suuntaan. Ei silti, ei minullakaan. Suudelma kuitenkin kertoisi paljon, kertoisi sen minkä jo todennäköisesti tiedän. Ilman suudelmaa en kuitenkaan ole varma, se voi muuttaa kaiken tai olla muuttamatta. Ehkä sitten sunnuntaina, olisi jo aika.

Joskus niitä suudelmia saa, paljonkin, ympäri minua. Rinnoilleni, kaulalleni ja vatsalleni. Ne suudelmat huulilleni kuitenkin harvinaisempia, mutta sitäkin ihanempia. Ne suudelmat ovat juuri niitä oikeanlaisia, täydellisiä. Kun yhden antaa, ei voi lopettaa. Silti sekin on vaikeaa, kai se on tietyllä tapaa itsesuojeluvaistoa tai ehkä minä vaan uskottelen niin.

Tämä viikko on ollut taas miehiä täynnä ja kyllä, niitä suudelmiakin on tähän viikkoon kuulunut. Loppuviikkoonkin.

Maanantaina jumppakaveri. Täydellinen. Rentoa oloa, juttelua, hassuttelua ja höpsöttelyä. Nyt minä alan ymmärtämään, miksi jumppakaveruussuhde ei ole niin hyvä juttu. Joku voi siinä vielä itsesä satuttaa, se joku voin olla minä. Ehkä se toinenkin, utelias oli kuulemaan minun treffeistä. Miehistä treffejen takana. Minä en tiedä. Jumppakaveri vaan on juuri sellainen, mies minun makuuni, mutta en ole varma. Vaikka suudelmat kertovatkin sen jo, olen silti epävarma. Rivienvälistä lukeminen hankalaa, joten katsotaan. Jos tämä tästä johonkin suuntaan kehittyy, niin sitten niin on tapahtuakseen.

Tiistaina miekkonen miellyttävä myöskin. Kolmen ruokalajin illallinen, punkkua ja sivistynyttä keskustelua. Eri maailmasta kuitenkin kuin minä, syntynyt kultalusikka suussa ja italialaiset kengät jalassa. Merinäköala ja uudelta nahkalta tuoksuvat auton penkit. En tiedä olisiko meille samaa maailmaa, vaikka samanlaisista aamuista tykkäisimmekin ja illoistakin. Tulevaisuudestakin. Jokin vielä houkuttelee, siksi siis juttu jatkuu. Neljännet treffit pian edessä.

Tänään miekkonen mukava myöskin. Kolmannet treffit kuitenkin taisivat minulle olla tarpeeksi, ei edes yhteinen kummilapsi saa matkaa jatkumaan. Toinen jo täysillä tässä mukana, ihan liian täysillä. En tahtoisi toista satuttaa, mutta enemmän satutan, jos en peliä puhalla poikki. Jokin ei vaan toimi, vaikka se olisikin niin helppoa. Samaan maailmaan kuulumme ja kaikki olisi niin kuin voisin paperille kirjoittaa. Mutta ei, niin ei.

Ihastuminen, se on himskatin hankalaa. Sitä helposti ihastuu siihen ihastumisen tunteeseen. Maalailee niitä mielikuvia ja toivoo niitä niin paljon, että järki katoaa. Niin se varmaan on jumppakaverinkin kohdalla. Hänkin ihastuu harvoin, miettinyt osaako enää ihastuakaan. Niin minäkin.

Ihastuminen toisille niin helppoa, kun kerran minuun ihastuneet ovat. Epätoivoisiako nuo miehet, vai miksi tahtovat jatkaa. Minä ihmettelen vaan. Kun en minä ole mikään kissa. Ulkonäköni tuskin suurinta vaikutusta tekee, vaikkakin spasmat meni sekaisin kun näki minut vaatetta ja rinnat kuin oppikirjasta. Hassuja nuo miehet, kun minusta tykkäävät. Sanoivat, että aitouteni ja peittelemätön uteliaisuus. Miksi miksi miksi, niin minä kysyn. Tahdon tietää syyn siihen, miksi toinen tekee sitä mitä tekee. Nauruni, hölmöt juttuni, sitä kai huumorintajuksi kutsutaan.

Suudelmat kuitenkin kertovat totuuden myös toiselle, niin ainakin toivon. Niin hyvässä kuin pahassa.

Minä alan hiljalleen ymmärtämään sinkkukesän olevan edessäpäin. Samanaikaisesti toivotan tulevan sinkkukesän innosta hyppien vastaan ja toisaalta taas huokaan syvään, antaa olla. Ehkä sitten syksyllä, silloinhan sitä olisi ihana käpertyä toisen kainaloon ja saada niitä suudelmia. Ei yhtä tai kahta, vaan tuhansia.

***

Lopuksi, vaikka ei suudelmiin millään tavalla kuulukaan, niin uutta ja hyvältä kuulostavaa, Apulantaa. Voisihan tästäkin aasinsillan linkittää suudelmiin, sillä tämän laulajalta sellaisen olen saanut. Niin hassua kuin se onkin, täydellinen se ei ollut, vaikka lähes kaikki laulaen sieltä tullut täydellistä onkin.

***

Onni on saada joka päivä suudelmia, koiran pusutkin riittävät, muisk!

Maanantai jaksaa joskus iloisesti yllättää

2012-02-27T21:38:00.002+02:00

Kiva fiilis tänään.

Kai minä olen ylpeä itsestäni. Sain eilen illasta sanottua kahdelle miekkoselle, että toki voidaan jatkossakin tavata, mutta puhtaasti ystäväpohjalta minun puoleltani. Tuollaisien asioiden sanominen ja pettymysten tuottaminen on ikävää ja minulle niin kovin vaikeaa. Kenenkään tunteilla en kuitenkaan tahdo leikkiin ruveta, joten pakkohan se oli kertoa, aidosti ja rehellisesti omaan tapaani. Onneksi miekkosetkin ymmärsivät, että tangoon tarvitaan kaksi.

Muutenkin on kevättä rinnassa. Sellainen kepeä olo.

Fyysisesti olo on mitä mainion. Olen saanut sitä mitä minun pitää saada. Hellyyttä, hassutteluja ja hymyjä. Vaikka en sen enempää vielä saisikaan ja silti sitä enemmän tahtoisin. Toisaalta elämä tälläisenä on täyttä.

Pelkään tulevani liian tyytyväiseksi elämääni näin. Tykkään siitä kissahiiri-leikistä, flirtistä ja satunnaisista suudelmista. Yksinolosta, siitä että tämä koti on vain minun kotini. Tekemistä on piisannut, jopa liiaksi asti. Onneksi olen ymmärtänyt sen ja oppinut rauhoittamaan tahtia, ehkä.

Tulevaisuuskin näyttää valoisalta, jopa näin yksin vietettynä. Matkoja, keikkoja, loistavaa seuraa. Elämää, isolla kirjoitettuna.

Turha valitus on tosiaankin ihan turhaan. Minä olen nyt onnellinen ja se on ihana asia se.

***

Onni on kevät, se on tulossa!!!

Elämä on...

2012-02-26T21:00:00.002+02:00

***

Onni on elää täyttä elämää!

Toisilla oli jo aika sanoa: Tahdon!

2012-02-25T10:52:00.000+02:00

Näin pari viikkoa sitten unta isosiskostani ja hänen miehestään, unessani he menivät naimisiin. Uni oli kovin kummallinen, mieleenpainuva. Herättyäni ihmettelin vaan, että olipas hassu uni, ei ole siinä perheessä häitä odotettavissa. Yllätys oli suuri, kun siskoni eilen soitti ja kertoi että ovat juuri tulossa maistraatista. Sanoivat vihdoinkin, yli 20 yhteisen vuoden jälkeen, toisilleen tahdon.

Voi että, olen niin onnellinen siskoni puolesta! Sanat eivät riitä kertomaan, kuinka iloinen olen heidän puolestaan.

Aina ennen sanoin, ettei minun sukuni ole naimisiinmeneväistä sorttia. Enää en voi sanoa niin, reilu vuosi sitten toinen siskoistani meni ulkomailla yllättäen miehensä kanssa naimisiin ja nyt sitten toinen sisko teki saman tempun kotimaassa. Molemmilla siskoista on naimisiin mennessä ollut pitkät suhteet takana, pitkä aika kihloissa ja lapsia. Siskollani ja hänen miehellään oli eilen maistraatissa omat lapset todistamassa, eli siinä pesueessa jo lapsetkin ovat täysi-ikäisiä.

Mä olen onnellinen, mutta samalla mietin että saankohan minä ikinä sellaista onnea? Olen muutenkin aina silloin tällöin vertaillut itseäni siskoihini, vaikkakin ymmärrän sen turhaksi. Molemmilla siskoistani oli minun ikäisenä vakaa elämäntilanne, pitkät parisuhteet ja siskoni olivat minun ikäisinä äitejä.

Sitä vaan miettii, miksi minä en ansaitse sellaista onnea? Olenko minä tehnyt jotakin niin väärää, ettei minulle käy sellaista tuuria. Kai se pitää jonkun sisarusparvesta olla sellainen luuserisisko, ehkä se on minun kohtaloni tässä elämässä.

Muiden naimisiinmenemisestä olen onnellinen, mutta itse en tiedä miten minun pitäisi suhtautua naimisiinmenoon omalla kohdallani. On siis tietysti mahdollista, että aivan turhaan tälläistä mietinkään, ehkä se ei ole kohdallani ikinä ajankohtaistakaan. Joskus aiemmin sanoin, etten ikinä mene naimisiin. Exä sai minun mieleni muuttumaan ja tilannehan oli jo se, että sormus oli hankittu ja päivä päätetty. Naimisiin ei kuitenkaan mennyt (Luojalle kiitos siitä!), mutta kyllähän tämä kaikki sai minut pelästymään ja pelkäämään. Jos minut hylättiin silloin, kun kaiken piti olla aivan varmaa. Uskallanko enää, voiko kukaan minua niin paljon rakastaa, että tahtoisi minut kokonaan?

Rakkaalle siskolleni ja hänen ihanalle miehelleen toivotan kuitenkin tuhannesti onnea ja paljon rakkautta tuleviinkin yhteisiin vuosiin!

***

Onni on sanoa toiselle täydestä sydämestään tahdon.

Vanha suola ei janota

2012-02-24T11:39:00.002+02:00

Exän kanssa tapahtunutta hairahdusta olen tahtomattakin pienessä mielessäni analysoinut ja pohtinut. Hairahduksen jälkeen mietin onko minun järkeä alkaa treffailemaan ketään, kun ilmiselvästi vahvoja tunteita exää kohtaan on vielä olemassa. Toisaalta jos vaan jään tähän hetkeen yksin toipumaan, niin sittenhän se exä vasta alkaakin minun mielessäni pyörimään ja saa minut jälleen sekaisin. Mielummin sitä siis menen treffeille, nyt vaan jotenkin aivan avoimin mielin. Viikonlopuksi olisi kahden miekkosen kanssa treffit sovittuna, molemmat herrat olen kertaalleen aiemmin tavannut ja kaikinpuolin kivaa sekä rentoa oli. Niin kivaa, että toisen mahdollisuuden ansaitsevat.

Seksi ja läheisyys exän kanssa tuntui luonnolliselta, niin hyvältä ja tutulta. Sen aika on kuitenkin ohi, meidän aikamme on ohitse. En minä halua palata enää siihen entiseen, vaikka toki suhteessamme oli hyviäkin asioita, mutta niitä ikäviä asioita sitäkin enemmän. Suhteemme päättyi kerran, toista kertaa en samaa helvettiä jaksa elää ja tulevaisuutta meillä ei olisi. Minä en halua sitä suhdetta enää. Minä haluan jotakin aivan uutta, sellaista vielä tuntematonta itsellenikin.

Exän kanssa ollaan hyvissä väleissä. Juteltu ollaan, siitä mitä meinasi hairahdus. Kaduttaako se mitä teimme, ei kaduta ei. Exä kävi eilen illalla minun luonani, koiran luona oikeastaan. Toi minulle suklaajäätelöä ja hieroi hartioita, lähtiessään sanoi että panettaa. Sillon taas sen muistin, niinhän se menikin, minä rakastin aiemminkin ja hän ei samalla tapaa. Rakkaus ei riitä, ei ainakaan silloin kun vaan toinen rakastaa.

Katse siis kohti tulevaisuutta ja jotenkin ehkä osittain tämän hairahduksen kautta ymmärsin sen kuinka elämä on vaan mennyt eteenpäin, minunkin on mentävä. Sydämen sykkeen on suuntauduttava aivan toiseen suuntaan ja minä tahtoisin olla siihen jo valmis. Minä olen huomannut minun sydämeni sykkivän pienesti yhteen suuntaan, yhden miehen suuntaan. Nyt vain kerään rohkeutta tunnustaa tämän tälle miehelle ja katsoa miten siinä käy. Riski täytyy ottaa, vaikka hävitää onkin.

Viikonloppua odotan. Ehkä on aika avata suunsa ja katsoa miten sanomisiini reagoidaan. Treffejäkin jännitän, hassua ja kummaa.

Kyllä mulla menee pikkuisen liian lujaa. Yksi mies kerrallaan saisi riittää, ei tuplabuukkauksia yhdelle viikonlopulle, eikä toiveissa yllätystreffejä. Mutta jos minä tämän viikonlopun selviän, niin sitten rauhoitan tahtia. Aidosti mentävä eteenpäin, ei leikkimistä omilla tunteilla, eikä niiden muiden tunteilla.

Minä en ole tälläinen, tälläinen jatkuva treffaaminen ei ole minua. En ole mikään kissa, niin kuin kommenteissa on muutamaan otteeseen veikkailtu. Minä olen vaan tyttönen, joka tykkää koti-illoista, lettujen paistosta ja höpsöstä hassuttelusta oman murusen kanssa.

Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille kanssabloggaajille! :)

***

Onni on oppia tekemistään teoista, sekä oikeista teoista ja niistä virheistä.

Täydelliset treffit. Mutta iso mutta.

2012-02-20T18:53:00.000+02:00

Olin eilen aikamoisilla treffeillä, sellaisilla jotka päättyvät aivan toisin kuin olin ajatellut.

Olin siis sopinut yhden tyypin kanssa leffaan menosta ja heti alkuun jo tunnelma varsin rento. Tyyppi maksoi leffaliput ja osti sarjalipun, sanoi hymyssä suin, että minun vuoroni maksaa sitten seuraavat liput. Leffaherkutkin sulassa sovussa jaettiin. Tyyppi tarjosi viimeisestä lakupötköstä puolikasta minulle ja nam, hyvää oli.

Leffasta lähtiessä piti kulkea rappusia ylöspäin ja tämä tyyppi meni muutaman askeleen minun edelläni. Minä siellä perässä kulkiessani jäin sitten täysin tuijottelemaan tyypin hyvinmuodotunutta takamusta. Tuijottelin sitä niin lumoutuneena, että kompuroin jalkoihini ja tasapainoa hakiessa käsihän menee sinne missä katse on. Tukea hain siis kouraisemalla tyyppiä oikein kunnolla persuksista. Pystyssä pysyin, mutta repesin ihan täysillä. Tyyppi vaan ihmetteli, mikä kumma mulle tuli.

Pakkohan siinä sitten oli totuus toiselle kertoa. Jäin kiinni takamuksen tuijottelusta ja hyvä peppu, kun sai minut melkein kaatumaan. Kyllähän se tyyppiäkin aika paljon huvitti. Repeiltiin sitten siinä yhdessä. Tunnelma rentoutui entisestään, enkä siinä sitten laisinkaan vastustellut kun tyyppi ehdotti kokkailua yhdessä. Jatkettiin sitten minun luo kokkailemaan, tai siis tyyppi kokkasi ja minä katselin vieressä. Ruoka maittoi, varsin hyvä kokki.

Huomasin ne tyypin mukamas puolivahinko-kosketukset ja pitkät katseet. Samanlaisia taisin tarjoilla itsekin tyypin suuntaan. Vatsat täynnä menin sohvalle köllöttelemään, eikä mennyt kauaakaan kun tyyppi oli siinä osittain vieressäni köllöttelemässä. Jossain vaiheessa hän istui ja minun jalat hänen sylissään. Siinä sitten katselimme toisiamme ja olimme vain hiljaa katsellen hymyillen toisiamme. Kysyin sitten tyypiltä viattoman kysymyksen, että mitä mietit. Vastauksena oli, no arvaa. Arvasinhan minä, sillä saman suuntaiset olivat ne minunkin ajatukseni.

Sitten tyyppi suuteli minua. Juurikin täydellisen ihania suudelmia. Me suutelimme kuin ikinä ennen olisi ketään suudellut, kädet vaelsivat toisen vartalolla villinä. Niin villinä, että pian vaatteet lensivät nurkkaan ja ne kädet siitä aivan villiintyivätkin. Mitä siitä sitten seurasi, taivaallista ja täydellistä seksiä, sellaista kertakaikkisen upeaa seksiä. Seksin lisäksi hellyyttä, suudelmia ja läheisyyttä. Täydellistä. Sellaista tunnetta, aitoa tunnetta.

Täydellistä, eikö vain? Mutta, se iso mutta. Treffikumppani!!! Treffikumppani oli minun exäni.

Exän kanssa olemme pyrkineet tosiaankin olemaan kavereita ja onhan tämä kaveruussuhde hyvin lähtenyt käyntiin, niin hyvin että päätimme mennä yhdessä leffaan. Ihan siis kavereina.

En oikeasti ymmärrä miten tässä näin kävi. Miten me päädyimme harrastamaan seksiä yhdessä? Miten minä päädyin istumaan toisen syliin ja suutelemaan suutelemaan suutelemaan? Ei exäkään ymmärtänyt, kun ihmettelimme miksi näin kävi. Monelta näkökantilta katsoen tämähän ei ole hyvä juttu, ei ollenkaan.

Minä olen yrittänyt päästä oman elämän alkuun ja jollain tavalla olen kokenut toipuneeni erosta. Nyt tämä tapahtuma todisti, ettei asiat ole niin mustavalkoisia. Etten olekaan päässyt exästä yli. Elämä on kuitenkin ollut helppoa ja yksinkertaista, tämä monimutkastaa asioita ja tekee välini exään entistä monimutkaisemmiksi.

Puhuimme myös yhteenpaluusta, jollain tavalla molemmat sitä tahtoisi, se sydän varmasti jollain tasolla tahtoisi. Järki ymmärtää, ettei se varmasti onnistuisi. Ennen oli jo niin vaikeaa ja nyt on tapahtunut niin paljon kaikkea, että kaikki olisi entistä vaikeampaa.

Olo on aika sekava. Yhdessä totesimme,että ei anneta tämän pilata välejämme, unohdetaan tapahtunut. Hyvä niin, vaikkakin sitä kuinka helpolta ja kuinka oikealta kaikki tuntuikin, sitä on vaikea unohtaa. Se tekee kaikesta vaikeampaa, niin kuin se että minä rakastan häntä edelleen. Helvetti.

***

Onni on jossain siellä pääni sisällä, siellä keskellä sekavien ajatusten.

Olen menettänyt kykyni unelmoida

2012-02-16T22:00:00.002+02:00

Tapasin miehen. Komean miehen. Komea mies kertoi käyvänsä kirppareilla ja tykkäävän sisustaa, unelmoi omasta vanhasta omakotitalosta siinä kaupungissa, jossa minäkin tahtoisin asua. Talosta, jossa voisi katsella Amelieta, kuunnella Viikatetta sekä Apulantaa ja jonne voisi sisustaa myös lastenhuoneen. Unelmamies tämä komea mies.

Mutta kun ei. Elämä ei ole helppoa. Tai minä en ole helppo. Eikö minulle kukaan kelpaa? Eikö mikään kelpaa?

Yksi mies sai jo kauniita päiväperhosia vatsaani, mutta jotenkin ne perhoset muuttivat muotoaan koiperhosiksi. Liika innokkuus saa niskavillat pystyyn ja minut takajaloilleen, valmiina säntäämään karkuun. Karkuun en silti säntää, huomenna kävelylle vain kera koiruuden ja tämän miehen. Mitään en silti odota, yksinäistä koti-iltaa, jatkossakin.

Kun en enää osaa odottaa mitään. Treffeille mennessäkin koen treffit jo ihan epäonnistuneeksi. Eivät ne sikäli epäonnistu, minä teen vaikutuksen ja kännykkä piippailee kaipaavista viesteistä ennen kun avaan sen kotioven uudelleen. Minun mielestäni ne silti epäonnistuvat, minä en tunne mitään.

Minusta on tullut tunteeton. Kukaan ei herätä minussa tunteita. Ei enää edes se unelmissani asuva mies, hänen luokseen en osaa enää mennä. Bussissakin luen mielummin lehteä ja nukkumaanmennessä ajattelen vaan seuraavaa päivää. Pakottamalla pakottaen olen yrittänyt unelmoida, ajatukseni karkailevat kuitenkin kauppalistoihin ja kaikkeen turhantärkeään muuhun.

Miksi näin on? Miksi miksi miksi? Unelmat ovat olleet aina minun iltasatujani, pelastukseni kamalaa arkea pakoon. Kuka ne on vieneet, minne ne ovat menneet?

Ehkä näin on hyvä. Ehkä unelmissa ei ole järkeä. Ehkä minä olen alunperinkin unelmoinut liikaa, ehkä katsellut liikaa romanttisia elokuvia, joissa on onnelliset loput. Ehkä se suuri ja todellinen rakkaus on vain tarinoissa elävä myytti. Ehkä se ystävyys ja ihan kiva- riittää, ehkä sen pitäisi riittää.

Minä mietin myös, varastiko exä kykyni unelmoida? Hän rikkoi unelmani ja todisti niiden haurauden. Jos exä vei kykyni unelmoida, sitä hän ei saa ikinä anteeksi.

Exä on muuten saanut anteeksi. Meistä on tullut ystäviä. Se ihmissuhde on minulle edelleen tärkeä, mutta enää siihen ei kuulu minkäänlaisia unelmia. Olenhan minä toki joutunut miettimään, millaista olisi palata yhteen. Aika kultaa muistot ja hyvät hetket palautuvat mieleen. Totuus oli kuitenkin toisenlainen, sellainen missä unelmat särkyivät ja minä niiden mukana.

Minä olen jo kunnossa, toivoisin unelmienkin jo olevan valmiita tulemaan takaisin minun luo.

***

Onni on kaikesta siitä huolimatta minun luonani.

Kun minä en tiedä

2012-02-12T21:32:00.000+02:00

Aina minä vaan puhun rakkaudesta ja parisuhteista. Miehistä, siitä yhdestä ja toisesta vielä tuntemattomasta. Minä vaan puhun ja puhun, en aina edes ajattele mitä minä puhun tai miksi minä puhun.

Minulla on ollut sellainen luovuttaja olo. Sellainen olo, että antaa olla. Luovutusvoitto maailmalle, ainakin toistaiseksi. Siis minulla joka huudan uskon, toivon ja rakkauden perään. Sellainen olo, etten vaan jaksa yrittää. Vaikka toisaalta, en minä ole edes alkanut vielä yrittämään.

Tämä luovuttaja olo on todellisuudessa aika huojentavaa. Yllättävän onnellinen olo, sellainen pakahduttavan hyvä olo. Minä en tarvitse ketään. Minun on hyvä olla vaan näin. Rakkauttakin on, sitäkin elämässäni on, vaikkakaan ei sellaista romanttista rakkautta. Ehkä nyt vaan ei ole sen romanttisen rakkauden aikakausi minun elämässäni.

En voi vaan jäädä odottamaan, elämä menee pian huomaamatta ohi. Nyt minulla on mahdollisuus tehdä mitä haluan, elää sellaista elämää kuin todellisuudessa haluan, toteuttaa niitä unelmia. Rakkaus tulee, jos on tullakseen. Jos ei tule, niin sitten tulee jotain muuta.

Toisaalta taas, minä olen tavannut erään. Erään sellaisen, joka on saanut perhoset leijailemaan vatsassa ja ehkä saanut ne sukatkin pyörimään jaloissani.

Siitäkö tämä kaikki johtuukin, pelosta heittäytyä. Itsesuojeluvaistoko yrittää minua suojella satuttamasta itseäni enempää.

Vai haluanko minä jatkaa tätä elämää, elää tätä hetkeä? Nauttia tästä ja elää hetkenaikaa ainoastaan itseninäköistä elämää. Tämä vaihtoehto houkuttelee jotenkin pelottavan paljon, vaikkakaan se ei joka ilta yksin nukkumaan mennessä tunnukaan oikealta vaihtoehdolta.

***

Onni on huominen päivä - ikinä ei tiedä mitä se tuo tullessaan.

Pokeripöytään kortteja valitsemaan

2012-02-08T19:32:00.001+02:00

Korttipelit ovat hauskaa puuhaa aina toisinaan hyvässä porukassa, joskus mökkeillessä tai laivamatkalla ollessa ristiseiskaa tai maijaa on tunnelmallista pelata. Itse asiassa pokeria en osaa edes pelata, enkä tiedä kuinka tärkessä roolissa siinä jätkät ovat, mutta tässä oman elämäni pelissä olisi aika ottaa joku jätkistä käteen. (Toim.huom! En minä oikeasti pelaile sydämenasioilla ja miehet ovat minulle kaikkea muuta kuin pelinappuloita!)

Herttajätkän rooliin on päätynyt mies, joka on oikeasti saanut mielenkiintoni heräämään todenteolla, jopa pelottavalla tavalla! Tapasin kyseisen miekkosen hyvin pikaisesti muutama viikko takaperin baarissa ja sen jälkeen olemme olleet päivittäin yhteyksissä joko sähköpostitse tai tekstarein. Tapaaminen ei ole vielä onnistunut miekkosen ulkomaanmatkan takia ja muutenkin työaikamme menevät aika pahasti ristiin. Periaattessa minulle on aivan sama onko mies roskakuski vai joku huipputunnettu arkkitehti, mutta pakko myöntää että tämän miehen ammatti on tehnyt minuun suuren vaikutuksen! Muutenkin kuin ammattinsa puolesta mies vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, olemme kovin samanlaisia ja tykkäämme niin monesta samasta asiasta. Vatsanpohjaan alkaa kerääntyä perhosia, sillä loppuviikosta pääsen vihdoin katsastamaan minkäsmoinen miekkonen herttajätkä todellisuudessa sitten onkaan!

Ruutujätkänä häärii minulle lähestulkoon tuntematon herra. Ystäväni yrittävät naittaa minua ja jollakin tavalla mukamas lupauduin lähtemään kaverin kaverin kanssa kahville ja nyt sitten on kahvittelupäivä sovittu. Olen minä tämän ruutujätkän kolmisen vuotta takaperin tavannut ja muistikuvieni mukaan ihan mukavanoloinen miekkonen kyseessä oli. Juurikaan en mitään miehestä tiedä, ainoastaan hänen musiikkimaustaan muistan hänen kanssaan jutelleen ja ainakin musiikilliset mieltymykset meillä menevät sopivasti yhteen. Ensi viikon alkupuolella selviää jääkö musiikimaku ainoaksi yhdistäväksi tekijäksi minulla ja ruutujätkällä.

Ristijätkän viittaa harteillaan kantaa mies, jonka viime viikolla treffasin. Tämä mies vaikutti varsin kunnolliselta kaverilta, jossa kuitenkin sitä persoonaa riittää. Hyvin meillä tuntui tämän tyylikkään miekkosen kanssa juttua riittävän, joten jo mielenkiinnolla odottelen seuraavaa tapaamista. Seuraavaksi kerraksi miehellä on jo suuret suunnitelmat, todennäköisesti hän kokkaa minulle! Tie sydämeen käy vatsan kautta, se pitää paikkansa minunkin kohdallani ja ensi viikon loppupuolella pääsen maistamaan mitä herkkuja ristijätkä minulle kokkaa.

Patajätkänä touhuaa tämä yksi miekkonen, jonka tapasin muutamaan otteeseen, eli tämä mies jonka kanssa syvälliset keskustelut sujuivat kuin vanhoilta tutuilta. Minähän jo melkeinpä tämän kortin heitin nurkkaan, mutta tämä miekkonen on mukavalla tavalla sinnikäs ja sai jonkinlaisen pienen kiinnostuksen heräämään uudelleen. Tartun siis tarjottuun tilaisuuteen ja menen vielä ainakin kertaalleen katsastamaan, mitä yllättävää tekemistä patajätkä meille kehittelee. Tämän aika on kuitenkin vasta parin viikon kuluttua, kun miekkonen lähtee maailmalle reissaamaan.

Tietysti jätkien lisäksi voisin turvautua jokeriin, joka tässä elämäni pelissä tunnetaan myös nimellä jumppakaveri. Juttu jumppakaverin kanssa ei päättynyt sillä tapaa kun aiemmin ajattelin, sillä jumppakaverille kertomani perustelut jutun lopettamisen kannalta eivät saaneet minua itseänikään vakuuttuneeksi siitä että jumpat olisi jumpattu. Jumppakaverin kanssa ollaan juteltu paljon siitä mikä tämä meidän juttumme on ja muutenkin elämästä, parisuhteista, unelmista. Juttumme on mennyt hieman syvällisemmälle tasolle ja huomaan tykkääväni jumppakaverista sitä enemmän mitä paremmin hänet tunnen. En edelleenkään tiedä onko järkevää ottaa jokerikortti haltuun tai ylipäänsä, annetaanko minulle mahdollisuutta ottaa sitä korttia haltuuni, mutta loppuviikosta pääsen katsastamaan kuinka jokeri sopii tähän peliin, jonka ohjaksissa minä olen.

***

Onni on olla voittaja!

Jos yksinäisyys on valinta, kuka valitsee sen?

2012-02-07T18:58:00.001+02:00

Yksinäistä viikkoa viettelen, tällä kertaa ihan omasta tahdostani. Niin paljon kun rakastan ystäviäni ja niin paljon kun heidän seurassaan viihdynkin, niin yksinolo on minulle elintärkeää. Yksinolostani saan sen energian, jolla jaksan päivästä toiseen. Viime viikot ovat olleet paikasta toiseen menemistä, nyt olen ottanut aikaa itselleni, sellaista todellista laatuaikaa itseni kanssa.

Yksinolo omasta tahdosta on sillon tällöin paikallaan, mutta millaista olisi valita yksinäisyys kokonaan? Tietyllä tapaa olenhan itsekin yksinäisyyden valinnan tehnyt tekemällä edellisessä parisuhteessa eropäätöksen. En kuitenkaan eron hetkellä, enkä vieläkään suostu valitsemaan yksinäisyyttä. Voi olla että yksinäisyys on tilapäisesti valinnut minut, mutta tulevaisuudessa me yksinäisyyden kanssa vietämme yhteistä aikaa minun ehdoillani.

Yksinäisyys on usealle ihmiselle jossakin elämäntilanteessa se ainoa oikea tapa olla. Parisuhteessa ei pidä olla pelkästään parisuhteen vuoksi. Ei yksinäisyyttä pidä juosta karkuun sellaiseen syliin, minne ei voi mennä sydän täynnä rakkautta. Ei yksinäisyys ole pelottavaa ja tässä huomaa koko ajan tulevan rohkeammaksi. Yksinäisyys on opettanut minulle paljon, niin paljon etten sitä osaa sanoiksi luoda.

Itselläni on toive parisuhteesta ja rakkauden löytymisestä, toiveen toteutumista odottelen yksin. Mielummin olen yksin, kun miehen kanssa joka ei tunnu oikealta. Yksinäinen elämä lopunikää tuntuu kovin ahdistavalta ajatukselta ja mietinkin valitsevatko jotkut todella vapaasta tahdosta yksinolon? Niin kivaa kun tämä yksinolo toisinaan onkin, on mahdotonta ajatella kuinka joku oikeasti valitsisi tämän olotilan elämänsä jokaiseksi päiväksi.

Onko huonot kokemukset ihmissuhteista tehneet jotkut niin epävarmoiksi ja pelokkaiksi, etteivät he enää uskalla heittäytyä, vaan mielummin luovuttavat ja tyytyvät olemaan yksin. Rakkautta pelkääviksikö meistä pettymykset, rikotut lupaukset ja sirpaleiset sydämet tekevät. Vai osaavatko jotkut oikeasti olla onnellisia yksin, koko elämänsä ajan, etsimättä rakkautta..? Minun on tätä vaikea ymmärtää ja jotenkin ajatuksentasolla sellaiset onnellisesti yksin - elämää viettävät ihmiset vaikuttavat epäaidolta. Minun mielestäni rakkaus on sellainen voima, joka muuttaa kaiken ja koko elämän. Rakkaus on tärkeintä, se on niin suurta että sanani loppuvat taas kesken.

***

Onni on elää sellaista elämää, jonka on itse valinnut.

Omaan napaan tuijottelua

2012-02-05T20:28:00.000+02:00

Välillä on aika ottaa aikaa itselleen, keskityttävä siihen omaan napaan ja oman navan hyvinvointiin. Nyt on sen aika, höllätä tahtia. Tällä viikolle en näe ketään, en mene minnekään. Keskityn saamaan tämän elämäni jälleen hallintaani.

Maksan laskut, pesen pyykit, vaihdan petivaatteet, palautan myöhässä olevat kirjaston kirjat, tiskaan tiskit, ostan uuden hammasharjan, siivoan kaapit, laitan eteisen kuntoon, haen uuden pankkikortin, ostan silmämeikin poistoainetta, imuroin, ostan ruokaa ja syön. Venyttelen, käyn juoksulenkillä, pitkillä kävelylenkillä koiran kanssa. Tilaan valokuvia, katselen telkkaria. Nukun. Unelmoin. Olen. Elän.

Otan aikaa itselleni. Olen sen ansainnut.

***

Onni on laittaa asiat tärkeysjärjestykseen.

Haavat vuotaa, mutta laastaria ne ei tarvi

2012-02-02T21:46:00.001+02:00

Rakas ystäväni soitti minulle viime yönä, itkien. Kertoi poikaystävänsä jättäneen hänet toisen naisen takia. Se huoli, välittäminen ja suuttumus veivät minunkin yöuneni. Sitä vaan mietti, miksi ystävällekään ei voinut onni onnistua? Itkun keskeltä ystäväni kyseli josko voisin hänen kanssaan lähteä viikon päästä vetämään päät täyteen, ystävän on kuulemma totaalinen pakko saada laastari.

Laastari vain hauduttaa, ei saa haavoja paranemaan saa. Näinhän minä sanoin, ennen ja nyt.

Kunnes tänään törmäsin mieheen, jonka kanssa minulla oli heti pian eron jälkeen juttua. Laastarina taisi tuo mies toimia ainoastaan minulle. Toisaalta myös vehtaaminen toisen miehen kanssa eropäätöksen jälkeen, varmensi minulle itselleen sen ettei paluuta menneisyyteen ole. Arvasin exän vielä yrittävän ja oikein arvasin, itkien ja anoen yritti saada minut vielä yrittämään. Ehdotti muuttoa kotikaupunkiin, naimisiinmenoa ja lapsia, kaikkia niitä onnellisen elämän avaimia. Pakokauhu exän suuhun sanat toi ja minä tiesin sen. Ilman laastaria olisi kuitenkin ollut helppo myöntyä vielä yrittämään, kokeilemaan ja jatkamaan onnetonta yhteistä matkaa.

Väärinhän tuollaisen laastarin hankkiminen on, ihan jokaista osapuolta kohtaan. Raukkamainen teko, mutta en ollut riittävän vahva pomppaamaan entisestä suhteesta pois yksikseni. Tarvitsin pätevän syyn eroon ja parisuhteen päätökseen. Se oli väärin exää kohtaan, sillä tieto toisesta miehestä satutti jo muutenkin särkynyttä sydäntä. Huolimatta siitä kaikesta, miten exä minua kohteli, se oli silti liikaa. Huolimatta siitä, että tein tekoni vasta eropäätöksen jälkeen. Huolimatta siitä, että exä pyöritti jo toista naista samaan aikaan kun minä laastaria.

Se oli väärin myös itse laastariksi tietämättään joutuneelle miehelle. Tunsin tämän miehen töiden kautta ja joskus harvoin häneen törmään, tänään oli sellainen päivä. Nykyään hän ei sano minulle edes moi, lähtee huoneesta kun minä sinne tulen. Minulle tulee harvinaisen paha mieli, en minä tarkoituksella toista loukannut. Tein sen kuitenkin, siitä olen kovin kovin pahoillani. Pahoillani laastarista laastarin, exän ja itseni takia.

En siis suosittele laastareita kenellekään, mutta mistä sitä voi tietää koska sitä on valmis uuteen suhteeseen? Nyt sitä jo koen olevani, sillä eroon ja exään liittyvät asiat eivät saa tunteitani enää kuohuamaan. En ole exästä viime aikoina paljoakaan kirjoitellut, mutta suunnitelmien mukaisesti ei onnistunut. Olen exää muutamaan otteeseen nähnyt ja ainakin omalta osaltani kaikki on sujunut hyvin, ilman suurempia tai pienempiä tunteenkuohuntoja. Exän kohdalla en tosin ole ihan varma, kuinka hän on erosta selvinnyt vai onko se hänen hetkittäinen mustasukkaisuus ja kiukuttelu enemminkin jotain kapinaa sitä kohtaan, että minulle menee onnellisesti yksin?

Minulla tosiaankin menee onnellisesti yksin, niin kummalliselta ja vieraalta kun se kuulostaakin. Toki tahdon sen miehen viereeni, sitten menisi vielä onnellisemmin. Sellaisia tuntuisi tarjollakin olevan, ainakin treffejen perusteella. Tänään käväsin kahvilla mielenkiintoisen miehen kanssa ja kaikinpuolin söpö herrasmies, lupauduin hänet vielä toistamiseenkin tapaamaan. Mies ei minussa suurta salamointia aikaiseksi saanut, mutta se voi johtua useammastakin syystä. Yksi iso syy on se, että tiedän miehen eronneen pari kuukautta sitten pitkästä parisuhteesta. En minä tahdo kenenkään laastariksi, enkä muutenkaan ottanut miekkosesta varmuutta.

Toisaalta eihän se seuraava tapaaminen tarkoita sitä, että meidän täytyy sänkyyn hypätä tai mennä naimisiin. Se on vaan kahvittelua, kokkailua tai museossa käyntiä. Mitä vaan, mutta ei mitään.

***

Onni on huomata haavojen parantuneen kuin itsestään.

Kai täältä taas noustaan

2012-02-01T19:46:00.000+02:00

Elämä on varsinaista vuorostorataa ja minun vaununi menee vuoronperään huimaa vauhtia ylas, sitten tullaan taas rytinällä alas. Minun blogiani tovin aikaa seuranneet ovat ehkä myös huomanneet, etten aina ole kovin tasapainoinen ihminen, vaan tunteet todenteolla kuljettavat tätä tyttöä.

Tänään on ollut huono päivä, tai oikeastaan eilen iltapäivästä alkoi tämä kenkku olo. Sellainen olo, että tekisi mieli vetää jättimegaiso suklaalevy naamariin ja murjottaa. Kai tämä kenkutusolo johtuu siitä, ettei tämä elämä ole ihan niin hauskaa kun joinakin päivinä itsekin uskon. Onhan tämä sinkkuelämä ja kaikki siihen liittyvä sutina mukavaa, mutta kuitenkin hyvin kaukana siitä elämästä mitä minä todellisuudessa tahdon.

Useat ihmiset pitävät itsestäänselvyytenä, että heräävät rakastetun vierestä aamuisin. Se on minun unelmani, herätä yöllä toisen tuhinaan ja tajuta sen kaiken olevan totta, ei vaan yksinäisen unta. En minä kaipaa miljoonia treffejä, vaan ainoastaan sitä yhtä ihmistä sekä sitä pysyvyyttä, minkä me yhdessä luomme.

***

Onni on uskoa siihen, että kaikki muuttuu.

Elämä! Millon siitä tuli näin hauskaa!?

2012-01-30T22:01:00.000+02:00

Huoh, viikonlopusta selviydytty. Olipahan viikonloppu.

Viikonloppuun kuului treffailua, kaksin kappalein. Perjantain epäonnistuneesta tähtien tiirailusta kirjoittelin jo aiemmassa postauksessani ja saman miekkosen kanssa menin sitten sunnuntaina olympiastadionin jäälle pyörähtelemään kaunokeissa ja mummon vanhassa villakangashameessa. Tunnelma oli mitä parhain, 50- ja 60-luvun kotimainen musiikki soi ja romanttinen tunnelma loi mahdollisuuksia vaikka mihin. Minäkin panostin, laitoin koko charmini ja viehätysvoimani peliin, höpsöttelin aitona itsenäni kannustaen toista samaan.

Ilmeisesti jollain tavalla viehätysvoimani puri, kun miekkonen on tänään kiitellyt mukavasta luisteluhetkestä ja kysellyt koska tapaisimme uudelleen. Toinen voi tietysti olla hitaasti lämpenevämpää sorttia, mutta minulla ne kipinät sammuvat jos niihin ei alusta asti kukaan puhaltele lisää höyryjä. En tosin tiedä oliko tässä jutussa alunperinkään minun osaltani juurikaan niitä kipinöitä, vaikka miekkonen ihan mukava onkin. Se ihan mukava, se ei kuitenkaan riitä.

Muutenkin kummallisia turn-offeja. Jos on tarve mennä vessaan, niin sillon mennään vessaan tai kuselle, ei miestenhuoneeseen. Ei kai minusta ole liian ronkeli tulossa....?

No joo... Ei muuta kun seuraavaa treffikumppania kalastelemaan. Tai siis, hetkinen! Mä taisin sen jo tehdä, tuli lauantaina käytyä baarissakin pyörähtämässä ja tuloksena kaksi treffikutsua. Molempien miekkosten kanssa on jo päivätkin sovittua, jei! Mielenkiinnolla odottelen.

Viikonloppuun kuului itseasiassa vielä paljon muutakin, mutta hmm... niistä mahdollisesti toisen kerran. Herranjestas tätä mun elämää, tälläinen sinkkuelämä on ihan älyttömän hauskaa! Täytyy vaan toivoa, että jossain vaiheessa joku treffikumppaneista kolahtaa niin ettei tämä tyttö pysy enää tolpillansa. Sitä odotellessa jatketaan tähän malliin ja ihmetellään, miten minun elämästäni on tullut tälläistä.

***

Onni on kohdata toinen ihminen - ja päästää toisen jatkamaan elämäänsä.

Tähdet eivät syttyneet meille

2012-01-28T10:31:00.002+02:00

Eiliset treffit menivät ihan kivasti, vaikkakaan suunnitelmat eivät menneet ihan putkeen. Eikä edes kaukoputkeen. Treffikumppani oli suunnitellut vievänsä minut kaivarin tähtotorniin tähtiä katselemaan. Treffikumppani ei ole mikään tähtiharrastaja, eikä ollut itsekään aiemmin tähtotornilla käynyt, mutta oli kuulemma työkaverin kanssa pohtinut mitä spessua talvisessa Helsingissä voi tehdä. Taivas ei kuitenkaan ollut riittävän kirkas, joten tähtitorni oli kiinni.Tähtien tiirailu vaihtui sitten lämpöiseen kaakaoon ja se tuli tosiaan tarpeeseen, koska kaivarin rannassa käppäillessä olo oli lämpöisistä vaatteista huolimatta viluinen. Pari lasia punkkua tuli lämmikkeeksi myös juotua.

Muutenkin treffit menivät ihan kivasti. Juuri niin, ihan kivaa. Ihan kivaa. Ja minulle se ihan kiva ei ehkä riitä.

Mies on mukava ja komea, hänen kanssaan on helppo olla ja jutella. Keskusteltiin paljon ja molemmin puolin aika vaikeistakin asioista, joten syvälliselle tasolle keskustelussa päästiin kynttilänvalossa istuskelussa. Keskustelu oli sellaista hyvin aikuismaista ja asiallista. Ei siinä mitään, olenhan minä aikuismainen ja asiallinen, mutta minussa on myös se hassu höpsöttelijä puoli, joka kaipaa vakavankin keskustelun väliin niitä pieniä kevennyksiä.

Minkäänlaista flirttiä ei ilmassa myöskään ollut, tai sitten minä en vaan näe sitä pilkettä toisen silmäkulmassa. Itse asiassa minä hieman ihmettelen sen kaiken flirtin puuttumista, koska miekkonen tahtoisi minut vielä nähdä ja siis mitä ilmeisemmin minusta jossakin mielessä pitää. Kyllä minäkin miekkosen mielelläni vielä tapaan, kai minä haluan nähdä tuleeko sitä flirttiä jossain vaiheessa ja tyypin kanssa on ihan kivaa. Vakavammassa mielessä joudun kuitenkin sanomaan kiitos, mutta ei kiitos.

Taas tosiaan yksi tälläinen paperilla täydellinen mies, mutta totuus on toisenlainen. Tuntuu että olen useammankin täydellisen oloisen miehen tavannut, mutta kun homma ei ole tuntunut siltä miltä sen minusta pitäisi tuntua, niin olen joutunut sanomaan kiitos, mutta ei kiitos. Eihän se ole ikinä kivaa sanoa toiselle ei kiitosta ja tuottaa pettymystä, enkä uskonutkaan niin joutuvani tekemään. Minä luulin etukäteen olevani se jolle sanotaan ei. Pakkeja en ole jostain kumman syystä pahemmin saanut, oikeastaan vain yhdet, mutta niiden antaja vaikuttikin kaikin puolin potentiaaliselta. Tottahan toki se harmitti, mutta toisaalta samalla se oli muistutus siitä, että sellaisia potentiaalisia unelmamiehiäkin on olemassa. Muistutti minulle ettei siihen ihan kivaan kannata tyytyä.

Se on jännä juttu, että yhden miehen kanssa syvällinen keskustelu luonnistuu alusta astien ja toisen miehen kanssa seksuallinen jännitys on melkein nähtävää. Pitäisikö se sitten hyödyntää useampaa miestä, eli tänään tahtoisin jutella, joten pirautan syvälliselle miehelle ja nyt panettais, joten puhelua tälle yhdelle hottikselle? Jotkut varmasti niin tekevätkin, mutta minä jaksan odottaa siihen, että löydän sen täydellisen paketin. Kaiken syvällisen keskustelun, hassun höpsöttelyn, pilkkeen silmäkulman ja seksuaalisen vetovoiman, yhdessä komeassa paketissa.

***

Onni on aurinko! - ulos aurinkoon Norppa suuntaa koiran kanssa ja matkaan pakkaa mukaan kameran.

Treffeille tuntemattomille

2012-01-27T16:41:00.002+02:00

Tänään olisi sitten tiedossa treffit. Ensimmäisen kerran näin tämän treffikumppanin reilu viikko takaperin ja silloin perinteisesti kahvittelun merkeissä tavattiin. Tämä miekkonen sitten heti seuraavana päivänä ehdotti toista tapaamista ja ollaan päivittäin oltu yhteyksissä joko soittelemalla tai kirjoittamalla fbookin välityksellä. Miekkonen sanoi keksineensä jonkun hyvän idean tämän päivän treffejä ajatellen. Kehoitti pukeutumaan lämpöisesti, eli mitä ilmeisemmin ulkona pakkassäässä ollaan. Viekö hän minut luistelemaan, pulkkamäkeen vai talviselle piknikille? Toisaalta miekkonen sanoi, että toivottavasti on kirkas taivas, eli ilotulituksenko hän on minua varten järjestänyt vai tähtiäkö me mennään tuijottelemaan. Käski myös varata avointa mieltä matkaan, eli höm, mitä ihmettä me teemme?

Tälläinen naisellinen pikku ongelma. Mitä ihmettä minä laitan päälleni?! Pulkkamäkeen ja lumienkeleiden tekoon soveltuvat vaatteet vai reessä istumiseen ja romanttiseen iltaan soveltuvat vaatteet..? No, ehkä tuolta vaatekaapista löytyy jotakin lämpöistä kivalta näyttävää.

Miekkonen saa nyt jo pointsit täysin itselleen, tuollainen yllätyksellisyys ja tavallisuudesta poikkeava on aina paikallaan. Katsotaan olenko samaa mieltä vielä huomennakin.

Treffejä on niin monenlaisia, kaikkein ehkä tylsin idea on se kaikkein perinteisin, kahvittelu. Sellainen vastakkain istuminen ja paikallaan olo ei ole tuntemattoman ihmisen kanssa kaikken luonnollisin vaihtoehto. Mielummin jotain muuta, vaikka kävelylle menoa tai jotain tekemistä, vaikka keilausta. Itse kävin syksyn aikaan kävelemässä upean luonnon keskellä, ne treffit sujuivat mainiosti, kävely sai alkujännityksen kaikkoamaan. Treffeille, mutta siis kakkostreffeille menin maastopyöräilemään. Kivaahan sekin oli, vaikka ei siinä kovasti juttelemaan pystynytkään. Se ilta sitten jatkui vielä yhteisellä kokkailutuokiolla. Kaikkien aikojen parhaat ensi treffit on sellaiset, kun mies ehdotti josko hän voisi tulla luokseni paistamaan lettuja. Hyviä lettuja olivatkin.

Jeps, tälläistä tänään. Jos minä en enää kirjoita, niin miekkonen on varmaan vienyt minut heikoille jäille heittääkseen avantoon.

***

Onni on yllätykset, ainakin sellaiset mukavat.

Päivästä toiseen, mutta ei päin tyhjää seinää

2012-01-25T20:37:00.000+02:00

On hieman hölmöä olla kiitollinen siitä, että oma elämä murtui täysin. En minä sitä siinä murtumistilanteessa luonnollisesti ollutkaan, silloin ajatukset oli totaalisen solmussa. Nyt ne solmut ovat auenneet ja minä olen onnellinen kaikesta siitä kokemastani. Ne ovat vaikuttaneet siihen kuka minä olen nyt. Minä en enää ole se sama tyttö, joka tätä blogia alkoi kirjoittamaan.

Tämä kaikki kokemani on kasvattanut minua, saanut minut nöyräksi elämän edessä. Opettanut myös sen, että elämä pitää minusta huolen.

Vitsit, että mä tykkään mun elämästä! Minä en ajatellut tälläistä elämäni olevan, mutta tälläistä elämää minä nyt kaikesta huolimatta elän. Rikasta elämää, täynnä ystäviä ja päivittäisiä ilonaiheita. Onnellisena voin painaa iltaisin pääni tyynyyn.

Ei tämä sinkkuus niin kamalaa ole, tämä on oikeastaan antoisa elämänvaihe. Olen erottuani tavannut ja tutustunut useampaankin kaksilahkeiseen. Sitä on ymmärtänyt kuinka vaikea on löytää sellainen ihminen, jonka kanssa asiat vaan kolahtaa paikalleen. Siitäkin huolimatta olen ymmärtänyt ettei minulle täydellistä vähempi riitä. Uusiin ihmisiin on mielenkiintoista tutustua, käydä kahvilla tai kävelemässä, antaa hetki elämästään toiselle.

Kyllä ne onnelliset kohtaa.

***

Onni on hymy omilla huulilla.

Pitkä päivä ikävöidä

2012-01-22T20:04:00.001+02:00

Tarvitseeko joka viikko olla sunnuntai?

Nämä päivät ovat sellaisia, jolloin yksinäisyys kiusaa. Se kiusaa niin pahalla tavalla.

Minä en vaan millään jaksaisi malttaa, että saisin rakkauden elämääni. En yksinkertaisesti jaksa odottaa, että kohtalo kuljettaa sen oikean ihmisen elämääni.

Minulla on suuri sydän ja se sydän tahtoisi jakaa rakkautta. Minä kuitenkin pelkään, että tämä yksinäinen kaipuu saa sydämen pelkäämään rakkautta. Sydän uskaltaisi vielä heittäytyä, mutta pettymykset saavat sydämen varovaiseksi.

Ja sitten sinulle, vielä tuntemattomalle rakkaalleni. Olethan sinä rohkea, uskallat heittäytyä ja yrittää. Usko meihin.

***

Onni on sunnuntaipäivät rakkaiden seurassa.

Höpsöä heiluntaa vaan

2012-01-21T11:12:00.000+02:00

Mä niin tykkään rennoista lauantaiaamuista. Yöpaita päällä ja kuuma teemuki käden ulottuvilla. Pikkuisen varpaita palelee, mutta villasukat olisi liikaa. Röyksopp soi ja saa mut heilumaan. Hyvä mieli, niin hyvä mieli. En tiedä mikä on minut taas saanut näin ilomielelle, onhan tässä toisaalta takana monellakin tapaa mielenkiintoinen viikko.

Tähän viikkoon kuului ensinnäkin treffit ja pessimistin ei tarvinnut pettyä, sillä treffit sujuivat mainiosti. Oli virkistävää tavata sellainen mies, joka puhui yhtä paljon tai oikeastaan jopa enemmän kuin minä. Juttua siis riitti ja aika meni kuin siivillä. Mies vaikutti varsin mielenkiintoiselta, sellaiselta ihmiseltä joka on elänyt elämäänsä sata lasissa. Toisaalta mitään suurta salamointia ei ollut, en ole varma onko mies ennemminkin kaveripoika kuin poikakaveri ainesta. Ehkä se jo hieman selviää ensi perjantaina, sillon tapaan tämän miekkosen uudelleen, jei! Miekkonen tosiaan ehdotteli jo seuraavana päivänä uutta tapaamista ja se kaikki puhe siitä koska on sopiva aika laittaa viestiä on ihan puppua. Jos kiinnostaa niin ei ole liian aikaista tai myöhäistä ajankohtaa ottaa yhteyttä.

Tähän viikkoon kuului oikeastaan myös toiset treffit ja ne menivät juuri niin kuin arvelinkin. Mietin että kehtaanko minä tännekään tunnustaa, mutta tapasin sen laulajaheebon uudelleen. Osittain siksi, etten vaan osannut sanoa ei. Toisaalta siksi, että jokainen ansaitsee uuden mahdollisuuden. Tyypin kanssa jonkun verran juttelin viikolla ja tietyt hyvin merkityksettömät asiat tekivät minuun höpsöön vaikutuksen, esimerkiksi se että tyyppi kutsui kaikkia ihmisiä fbook-sivustollansa mussukoiksi.

Sovittiin laulajan kanssa leffailta ja leffana oli tyypin toiveesta minun ehdoton lempielokuva Amelie. Kyllä se Amelie oli edelleenkin täydellisen loistavan ihana jaa leffaeväinä poppareita punkun kera. Tuli vaan sellainen olo, että voi että, kunpa saisin katsella tämän elokuvan oikeasti sellaisen oikealta tuntuvan ihmisen kanssa. Laulaja ei sellainen ole ja nyt sanoin sitten jo että ei kiinnosta, anteeksi vain mutta ollaanko vaan kavereita.

Ilta ei ollut katastrofi, en ollenkaan kadu sitä että annoin toisen mahdollisuuden. Toivoisin itsekin saavani toisen mahdollisuuden, jos jostakusta olisin kiinnostunut. Itse asiassa alkusyksystä toista mahdollisuutta jonkin aikaa toivoinkin saavani eräältä mahdollisesti potentiaaliselta mieheltä ja silloin sen häneltä sainkin. Se fiilis, että jei, mahdollisuus. Muutamaan kertaan tavattiin ja molemmat sai mahdollisuuksia, mutta ei sitten kumpaakaan kuitenkaan kiinnostanut sillä tavalla. Jotain kummallista vetovoimaa vaan meidän välillä on, ehkä enemmän sellaista seksuaalisviritteistä, sillä useammankin kerran olen tyyppiin törmännyt ja silloin alkaa molempien polvet tutisemaan. Tutina ei silti saa sydäntä tutisemaan.

Mahdollisuus, sellainen pitäisi aina olla. On pikkuisen ärsyttävää, jos joku ei anna sitä mahdollisuutta, vaikka oikeasti olisi mahdollisuus vaikka mihin, kaikkeen. Tälläisiäkin ihmisiä on, niitäkin kohdannut. Onneksi muita mahdollisuuksia kulkee vapaana.

Heilun täällä edelleenkin Röyksopin tahdissa. Varpaitakin palelee vielä. Fiilis on vaan niin hyvä. Tästä päivästä tulee niin kiva, kohta ulos lumen keskelle lenkille ja illallla ystävien kanssa saunailtaa, mahdollisesti jatkot jonnekin jossa pääsen heilumaan vielä enemmän.

***

Onni on Tour de France. Ensin sitä odottaa, sitten se vilahtaa vauhdilla ohi. Siihen on tartuttava vielä kun voi.

Pee Äm Äs

2012-01-19T15:03:00.001+02:00

PMS-oireet on tämän postauksen aihe. Tai oikeastaan se, miten nämä raivostuttavat oireet tekevät elämästä välillä helvetinmoista. Sitä kun ei aina edes tajua, että miksi taas vituttaa ja miksi on niin alakuloinen, yhtikäs mikään ei suju tai onnistu. Sellainen olo, että helvetti soikoon, missään ole mitään järkeä ja kaikki ovat idiootteja, miksi edes yritän.

Onneksi tämä olotila on ohimenevä, valitettavasti säännöllisesti toistuva.

Yksinolo on ahdistanut, kai minä olisin halunnut kiukutella jollekin. Yksinäiset itkupotkuraivarit masentavat entisestään. Aargh. Jotenkin sitä vaan iskee se epätoivo, ei tämä yksinolo sovi minulle, ei ollenkaan. Minun kaikki suunnitelmani ja ne unelmat, ne liittyvät niin vahvasti perhe-elämään ja rakkauteen. Nyt sellaisista ei viitsi kovasti unelmoidakaan, ne unelmat kaukaisuudessaan masentavat. Kai minun pitää kehitellä uusia unelmia ja uusia tavoitteita, ehkä minusta tulee sellainen uraohjus. Never.

Sitten sitä iskee se ikävä, se entisen elämän ikävä. Älkää ymmärtäkö väärin, en minä halua sitä elämää enää. Ikävä ei kohdistu myöskään exään, vaan ennemminkin siihen parisuhteeseen. Ikävä sitä, että menee toisen kanssa nukkumaan. Ikävä sitä, että odottaa toista kotiin ja ostaa ruokaa kahdelle. Ikävä sitä, että pystyi unelmoimaan. Se ikävä iskee joskus, eilen tänään ja seuraavan kerran, kun PMS vaivaa.

Takaisin en siihen suhteeseen enää haluaisi, vaikka myönnänkin että joinakin heikkoina hetkinä yhteenpalaamista miettineeni. Siinä ei kuitenkaan olisi mitään järkeä, mutta minähän kuuntelen sydäntä ja se sydän ei sano mitään. Täydellinen hiljaisuus kertoo etten sellaista elämää tahdo enää. Se entinen elämä ei ollut sellaista mitä tahdon elämäni olevan. Eihän tämä elämä ole nytkään sellaista, mutta nyt minulla on mahdollisuus, ehkä elämästäni tulee vielä joskus sellaista kuin tahdon.

Välillä vaan usko katoaa. Se positiivinen asenne häipyy jonnekin kauas kauas pois. Silti minä yritän, en yritä väkisin, mutta kokeilen että onnistaisiko. Minulla on loppuviikosta jälleen treffit, mutta olen jotenkin jo sellaisella asenteella että jaahas, juodaan kahvia ja höpötellään, mutta ei olla ollenkaan samalla taajuudella. Loistavat lähtökohdat ja aivan tyhjästä, koska treffikumppanina on varsin komea ja mukava herrasmies. Ehkä minusta on tulossa pessimisti. Pessimistithän eivät pety, mutta ehkä olisi jo aika saada niitä positiivisia yllätyksiä. Pessimisti ei sellaisia kuitenkaan odota saavansa, mutta saapahan pessimisti ainakin maistuvan laten ja juustokakun palan.

***

Onni on suklaa, se on suuri helpotus PMS-oireisiin.

Etumatkaa vastoinkäymisiltä, jospa ne eivät saakaan meitä kiinni

2012-01-17T09:28:00.000+02:00

Läheisen ihmisen kuolema on aina rankka kokemus, joka mullistaa koko elämän. Sitä joutuu tietyllä tapaa jättämään jäähyväiset yhteisille muistoille, enää ei ole sitä toista osapuolta kenen kanssa muistella yhdessä koettuja asioita. Sitä joutuu luonnollisesti myös unohtamaan ne tulevaisuudelle tehdyt yhteiset suunnitelmat ja haavekuvat, enää niiden ei ole mahdollista toteutua. Läheisen ihmisen kuolema on monella, monella tapaa rankka tapahtuma, josta selviytyminen on hidas prosessi.

Minä olen omat taisteluni käynyt isäni kuoleman myötä. Tämä tuorein läheisen sukulaisen poisnukkuminen ei ole minun henkilökohtainen taisteluni, mutta osalle niistä rakkaistani se sitä on ja sillä tapaa se koskettaa suuresti myös minun elämääni. Polku, jota läheisensä menettäneet ihmiset joutuvat kulkemaan suruprosessin aikana, on raskas kulkea yksin. Minun tehtäväni tällä kertaa on kulkea rinnalla, olla siinä lähellä jos minua tarvitaan.

Kaikenlaiset menetykset, erityisesti liian nuorena kuolleiden ihmisten poismenot, muistuttavat aina elämän rajallisuudesta ja samanaikaisesti havahduttavat ymmärtämään sen, kuinka hyvin asiat todellisuudessa ovat.

Minulla on kaksi jalkaa, joilla taivaltaa tässä elämässä eteenpäin ja kaksi kättä, joilla voin koskettaa ja auttaa toisia. Minulla on suuri sydän, täynnä tunteita ja aina valmiina jakamaan hyvää. Minulta löytyy terve pää (?!), joka pitää minut järjissäni. Minulla on vuosia takana vasta 26, joten todennäköisesti niitä vuosia on edessäpäin huomattavasti enemmän. Minulla on aikaa toteuttaa kaikki unelmani, jopa ne sellaiset joista en ole vielä ymmärtänytkään unelmoida.

Kaikelle on tarkoituksensa, myös niille vastoinkäymisille. Jos elämä koostuisi pelkästään riemullisista onnentäyteisistä päivistä, niin pian sitä onnea ei osaisi enää arvostaa. Vastoinkäymisillä on myös muu tarkoitus, ne muokkaavat meitä. Kaikkien vastoinkäymisten kautta sitä oppii itsestään jotakin uutta ja ne koetut asiat synnyttävät sen muutoksen omassa ajattelutavassa ja omassa itsessä.

Sitä pitäisi vaan uskoa paremmin siihen, että elämä kantaa. Osata heittäytyä elämän vietäväksi ja uskoa siihen, että elämä yllättää tuomalla oman matkan varrelle jotakin kaunista ja hyvää. Ei anneta vastoinkäymisten pelotella, ne löytävät meidät vaikka piiloutuisimme niitä parhaimpaankiin piiloon. Elämästä tulisi nauttia, kun siihen on mahdollisuus.

***

Onni on elämä - se on täynnä yllätyksiä.

Suru-uutisia

2012-01-15T12:00:00.002+02:00

Aamulla puhelin alkoi pirisemään, kun kello näytti 9:04. Ennen puhelimeen vastaamistakin arvasin, että nyt on tiedossa huonoja uutisia, sillä ei kukaan soita minulle sunnuntai aamuna vain kyselläkseen kuulumisiani. Ikävällä asiallahan äiti siellä sitten soittelikin, kertoi läheisen sukulaisemme kuolleen yllättäen viime yönä.

Kyllähän siinä aamutuimaan kyynel jos toinenkin vierähti poskelle ja syntyi se suru tätä poisnukkunutta kohtaan. Samanaikaisesti tuli se huoli, kuinka muut jaksavat ja pärjäävät. Nyt tahtoisin olla siellä kotikotona läheisten luona. Olla tukena, keittämässä kahvia, nenäliinan ojentajana ja olkapäänä itkua varten. Kyllä minä tiedän että he pärjäävät ja selviävät, mutta tukijoukkoihin he minut lämpöisin mielin mukaan toivottaisivat. Kunpa voisin lähteä kotikotiin, mutta kun en vaan nyt voi. Voi itku.

Kuolema on minulle jo niin tuttu juttu, että suhtautumiseni siihen on jokseenkin aika kummallinen. Tietysti minä olen ennenkaikkea surullinen poisnukkuneen ihmisen puolesta, mutta suurin huoli syntyy niiden suremaan jääneiden puolesta. Omasta pärjäämisestäni en ole huolissani, minä selviän mistä tahansa, mutta entäs ne muut, kuinka he jaksavat.

Pitäisi vaan muistaa, että kaikella on tarkoituksensa ja jokaisella meistä aikamme. Osaisimmepa elää elämän sillä tavalla, ettei sitten niinä viimeisinä hengenvetoina tarvitsisi katua mitään, ei tehtyjä tekoja eikä tekemättä jääneitä tekoja. Kuolema on päätös elämälle ja eletty elämä on ollut rikas, pitäisi vaan löytää se ilo elämästä ja luoda uusia muistoja. Elää elämää jokaisella hengenvedolla sata lasissa, olla länsä joka hetkessä. Eihän meistä tänne kukaan jää.

Hautajaiset ovat sitten muutaman viikon päästä ja minulla on kaapissa jo sopiva musta hautajaismekko. Ostin sen ennen joulua, kun kävin kotikotona äidin kanssa kaupoilla pyörimässä. Kokeilin simppeliä ja edullista mekkoa, mietin ostaisinko. Äidille vitsailin harvinaisen huonolla huumorintajullani, että onpahan mekko valmiina hautajaisiin kun sellaiset taas joskus koittavat. Nyt koittivat ja minulla syyllisyys pirujen seinille maalaamisesta.

***
Lepää rauhassa.

***

Onni on elää jokainen päivä niin kuin se olisi viimeinen.

Väsyttää niin että itkettää

2012-01-13T20:40:00.003+02:00

Olen viime aikoina jälleen unelmoinut, mutta unelmani ovat erilaisia kuin ennene. Unelmat eivät ole missään määrin liittyneet oman murusen löytymiseen ja rakkauselämään. Olen unelmoinut lomasta. Minä oikeasti olen loman tarpeessa ja olen haaveillut pelkästään siitä, että saisin muutaman päivän vaan olla.

Tuorein unelmani on sellainen, että pääsisinpä pidennetyksi viikonlopuksi keskelle-ei-mitään pieneen mökkiin viettämään laatuaikaa itseni kanssa tai sitten mainiossa rauhallisessa seurassa. Nukkumista, saunomista, ulkoilua, kirjan kanssa käpertymistä sohvan nurkkaan, siitä olisi minun lomani tehty. Tai sitten voisin lähteä kuuman auringon alle. Olen aina sanonut ettei rantalomat ole minua varten, nyt kuitenkin voisin viettää muutaman päivän pelkästään vain löhöillen.

Minua väsyttää niin paljon että jo itkettää. Olen mennyt kuluneella viikolla joka ilta nukkumaan jo ennen iltayhdeksää, parhaimillaan olen sinne peiton alle kömpinyt kahdeksalta. Ja olen nukkunut kuin tukki, aamun asti. Siltikin minua vaan väsyttää.

Energiaa ei vaan ole, en jaksa työpäivän jälkeen tehdä juuri mitään. Käydä koiran kanssa lenkillä, käydä kaupassa, tehdä kotitöitä ja sitten taas nukkumaan. Ei tämä ole kivaa, en minä halua elämäni olevan pelkkää työntekoa ja pelkkää väsynyttä eloa.

Nyt on tämän tytön aika toivottaa kauniita unia ja oman kullan kuvia. Unimaailmassa kaikki on hyvin, siellä ei minuakaan väsytä ja siellä minullakin on se kulta, josta nähdä niitä unikuvia.

***

Onni on herätä ja huomata kellon olevan 01:35, saa nukkua vielä monta tuntia ennen herätyskelloa.

Yksinäisten kaupunki

2012-01-10T18:23:00.001+02:00

Ystäväni soitti ja kysyi voiko hän ilmoittaa minut lähiomaisekseen. Voinko minä saattaa hänet sairaalasta kotiin pienen toimeenpiteen jälkeen, kun ei yksin päästetä kotiin. Totta kai saat, totta kai voin ja jään yöksi taikka koko viikoksi. Ystäväni perhe asuu satojen kilometrien päässä, ei perhe ehdi hädän hetkellä rientämään apuun.

Minä jäin miettimään, kenet minä ilmoittaisin lähiomaiseksi? Kenelle minä toivoisin ilmoitettavan ensimmäisenä, jos jotakin sattuisi?

Minä asun kaukana perheestä. Kaikki he muut, äiti, sisarukset lapsineen ja tädit enot serkut, kaikki he asuvat siellä pienessä kotikaupungissamme. Sieltä kestäisi kauan tulla tänne, ihan liian kauan jos minulla olisi hätä. Ei äiti tai siskot edes uskaltaisi tänne ajaa, joutuisivat etsimään kyytiä ja/tai lapsenvahtia. Olen tottunut kantamaan huolta perheestäni, suojelemaan suruilta ja murheilta, joten en tahdo perhettä huolestuttaa turhilla. Mielummin kertoisin itse tai joku yhteinen tuttu, jos on jokin hätänä, kun että joku viranomainen soittelee mitenkäs nyt on käynyt.

On minulla täällä ystäviä, rakkaita ihastuttavia ihmisiä. Eivät ne täällä asuvat ystävät kuitenkaan ole omaisiani, eivät ne ystäväni tunne perhettäni, eivät tietäisi kenelle soittaisivat jos perhettäni kaipaisin. Sitten ne ihanat rakkaat ystävät, jotka tuntevat minut läpikotaisin ja myös minun perheeni, he asuvat siellä lähempänä kotikontuja.

Välillä sitä kokee olevansa oikeasti yksin. Ei välttämättä yksinäiseksi, mutta yksin olevaksi. Sitä kaipaa sitä jonkinlaista turvaverkkoa ympärilleen. Jotakin toista ihmistä kantamaan minusta huolta, kysymään olenko muistanut syödä ja mitenkä olen nukkunut. Kiinnostunutta kuuntelijaa juuri siihen tarvitsemaani hetkeen, en tahdo aina katsoa kalenterista koska on aikaa tavata.

Välillä on se kaipuu sinne kotikotiin. Se kaipuu ei johdu siitä pienestä kaupungista, vaikkakin kaupungin leppoisa elämäntyyli sopisikin minulle. Kaipuu syntyy niistä ihmisistä, rakkaista kenen luo voi mennä soittamatta. Siellä ollessa ei tarvitsisi tuntea sitä ikävää ja halua olla muiden parissa, sitä voisi vaan mennä mukaan iloiseen joukkoon ja nauttia rakkaiden läsnäolosta.

Vielä jokin aika sitten olin varma siitä, että lähemmäksi kotikotia palaisin. Katselin jo työpaikkoja ja asuntoja, mietin elämääni siellä lähempänä perhettä. Eihän minua täällä enää mikään pidättele, voin mennä minne vaan.

Jokin silti minua täällä pitää. Se ei ole se sama syy mikä minut tänne toi, exän perässähän minä kotikaupunkini taakse jätin ja muutin tänne hänen kanssaan aloittamaan yhteistä elämää. En olisi ikinä uskonut, että minusta tulee helsinkiläinen. Pikkukaupungin rauhaa ja puhdasta luontoa rakastavasta tyttösestä ratikoilla ja metroilla kulkeva helsinkiläinen. Tälläinen ajatus oli ihan mahdoton, olisin nauranut jos joku olisi näin sanonut tapahtuvan.

Täällä minä kuitenkin olen. Näin se maailma kuljettaa. Jokin minua täällä pidättelee ja annan sen pidätelläkin. Minulla on täällä paljon hyviä asioita, rakkaita ystäviä ja huipputyöpaikka sekä mieluisaa tekemistä. Vielä kun saisin sen perheen, pikkukaupungin yhteisöllisyyden ja sen pikkuisen rauhallisemman elämänrytmin tänne, niin tietäisin tämän olevan minun kaupunkini.

Täällä minä olen, yksin yksinäisten suuressa joukossa. Jos liikaa ruvetaan ajattelemaan, niin kaikkihan me pohjimmiltamme olemme yksin. Onneksi kaikilla meistä on joku, joka välittää ja kaikille meistä on joku, joka rakastaa.

Tästä yksin olemisen oivalluksesta huolimatta en koe oloani yksinäiseksi. Tai ehkä ihan pikkuisen, sillä minun tekisi mieli tehdä amerikkalaisia pannukakkuja, mutta en niitä halua vain itselle tehdä ja syödä kaikkia herkullisia pancakeseja yksikseni. Paremmalta ne maistuisivat toisen ihmisen seurassa. Pöh ja pah, nyt jää pannukakut leipomatta, ehkä mieliteko iskee sitten sopivasti kun ystäviä treffaan.

***

Onni on onnellinen aika itsensä seurassa.

Ja matka jatkuu...

2012-01-09T19:03:00.000+02:00

Nyt on kulunut vajaat puoli vuotta tätä sinkkuelämää, uutta elämää. Tämä aika on ollut samanaikasesti kamalaa ja ihanaa. Olen eri ihminen kuin puoli vuotta sitten, olen muuttunut hyvin monella tapaa, enkä ihan kaikella tavalla mieluisampaan suuntaan.

Tähän puoleen vuoteen on mahtunut kaikenlaista säätöä miesten suhteen, treffailua ja seksiä. Tietyllä tavalla se huomio, että minulla riittäisi vientiä on ollut ehkä tämän oman sopeutumisen ja naiseuden itsetunnon kannalta merkityksellistä. Muuten tuollainen päämäärätön säätäminen ihan liian pian eron jälkeen ei aiheuta kuin mielipahaa, sekä itselleni että muille. En ollut vielä valmis mihinkään ja vaikka toivon jonkun miehen ritarillesesti tulevan ja rakastavan sydämeni jälleen eheäksi, niin minun on itse kannettava vastuu omasta onnestani.

Nyt siis on aika sano heipat jumppakavereille ja muille mukana roikkuneille miehille. En minä voi kiltteyteeni vedota ja kieltäytyä sanomasta totuutta ihailijoilleni, enemmän minä hallaa heille teen jos en sano totuutta olemattomista tunteistani heitä kohtaan. Tietyllä tavalla minun on hieman kovetettava tätä herkkää kuortani ja ehkä pikkuisen opeteltava suojelemaan itseänikin siinä samalla. Toisaalta minä en tahtoisi tehdä niin, rakastan olla tunteiden vietävissä, mutta kai se järjen äänen kuunteleminenkin on toisinaan tarkoituksellista tässä elämässä.

Minä ansaitsen parempaa. Minä ansaitsen enemmän kuin olla toisen jumppakaverina, minä ansaitsen enemmän kuin ihan kivaa, minä ansaitsen enemmän kun mielikuvaan ihastumista. Eron jälkeen minä pelkäsin pian taas ajautuvani parisuhteeseen, sillä niin olin aiemminkin tehnyt. Puolivahingossa aloittanut uuden suhteen juuri edellisen päätyttyä. Sellaiset ovat olleet niitä ihan kiva- suhteita, sellaisia juttuja että on vaan pakko saada joku. Tällä kertaa olen onneksi ollut vahvempi, olen uskaltanut olla yksin.

Minä en ole paljoakaan unelmoinut viime aikoina. Illalla ei ole ajatuksiini se tuleva kultamussukka tullut, en tiedä mistä se johtuu. Kyllä minä edelleenkin jaksan uskoa siihen, että jossakin on juuri se minulle tarkoitettu mies, mutta kai minusta on tullut hieman realisti. Kai minä olen myös huomannut, ettei tämä yksinoleminenkaan ole hassumpaa.

Nyt minun on alettava elää uutta elämää. Ei enää säätämistä miesten kanssa, ei vääristä syistä annettuja suudelmia tai valheellisia sanoja. Ei epätoivoista rakkauden etsintää. Nyt on aika aloittaa itsenäinen elämä, sellainen elämä jossa minä itse vastaan omasta onnestani. Toki minä silmät avoinna kuljen edelleenkin ja ympärilleni vilkuilen, mutta en minä tarvitse ketään viereeni.

Minä ansaitsen enemmän, minä ansaitsen aitoa rakkautta. Minulla olisi paljon rakkauttava annettavana, suuri sydän rakastamista varten ja se sydän, se alkaa hiljalleen olemaan taas ehjä.

Tässä vielä minun voimabiisini. Rohkeutta kerrakseen olla oma itsensä.

***

Onni on elämä ilman kyyneliä.

Aiiiiii laaaaaav juuuuuuu.....

2012-01-08T13:00:00.000+02:00

Välillä yksin nukkumaanmeno ei harmita, sitä on vaan kiitollinen siitä että sänky on yksin mun, eikä sitä peittoa ole varastamassa kukaan typerä mies. Yksin olen siis nukkumaan mennyt, ketään miestä ei ole unikaverina ollut vähään aikaan.

Eilen sellaisen olisin viereeni saanut jos niin olisin tahtonut. Minulla oli ne treffit, mistä jo aiemmin kirjoitin, eli ne treffit mitä melkeinpä voi kutsua sokkotreffeiksi. Alkuun oli ihan hyvä fiilis, mukavanoloinen söpö mieshän se deittikumppani oli ja juttukin kulki kiitettävästi. Käytiin ensin syömässä ja sitten siirryttiin erääseen kuppilaan ja siellä kuppilassahan oli sitten karaokea. Treffikumppani päätti sitten mennä laulaa lurittamaan pari kipaletta ja tunteella se vetikin. Tuli vaan hirmuisen vaivautunut olo, kun toinen laulaa "something stupid" - kipaletta ja katsoo minua hyvin tiiviisti laulaessaan, erityisesti kun lauloi aiii laav juu. Toinen kappale oli sitten leijonakuninkaastakin tuttu "Can you feel the love tonight". Että näin, minä en oikein tiennyt minne suuntaan sitä pitäisi katsoa ja mietin vaan voiko tää olla totta. Olisihan se ihanaa että toinen laulaa lurittelee minulle kunnon romanttisia serenadeja, mutta ei nyt sentäs ensitreffeillä.

Muutenkin tämän deittikumppanin jutut alkoivat olla sitä luokkaa, että koskas minä pidän lomaa, hän voisi pitää samaan aikaan ja muutenkin koko illan jouduin väistelemään toisen suudelmayritelmiä. Minä en vaan osannut lähteä siitä tilanteesta pois, en ole paljoakaan deittaillut ja pääni oli tyhjä miettiessäni hyvää syytä lähteä kotiin. Kai myös se kiltin-tytön-syndrooma taas vaivasi, en halunnut pahoittaa toisen mieltä lähtemällä kesken illan. Lopulta onneksi kello oli jo niin paljon, että kohteliaasti väsymykseen vedoten pääsin lähtemään.

Samanlaiseksi ripustautujaksi ja ahdistavan kiinnostuneeksi osoittautui tämä baarissa tapaamani miekkonen, hän viestitteli minulle aivan koko ajan kysellen koska nähdään ja että hän on ihan ihastunut. Minun oli pakko sanoa, että kiitos vaan mutta ei kiitos. Oikeasti sellainen liiallinen kiinnostus liian pian on niin ahdistavaa. Sellaisesta tulee olo, ettei se ihminen ole minusta kiinnostunut, kun ei siinä ajassa ole edes murto-osaan minusta tutustunut. Se ihmisen takertuva ihastus kertoo mielestäni enemmänkin pakonomaisesta halusta saada joku, kuka tahansa. Kiva tietysti että minusta tykätään, mutta minulle ei kuitenkaan riitä se ihan kiva.

Juttelimme jumppakaverin kanssakin näistä ihan kiva- jutuista. Jumppakaveri piipahti mun luona tässä yks päivä, nyt ei kyllä jumppailtu. Jumppakaveri toi mulle darrapäivänä jaffaa ja jäi hetkeksi antamaan helpotusta läheisyyden kaipuuseen. Juttelimme ensinnäkin jumppakaverin kanssa tästä meidän jumppasuhteesta, sillä se on näiden kaikkien seksisuhteisiin liittyvien postausten jälkeen jollain tavalla jäänyt mietityttämään minua. En oikein tiedä onko syytä jatkaa jumppasuhdetta, mutta sovimme että fiilispohjalta mennään. Mutta niin, keskustelimme leikkimielisesti jumppakaverin kanssa myös siitä että me molemmat tahtoisimme parisuhteen ja pidämme toisistamme, että mehän voitaisiin vaikka alkaa seurustelemaan keskenämme. Se olisi kuitenkin molempien mielestä sellainen ihan kiva suhde, ei mitään sen enempää, eli en edelleenkään ole osa parisuhdetta.

Ihan kivaa - tuntuisi kyllä olevan tarjolla, mutta sellaiset ihmiset joiden kanssa todella kolahtaa, kolahtaa sekä arvo- ja ajatusmaailmallisesti että fyysisellä tasolla, tuntuu olevan harvemmassa. Taannoin ajattelin, että ehkä olisin sellaiseen varsin potentiaaliseen miehen bongannut, mutta se ettei sitä kiinnostusta sieltä suunnasta riitäkään niin kyllähän se harmittaa. Kai tämä minun ajatusmaailmani vaan on sitten niin omaa luokkaansa, ettei minua kuka tahansa ymmärrä ja harvassa tosiaan on ne, jotka minua ymmärtävät, en sellaisia ihmisiä tahtoisi päästää pois. Toiset lähtevät kysymättä ja toiset ennen tutustumistakin.

Yksin on kuitenkin hyvä, mielummin onnellisesti yksin kuin kaksin ihan kivasti. Niin ja eihän minun tarvinnut mennä nukkumaan yksin, minulla on jälleen koira luonani. Saatiin exän kanssa sulassa sovussa ja aikuismaisesti sovittua huoltajuus minulle, niin että exä ottaa koiran tarvittaessa hoitoonsa.Sovittiin muutenkin, ettei nyt hetkeen olla tekemisissä, sillä kanssakäymisemme on aiheuttanut meille molemmille enemmän harmia kuin mitään positiivisia tuntemuksia.

Nyt minulla on siis tieto siitä, että jatkossakin vieressäni on ihana unikaveri, mitä muuta nainen voi enää kaivatakaan...?

***

Onni on eläväinen uninalle.

moi, mitä kuuluu

2012-01-07T11:49:00.002+02:00

Kuudentoista tunnin yöunet ovat toisinaan paikallaan ja viime yönä sellaiset todellakin tulivat tarpeeseen. Hieman oli univelkaa kertynyt ja koko eilinenpäivä meni sellaisessa yliväsyneessä naurun sumussa. Torstaina tuli käytyä kaverin kanssa kemuttamassa ja joka ikinen kerta kun olen kyseisen kaverin kanssa liikenteessä, niin mopo lähtee pahemman kerran lapasesta.

Hauskaan oli ja edes puolentoista tunnin baarijonossa seisominen ei tunnelmaa onnistunut latistamaan. Ensimmäistä kertaa ikinä menin baarissa juttelemaan itse jollekin miehelle. Minulla on ollut jostain kumman syystä suuri kynnys mennä juttelemaan kenellekään, niin naurettavaa kun se onkin. En vain ole tiennyt, mitä ihmettä minä voin toiselle mennä juttelemaan ja ehkä ei sillä tavalla ole ollut tarvetta mennä juttelemaan, kun ne miehet ovat tulleet minulle juttelemaan.

Rohkeutta kummasti löytyi tällä kertaa, nautitulla alkoholimäärällä voi tietysti olla jotakin tekemistä asian kanssa. Joka tapauksessa menin sille koko baarin mielenkiintoisimman oloiselle miehelle juttelemaan ja koko iltahan me sitten yhdessä juteltiin, välillä tovi tanssittiin. Mielenkiintoinen ja hauska tyyppi, jonka seurassa mun on helppo olla oma ihana itseni. Mutta, kun ei sit kiinnostakaan, jotain taas uupuu ja puuttuu, ei kolahdusta ollutkaan. Onko minusta tulossa liian ronkeli miesten suhteen, kun tuntuu ettei kukaan enää kelpaa minulle? Itse olen kaikkea muuta kuin täydellinen, en täydellisyyttä voi odottaa keneltäkään toiseltakaan. Pitäisikö vaan antaa mahdollisuus ja katsoa miltä tuntuu...?

Tämä miekkonenhan tuntui sitten tykästyvän minuun hieman enemmän kuin minä häneen. Numeroita illan lopuksi vaihdettiin ja toinen jo siinä vaiheessa kertoi olevansa positiivisesti odottavalla mielellä ja onhan siitä suunnasta tullut jo useampaa viestiä, kyselyitä nähndäänkö nyt nähdäänkö tänään nähdäänkö huomenna. Hitusen ahdistavaa, mutta en minä oikein osaa niihin mitään vastata. Kiltin tytön syndroomasta kärsivänä sitä sitten sanoo, että joo nähdään vaan.

No joo, sitä olisi sitten taas jonkinlaista kahvittelua tiedossa miehen jos toisenkin kanssa. Kai sitä täytyy satoja sammakoita suudella ennen kuin se prinssi löytyy. Nyt tiedän ainakin sen, että rohkeasti vaan itsekin baarissa juttelemaan ja yrittämään josko siellä olisi sammakon sijasta se prinssi.

***

Onni on hyvät unenlahjat.

Kirjoittamalla kahville

2012-01-04T19:40:00.000+02:00

Minä tahtoisin olla parisuhteessa, tahtoisin että vierelläni olisi se oma murunen. Minä en kuitenkaan oikein jaksaisi treffailla tai edes yrittää tutustua kehenkään mieheen. Hieman ristiriitaista, tiedän sen. Tiedän myös sen, ettei se unelmieni mies tule minua kotoa hakemaan, jotain täytyy siis yrittää...

Itse asiassa minulla on loppuviikosta treffit, niitä voisi melkeinpä sanoa sokkotreffeiksi. Treffikumppanina on yksi kaverini kaveri, jonka kanssa olen joskus pari vuotta takaperin ollut samoissa illanistujaisissa kaverin luona. Kaveri ei meitä yritä naittaa, vaan tämä miekkonen otti minuun fbookin kautta yhteyttä, kun oli kuullut että tämä tyttönen kulkee päivästä toiseen vapaana. Mukavaa tietysti, että olen toiseen tehnyt vaikutuksen tai sitten hän on vaan epätoivoinen. Minä en kuitenkaan oikeastaan muista koko miekkosta.

Ei me paljon olla kirjoiteltukaan, en oikeastaan tiedä koko miehestä mitään, mutta ehkä sitten selviää kun tapaamme. Olen muutenkin viime aikoina kirjoitellut muutaman eri miekkosen kanssa, en siis edelleenkään ole liittynyt mihinkään deittipalstalle, mutta jotakin sinne suuntaan. Muutamat miehet ovat sitten ottaneet minuun yhteyttä ja olen jokusen viestin kirjoitellut.

Kirjoittelemalla tutustuminen on hirmu hankalaa. Mitä ihmettä sitä voi toiselta kysyä? Ei minulle ole merkitystä mitä toinen tekee työkseen, haluan vaan tietää millainen ihminen se toinen on ja se ei selviä viestittelemällä. Myös sitä omaa persoonaa on kovin vaikea tuoda siinä viestittelyn alussa esille, pitäisikö minun vaan linkittää tää blogini, lue sieltä millainen minä olen. Vaikka tykkäänkin kirjoittaa, niin jotenkin tuo viestittely tuntuu niin vaikealta. Voi olla, että olen huomannut sen itselleni vaikeaksi ja siitä syystä en siihen jaksakaan panostaa.

Olen muutenkin todennut, ettei mikään nettideittailu ole minun juttuni. Alkuun ajattelin, että ihastuisin helposti toiseen pelkän viestittelyn kautta. Kyllähän sellainen samanoloiselta vaikuttava mies saa ne ajatukseni itseensä joksikin aikaa, mutta kun sitä ei voi silti tietää millainen se toinen todellisuudessa on. Sitten sitä tulkitsee sitä toisen viestiä harvinaisen monimutkaisella tavalla ja miettii, että ymmärtääköhän se toinen minua ja minkäköhän moisen kuvan itsestäni annan toiselle.

Minä mieluusti kirjoittelisin sen pari viestiä, todetakseni onko meillä mitään yhteistä. Jos yhteisiä kiinnostuksen kohteita löytyy, niin sitten vaan tapaamaan toista. Siinä ei ole mitään menetettävää jos tuntemattoman ihmisen sovitusti tapaan, korkeintaan menee elämästäni tunti kaksi hukkaan. Jos en uskalla tavata, jos en yritä, en voi mitään saadakaan.

Minä luotan ihmisiin ja uskallan antaa itsestäni paljon, jopa niille tuntemattomille ihmsille. Kai tämä minun luottavaisuuteni on jo hieman naiivia, mutta kun en minä ymmärrä miten sellainen tuntematon ihminen voisi minua satuttaa tai mitä pahaa voi syntyä kahden tuntemattoman tapaamisesta. Tervettä maalaisjärkeä silti käytän, eli julkisilla paikoilla (mistä pääsee nopeasti muualle) tapaaminen.

Viikonloppua siis odotellessa. Loppuviikolle riittää kyllä muutenkin kaikkea mukavaa mukavaa puuhaa, kemutusta ja työkavereiden kanssa illanistujaisia. Kiva viikko, hyvä mieli, jei!

***

Onni on onnellisesti alkanut viikko.

Kautta kiven ja kannon

2012-01-02T18:39:00.000+02:00

Joka vuosi tulee tehdä niitä surullisen kuuluisia uudenvuoden lupauksia. Tänä vuonnakin olen sellaisia tehnyt, mutta nyt tein sellaisia lupauksia, jotka todella todella haluan pitää. Osa näistä lupauksista on sellaisia, jotka toteutuvat jo nyt arjessani ilman sen kummempia miettimättä. Välillä on kuitenkin hyvä pysähtyä ja tarkkailla sitä ympäröivää maailmaa, kuinka hyvä se onkaan.

Lupaus yksi. Lupaan ettei ystävieni ja perheeni enää tarvitse kantaa minusta huolta. Murheet ovat mennyttä ja vaikka tänäkin vuonna jonkinlaisia murheita varmasti eteen tuleekin, niin ei niiden läheisten tarvitse enää miettiä miten pärjään, miten jaksan. Minä pärjään ja sen saa huomata myös ne rakkaimmat. En tarvitse enää olkapäätä, mutta minulla on sellaiset ystäviä varten. Aion myös viettää laatuaikaa rakkaiden kanssa. Lupaan tanssia kallen tanssilattialla tappiin asti, leikkiä tuntitolkulla 10-Ben ukkeleilla ja mennä sienimetsään etsimään kanttarelleja.

Lupaus kaksi. Lupaan rakastaa. Rakastan toki läheisiäni ehdoitta, mutta tänä vuonna aion rakastaa myös itseäni. Oppia ymmärtämään ne omat hyvät puolet ja pyrkiä eroon niistä ajatuksista, etten olisi riittävän hyvä kenellekään. Hyväksyä itseni juuri tälläisenä.

Lupaus kolme. Lupaan olla onnellinen. Minulla tunteita riittää, niitä varmasti riittää tänäkin vuonna laidasta laitaan, mutta onnea entistä enemmän. Jälleen on aika ilon löytämiselle ja elämiselle. En anna pienten murheiden lannistaa ainakaan kovin pitkäksi aikaa, vaan jaksamalla jatkaa matkaa se onni taas löytyy. En myöskään takerru ikäviin pikkuasioihin, vaan takerrun mielummin niihin arjen onnenhetkiin.

Näillä eväillä mennään siis tämä vuosi, kuunnellen sydäntä ja hieman käyttäen myös järkeä. Tästä tulee hyvä vuosi, niin sanoi vuosihoroskooppinikin, joten pakkohan se on uskoa.

***

Onni on tässä vuodessa, tässä päivässä, tässä hetkessä.

Vuosi elämästäni

2011-12-31T18:02:00.003+02:00

Ensimmäinen ensimmäistä 2011 alkoi riitelyllä. Uutta vuotta ei ollut kulunut montaakaan tuntia kun olin jo saanut exän kanssa riidan aikaiseksi. Riitelyähän alkuvuonna riitti, tai en minä oikeastaan muista millainen alkuvuosi oli. Koko alkuvuosi on jotenkin sumun peitossa, muistan vain yksittäisiä hetkiä siitä kuinka siirryin itkien sohvalle nukkumaan tai istumassa koneen äärellä miettien painanko asunnon irtisanomisilmoituksen lähetä-painiketta.

Alkukesällä tilateeseen, siihen sumuun tuli jotakin muutosta. Vietimme exän kanssa oikeastaan lähes koko kesän erillämme ja mietimme, pohdimme, yritimme. Aina kuitenkin yhteiset hetkemme päättyivät itkuun ja pahaan mieleen. Kesällä olin konkreettisesti yksin, elin asunnossamme yksin ostaen kaupasta ruokaa vain itselleni ja nukkumaan menin yksin. Minä sain jopa nukuttua, ei tarvinnut itkeä itseäni uneen tai herätä painajaisiin. Sumun keskeltä paistoi aurinko.

Se auringonvalo kertoi minulle, ettei se ehkä olisikaan niin kauheaa olla yksin, ei se ole maailmanloppu. Päätin siis uskaltaa ja oikeassa olin, ei minun maailmani romahtanutkaan. Hetkittäin tietysti on tuntunut siltä, että nykyinen elämäni on vain kalpea varjo muiden täydestä elämästä, siitä elämästä mitä minä tahdoin. Tämä elämä on kuitenkin parempi elää, kuin se maailmani alkuvuodesta.

Tähän vuoteen on mahtunut tunteiden kirjoa. Ahdistusta, pelkoa, masennusta, epätoivoa, surua, rakkautta, kaipausta, toivoa, uskoa. Iloa ja onneakin. Tänä vuonna olen ollut aivan sekaisin itseni kanssa, enemmän hajalla kuin koskaan ja ovat ne haavat edelleen vereslihalla. Olen ollut niin väsynyt.

Tämä vuosi on opettanut. Olen oppinut, ettei kaikissa tilanteissa taistelusta ole mitään hyötyä, ei tarvitse jaksaa. Luovuttaminen on sallittua ja joissakin tilanteissa suositeltavaakin. Olen huomannut, että minä pärjään, minä jaksan, minä osaan. Ei ne hetkellliset alakulot saa minua enää pidemmäksi aikaa masentumaan, vaan kyllä minä jaksan jatkaa seuraavaan päivään hymyillen. Olen ollut tänä vuonna rohkea, vaikkei se helppoa ole ollutkaan. Minä olen vahva, melkein kuin Peppi Pitkätossu.

Tänä vuonna useampi asia on kohdallani loppunut. Isoimpana asiana tietysti parisuhde. Ei minulla koko tänä vuonna ole ollut turvallista syliä, mutta kesän jälkeen ei ole ollut ketään, rakkauden irvikuvaakaan, vieressä. Sinkkuelämään sopeutuminen on mennyt ala- ja ylämäkeä, mutta kyllä sydämeni koko ajan eheämmäksi tulee. Olen oppinut nukkumaan yksin, saan avattua tiukimmatkin lasipurkit auki ja en ole katsellut sellaisia elokuvia, jotka minua pelottaisi. Kyllä minä pärjään yksin.

Toinen iso asia, mikä on tänä vuonna tullut päätökseen on opintoni. Enää en voi heittäytyä opiskelijan rooliin ja jäädä aamulla nukkumaan, minun on kannettava vastuuni ja alettava olemaan oikeasti aikuinen. Minä olen joutunut miettimään työnikin kohdalla, että osaanko, pystynkö, ymmärränkö. Olen onnistunut ja tehnyt työni hyvin, kantanut kiitettävästi sen vastuun mitä minulle on annettu. Pystyn siis kantamaan vastuun itsestänikin.

Joka ikinen vuosi, kun joulukuu suuntaa loppua kohti, niin mietin kulunuttu vuotta ja laitan sen jollain tavalla pakettiin. Siitä syystä varmasti kaikki eroonkin liittyvät asiat ovat olleet vahvasti läsnä niin ajatuksissani kuin blogissanikin. Tämä vuosi on ollut rankka elää, mutta olenpahan siitä hengissä ja vielä suhteellisin hyvissä voimissa selvinnyt. Olen kiitollinen tästä vuodesta, se näytti minulle etten ole pumpulista.

Tämä vuosi ei mennyt niin kuin alkuvuodesta luulin, ei todellakaan. En minä ihan tälläistä osannut odottaa, olen siis yllättynyt, yllättynyt positiivisesti. Aurinko paistaa jälleen ja minun on hyvä olla.

Tämä pian päättyvä vuosi oli päätösten vuosi ja kun yhden oven sulkee, saa eteensä seuraavan oven avattavaksi. Tuleva vuosi on uuden alun aikaa, mitä vain voi tapahtua. Vuosi 2012 on mahdollisuuksien vuosi, mikä tahansa ja kaikki on mahdollista.

Itselleni sekä kaikille teille ihastuttaville lukijoilleni toivotan onnellista ja elämäntäyteistä Uutta Vuotta 2012!

***

Onni on mahdollisuus avata mikä tahansa ovi.

Aallonharjalta alas ja sitten taas ylös

2011-12-30T11:30:00.001+02:00

Minulla on ollut ihan liikaa aikaa ajatella ja siitä liiasta ajattelusta ei seuraa mitään hyvää. Olen ollut pari päivää kipeänä ja alkaa jo nämä seinät kaatumaan päälle. Olo on kaikinpuolin kurja ja yksinäinen. Sitä vaan on miettinyt, että tälläistäkö minun elämäni nyt sitten on. Niitä hyviä ja huonoja päiviä vuoron perään.

Olen miettinyt eroa ja omaa selviytymistä. Jossakin vaiheessa kirjoitin, että olen yllättävän hyvin sopeutunut eroon ja tähän sinkkuelämään. Kirjoitinko sen sittenkin liian aikaisin. Heti eron jälkeenhän minulla alkoi menokausi kemutuksineen, treffeineen ja erilasine säätöineen. Sellainen jatkuva meneminen ja säätäminen ei ole ollenkaan minun juttuni, joten se on jo päättynyt. Kai se oli osittain sitä, että halusin tietää päätöksen olevan lopullinen, etten enää voisi muuttaa mieltäni. Kun olen hypännyt toisen miehen kanssa sänkyyn, ei paluuta edellisen viereen enää ole. Toisaalta se oli myös sitä, että halusin tietää kelpaanko kenellekään.

Kaikki ne kauniit sanat ja kehut ovat tehneet hyvää, olen saanut tietää että kelpaan ja olen hyvä tälläisenä kuin olen. Valitettavasti nyt puhutaan kuitenkin vain siitä ulkoisesta puolesta. En ole kehenkään uuteen ihmiseen kovin syvällisesti tämän syksyn aikana päässyt tutustumaan, joten sitähän minä en voi sanoa, kelpaanko todella kenellekään tälläisenä kuin olen.

Osittain tämä jumppakaveri-juttu kuuluu saman kategoriaan. Kelpaan hänelle, saan toiselle hyvän olon ja sitä kautta se jonkinlainen itsevarmuus palautuu hiljalleen. Olo on hyvä silloin kun jumppakaveri on luonani, mutta kun hän lähtee, niin tunnen itseni yksinäisemmäksi kuin ennen hänen tuloaan.

Koko syksy oli kiireinen, monta rautaa tulessa. Minulla ei ollut aikaa ajatella, tai sitten ajattelin aivan muuta. Kiinnostavan oloisia miekkosia tuntui yhdessä vaiheessa olevan joka puolella ja se pieni flirtti sekä mahdollisuus jostakin enemmästä sai oloni onnelliseksi. Nyt yhtäkkiä niitä miekkosia ei olekaan enää ympärillä. Ilmeisesti minä aitona rehellisenä itsenäni en heille kelpaa, en ole sellainen mitä he toivovat.

Minä haluaisin olla onnellinen, yksin. En halua onneni olevan riippuvainen kenestäkään miehestä. Miksi se tuntuu olevan vaan niin hankalaa minulle?

Nyt kun ympärillä ei tunnu olevan sellaista miestä, joka minua kiinnostaisi ja joka olisi jollain tavalla minustakin kiinnostunut ja nyt kun on tätä aikaa, niin olen alkanut miettimään eroa. Eilen taas juttelin exän kanssa. Haluan tehdä niistä itkuisista puheluista lopun, sillä ne eivät tee meille kummallekaan hyvää. Sain vastauksia, sellaisia vastauksia jotka saavat riittää.

Samalla sain sen kaipauksen ja ikävän. Häntä minä rakastin. Rakastan vieläkin. Exäkin sanoi joskus miettineensä miten asiat olisivat, jos toissa kesän tapahtumat olisivat menneet toisella tapaa. Elämä olisi erilaista kuin se on nyt. Mietin pienin hetken, voitaisiinko me palata vielä yhteen. Unohdettaisiin kaikki tämä, menneet ikävät hetket ja tämä vapauden syksy.

En minä kuitenkaan exällekään kelvannut tälläisenä kuin olen. Minä en aio tyytyä ihmiseen, joka ei rakasta minua tälläisenä kuin olen. Olen ansainnut parempaa.

Tämä tuntuu olevan jatkuvaa taistelua, mutta tämä taisteluni on kuitenkin pientä siihen, mitä toiset ihmiset kokevat. Minun pitää vain jaksaa ja unohtaa. Sydäntäni en halua kuitenkaan sulkea, vaan pitää sydämen avoinna. Kyllä ne haavat ovat paranemassa.

Olen useampaan kertaan maininnut siitä, että tahtoisin löytää sen oman murusen. Niin tahdonkin, mutta olen miettinyt olenkohan minä siihen oikeasti valmis tai koska mahdan olla valmis? Vai olisiko se mahdollista, että kun tapaisin tämän murusen, niin kaikki mennyt jäisi taka-alalle ja voisin oikeasti keskittyä elämään kohti tulevaisuutta? Jollen murusta löydä, niin pohdinko vain menneitä?

Jollen minä tee itseäni onnelliseksi, kuinka voisin jonkun toisen tehdä onnelliseksi.

***

Onni on peiton alla piilossa - taidanpa mennä sitä sieltä etsimään.

Luonnollista mielihyvää

2011-12-28T19:26:00.000+02:00

Eräs superihana ystäväni kertoi minulle tässä taannoin, että hänellä ja hänen miehellään on ollut jo pikkuisen pidempään harvinaisen kuiva kausi seksin saralla. Asiaan liittyy jossain määrin jopa tragikoomisia piirteitä, sillä ystävälläni on toiveena raskautua. Ei ole raskauden kanssa tärpännyt, mutta ehkä sitä yritystä tarvitaan enemmän kun kerran kuussa. Minä harvoin juttelen seksiin liittyvistä asioista ystävien kanssa, itse asiassa seksistä voin jutella rennosti vain parin ystävän kanssa ja en heidänkään kanssa mitenkään sinkkuelämää-naisten tyyliin. (Ei sillä että seksistä tarvitsee kaikkialle huudella, se on pariskunnan välinen asia.) Noh, tämän kyseisen ystävän kanssa jokusen kerran seksistä olemme jutelleet ja lähinnä siis sen verran, että vitsit, ku seksi voi olla kivaa ja sitä ei ole ikinä liikaa. Olin siis hieman järkyttynyt tästä ystävän kertomasta asiasta, mutta siis en niin pahasti kuin ystävän mies.

Tämä alku oli siis aikamoinen aasinsilta liittyen siihen minun "jumppailukaveriin." Jumppailukaverista en halua koko maailmalle huudella (korkeintaan vain näin anonyymisti), mutta parille ystävälle oli asiasta kerrottava. En oikein itse aluksi tiennyt miten tähän asiaan pitäisi suhtautua, joten hain sitä hyväksyntää sitten ystäviltäni.

Parisuhteessa ollessani ajattelin, etten varmasti ikinä hanki mitään fuckbuddya. Eihän sellainen ole minun juttuni, sillä ensinnäkin toimivaan seksiin tarvitaan niitä tunteita ja enhän minä voi nauttia seksistä, jos minulla ei niitä tunteita ole sitä toista ihmistä kohtaan. Muutenkin mietitytti kuinka sellainen ikinä toimisi ja plaa plaa plaa. Ihan turhaan mietin asioita kovin monimutkaisesti, mutta pähkäilinhän minä asiaa monelta kantilta ja huomasin niitä positiivisia puolia olevan enemmän.

Lähdetään nyt liikkeelle siitä, miksi sinne sänkyyn jonkun kanssa tarvii pompata. Yksinkertaisesti minä tarvitsen seksiä, tulen pahalle tuulelle, kärttyiseksi ja levottomaksi, jollen saa seksiä säännöllisesti ja riittävän usein. Sitten niin suurena uutisena kaikille, seksi on kivaa ja siitä tulee hyvä olo. Viimeiseksi sitten vielä se, että seksuaalisuus ja seksuaalinen halukkuus on meille ihmisille täysin luonnollista.

Haluan totta kai parisuhteen ja mitä pikemmin sellaisen saan niin sen parempi. Olen kuitenkin ajatellut että sen lisäksi että tämä jumppakaveruus edesauttaa minua olemaan hyvillä mielin ja kaikinpuolinen levollinen, se voi edesauttaa minua jopa parisuhteeseen. En halua joka viikonloppu herätä sängystä vieraan miehen vierestä, mutta tunnen itseni jo niin hyvin, että tiedän mitä herkästi tapahtuu siinä vaiheessa kun on promilleja hieman liikaa veressä sekä on pahemman kerran puutteessa ja joku varsinainen herkku tulee sitten sopivalla hetkellä näköpiiriin. Luonto vie voiton, eikä tämä tyttö lähde yksin kotiin. Nyt on pakko sanoa, ettei minulla ole yhtä ainoatakaan yhden yön juttua takana. Jokusen kerran on joku baarista tullut jonkinmoiselle jatkoille luokseni, mutta ikinä homma ei ole jäänyt vain yhteen yöhön.

Mutta niin, takaisin asiaan. Jos siis saan säännöllisesti ja sitä kautta tämä seksuaalinen tarpeeni tulee huomioitua, niin minulla ei ehkä ole samanlaista tarvetta raahata sieltä baarista ketään kotiini. Mielummin tutustun potentiaaliseen mieheen pikkuisen pidempään, ennen kuin hyppään hänen kanssaan sänkyyn.
Liiottelemaan en kuitenkaan ala, jos minä jostakin tykkään niin en minä jaksa kauaa vain kädestä pidellä.

Harvemmin sitä käykään niin, että sen ensimmäinen kerta uuden ihmisen kanssa veisi sinne seitsemänteen taivaaseen ja siksi sellaisia kokemuksia en tarvitse yhtään sen enempää. Homma toimii kiitettävällä tavalla jumppakaverin kanssa, joten ei enempää ensimmäisiä kokeiluja ennen kuin tapaan ihmisen josta oikeasti tykkään. Muut saavat minun puolestani tehdä mitä tahtovat, mutta minä teen mitä minä haluan ja pyrin säilyttämään oman moraalini seksin suhteen. En ala tässä paljastelemaan kokemusteni ja kumppaneideni määrää, vaikka ei se suuren suuri olekaan, niin ei sen paljoa suuremmaksi tarvitse muuttuakaan. Kun vain sen yhden kumppanin lisää saisin, se riittäisi minulle loppuiäksi.

Tietysti tälläisii "jumppailusuhteisiin" liittyy omat riskinsä ja niissä voi satuttaa itsensä, mutta sama pätee kaikkiin muihinkin ihmisten välisiin suhteisiin. Tätä elämää kuitenkin täytyy hieman myös elää, eikä vaan pelätä sitä että mahdollisesti satutan itseni. Kyseisen jumppakaverin kanssa tein heti aluksi hyvin selväksi, mikä on homman nimi ja muutenkin selittelin posket punaisena jumppakaverille etten ole ikinä tehnyt tälläistä. Homma toimii yhteisenä hauskanpitona kunnes jompi kumpi ei enää sitä tahdo tai jos jompi kumpi tapaa jonkun vakavammin otettavan ihmisen.

Tämä koko postaus on varsinaista selittelyä, vaikka on täysin hyväksyttyä että kaksi aikuista ja vapaata ihmistä jumppailee yhdessä vain sen jumppailun takia.

***

Onni on hikisen jumppatuokion jälkein yhteinen suihkutuokio.

Menneisyyden haamut eivät antaneet joulurauhaa

2011-12-26T21:36:00.002+02:00

En enää jaksaisi jauhaa exästä ja erosta, mutta ei minulla taida olla muutakaan vaihtoehtoa. Ehkä kirjoittamalla niistä exään liittyvistä asioista saan ne ajatukset päästäni myös pois.

Joulu ja ylipäänsä koko elämä pitäisi viettää rakkaiden parissa ja tätä mieltä olen sekä minä että exäni. Meillä sattuu olemaan yksi yhteinen rakkaudenkohde, tuo yhdessä hankittu koiravauva. Koiralla pitää olla vain yksi koti, eikä koira ole mikään lelu mitä heitellään fiiliksen mukaan paikasta toiseen. Sellaistahan se koiran elämä on ollut koko syksyn, toisinaan sitä on vietetty aikaa emännällä ja toisinaan isännällä. Yhteisymmärrykseen emme ole kuitenkaan päässeet siitä kumpi tarjoaa paremman kodin ja sen pysyvän kodin. Tästä asiastahan me sitten joulun kunniaksi kunnollisen riidan kehittelimme, puhelimitse tosin vaan.

Niin kuin riidoilla on usein tapana, tämäkin riita paisui ja siihen vedettiin kaikki muutkin asiat mukaan. Taas puhuimme asioista, mitkä johtivat eroomme. Välillä olen yllättänyt itseni ajattelemasta, entä jos? Entä jos, olisimme sinä yhtenä tiettynä iltana lähteneet yhdessä baariin ja exä ei olisi uutta naistaan tavannut, meidän matkamme olisi varmasti mennyt hyvin ja olisimme joulun viettäneet yhdessä. Entä jos, asiat olisivat jo toissa kesästä asti aivan toisin, nyt voisi heittää e-pillereillä vesilintua ja alkaa lapsentekopuuhiin.

Entä jos- ajattelu on niin syvältä, en tykkää siitä, en jaksa sitä, siltikin siihen välillä syyllistyn. Olemme koiran takia joutuneet exän kanssa olemaan tekemisissä ja jonkinlaista ystävyyttä olemme myös yrittäneet. Yritykset ovat jääneet kehnoiksi, sillä exä ei osaa olla minun seurassani enää rento. Exä kertoi että häntä vaivaa syyllisyys ja hän huomaa kuinka minulla on paha olla, joten siitä syystä hän on seurassani kaikkea muuta kuin oma itsensä.

Ainakin on yksi asia selvinnyt, exä ei enää ole lukenut blogiani, sillä muutenhan hän tietäisi että minulla on viime aikoina ollut harvinaisen hyvä fiilis. Valitettavasti exän kanssa yhteydessä oleminen saa usein sen mielen pikkuisen pakkasen puolelle. Ehkä meitä ei ole vain ystäviksi tarkoitettu, meidän välinen ystävyys on ajatuksentasollakin luonnoton, emme me ikinä olleet ystäviä. Minun on silti mahdotonta kuvitella, että menettäisin exän kokonaan, mutta jos tämä jatkuu samalla mallilla, niin ei minulla taida olla muitakaan vaihtoehtoja. Voi olla että samalla joudun jättämään jäähyväiset toisellekin rakkaalle, koiralapselleni.

En vaan kestä sitä, ettei meillä on exän kanssa enää mitään yhteyttä, tuntuu että puhumme aivan eri kieltä, emme ymmärrä toisiamme ollenkaan. Olen myös yllättynyt siitä kuinka huonosti exä minut tuntee, asiat joita olen hyväntahtoisesti kysynyt niin exä on kokenut ne vittuiluksi. Todellakin puhumme siis aivan eri kielillä ja joskus olemme exän kanssa nähneet, niin minua on houkuttanut ajatus kokeilla löydettäisiinkö me kosketuksen kautta sellainen yhteinen ymmärrys. Minulla ja exällä homma toimi täydellisesti siellä makuukammarin puolella ja se on varmasti suuri syy siihen, miksi olimme niinkin pitkään yhdessä. Jos siis hyppäisimme sänkyyn vielä kerran, niin tulisiko meistä sitten ystäviä? Minulle riittäisi myös se, että voisimme nukkua vieretysten yhden yön.

En minä oikeasti noin ajattele, se on vain se sarvipäinen Norppa joka leijailee toisinaan tuossa pään vieressä, sen enkelisiipisen Norpan vieressä. Exällä tosiaan on uusi nainen, niin juurikin hänethän exä tapasi jo meidän seurustelun aikana ja en voi olla miettimättä sitä, miten se vaikutti eroomme. Minun on turha myös valehdelle, ettei exän toiminta minua loukkaa. Se satuttaa ja paljon. Sitten myös murhetta on aiheuttanut se, että exä ei ole ollut toiveistani huolimatta rehellinen minulle uudesta parisuhteestaan. Exä antaa ristiriitaista viestiä, hän esimerkiksi sanoi taannoin että hän tapaa uutta naistaan silloin tällöin, jotta olisi jotain tekemistä.

Minua varmasti ärsyttäisi, vaikka exä olisi nyt tavannut jonkun ja alkanut seurustelemaan, mutta se vaan loukkaa niin paljon että tämän kyseisen naisen kanssa hänellä oli säätöä jo seurustelumme aikana ja muutenkin se exän syyllistäminen kun minä sain vihdoinkin varmuuden siihen pääkopassani kauan hautuneeseen eropäätökseen. Mielessä on paljon kysymyksiä, jotka tahtoisi tulla sanoina suustani ulos ja osa olen exälle esittänytkin. Onko exä nyt onnellinen? Mikä uudessa murusessa (ja toissakesän random-neidossa) on parempaa kuin minussa? Tietääkö exän nainen koko tarinamme ja mitä / miten exä on suhteestamme ja minusta puhunut? Sitten viimeisimpänä ja kaikkein typerimpänä: Onko exän uusi minua parempi sängyssä?

Mua oikeasti niin paljon ärsyttää, kun näitä kaikkia ajatuksia tulee yhä vieläkin päähän. En vaan enää jaksaisi, tahtoisin jo mennä eteenpäin ja unohtaa ne kaikki murheet. Miksi mä en vaan osaa luovuttaa, vaan taistelen yhä vieläkin ystävyyden takia? Vai onko taistelunkohde kuitenkin vain koira?

Exä merkitsee minulle vieläkin paljon, sitä on turha kieltää ja kyllä, tahdon exän olevan oikeasti onnellinen. Nyt kuitenkin minä olen se elämäni tärkein ihminen, en voi enää laittaa kenenkään toisen onnellisuutta oman onneni eteen. Minun on tehtävä mitä minun on tehtävä ja minähän en siis tiedä mitä minun on tehtävä.

***

Onni on se, ettei haamuja ole olemassakaan.

Jouluntaikaa ja rakkauden aikaa

2011-12-23T19:11:00.001+02:00

Nyt Norppakin on suunnannut kotikonnuille joulunviettoon ja harmikseni täälläkään ei ole lunta yhtään sen enempää kuin Helsingissäkään. Eiköhän se jonkinlainen joulumieli synny ilman luntakin. Onhan tämä joulu monessa mielessä erilainen kuin aiemmat joulut. Ensimmäinen sinkkujoulu ja vaikka joulua vietänkin rakkaiden ihmisten parissa, niin kyllähän joulunaikaan tämä yksinolo entisestään korostuu. Joulu on, tai ainakin sen kuuluisi olla, rakkauden aikaa.

Toivottavasti ensi vuonna tilanne on toinen. Toivottavasti silloin joudun miettimään pääni puhki, että mitä ihmettä minä sille omalle muruselle osaan ostaa joululahjaksi. Jotain olisin silti osannut ostaa, sillä kuusenalta murunen löytäisi kuitenkin kymmenkunta lahjaa (kaikki tietysti pakattuna omaan pakettiin), osassa paketeissa olisi jotakin tarpeellista ja siinä toisessa osassa olisi jotakin höpsöä. Ilahduttaisin todennäköisesti sitä murusta myös lahjakorteilla, esimerkiksi: "Tämä lahjakortti oikeuttaa Norpan antamaan kokovartalohierontaan" tai "Lahjakortin saajalla on etuoikeus viettää Norpan kanssa laatuaikaa ravintolaillallisen muodossa." Ehkä jopa voisin pukeutua pelkkään tonttulakkiin ja antaa muruselle toisenlaisiakin lahjoja.

Nyt kuitenkin jää kaikki sellaiset lahjat antamatta. Tilanne on muuttunut viime joulusta kovasti, silloin pähkäilin pääni puhki exän lahjan kanssa ja tänä vuonna olen antanut exälle vinkkejä sen suhteen mitä hän voisi ostaa uudelle tyttöystävälleen joululahjaksi. Merkityksellisin muutos viime joulusta on kuitenkin se etten viime jouluna ollut onnellinen, nyt olen.

Joulu on rakkauden aikaa, joten kaikki te kenellä se oma murunen jo on, iloitkaa onnesta ja rakkaudesta. Älkää olko murheissanne, vaikkei se murunen olisikaan osannut ostaa juuri sitä lahjaa minkä toivoitte saavanne. Unohtakaa kaikki ne pienet kinastelut ja keskittykää kaikkeen siihen hyvään mitä toisessa on sekä siihen mitä teillä yhdessä on. Olkaa toisianne lähellä, halatkaa ja suukotelkaa. Muistakaa kertoa sille omalle muruselle kuinka tärkeä hän on. Teillä on jo se lahja, mitä suuri osa meistä yksinäisistä toivoisi, rakkaus.

Sitten kaikki me, jotka sitä rakkautta toivomme. Joulun sanotaan olevan ihmeiden aikaa, mutta tuskin sieltä kuusen alta sitä rakkauspakkausta kuitenkaan löytyy. Yritetään nauttia jouluntunnelmasta ja ehkä ihmeiden aika on sitten ensi vuonna.

Onnentäyteistä joulunaikaa!

***

Onni on jouluntunnelman myötä syntyvä levollisuus.

Glögiä ja tonttujumppaa

2011-12-22T20:36:00.002+02:00

Tänään on ollut harvinaisen hyvä päivä. Tätä päivää voisi jopa kuvailla iloiseksi ja kaikinpuolin onnistuneeksi. Mitään kummempia suunnitelmia ei tälle päivälle ollut aamulla herättyäni tiedossa, mutta kummasti kaikkea mukavaa eteeni sattuikin.

Ensinnäkin työpäivä oli työpäiväksi harvinaisen mukava. Sain jälleen kerran todeta, kuinka minulla on maailman parhaat työkaverit. Ei pomossakaan mitään suurempaa vikaa ole, tänään hänen kanssaan keskustelin ja yksi työjuttu selkeentyi ja sehän selkeentyi sillä tavalla, mikä varmistaa minulle jatkossa mielenkiintoisia töitä. Jei! Tämä uutinen kruunasi muutenkin jotenkin superhauskan työpäivän.

Töiden jälkeen päätettiiin työkaverin kanssa käydä vanilijaglögit juomassa. Glögimukilliselle kun suunnattiin, niin törmättiin rautatieasemalla itse Joulupukkiin. Joulupukin kanssahan me toki samaan valokuvaan mentiin ja harvinaisen leppoisa kaverihan tuo pukki on. Harmitti, kun en muistanut kysyä Joulupukilta saanko toivomani lahjan, mutta eiköhän se posti ole kirjeeni pukille toimittanut.

Vanilijaglögi oli herkullista ja muutenkin kynttilänvalossa glögittely toi rauhaisan mielen. Glögiltä kotiin päin suunnatessa eräs kaveripoikakin sitten soitteli ja sovittiin kyseisen miekkosen kanssa myöskin glögilasillisten nauttimisesta yhdessä. Minä lupauduin glögit tarjoamaan luonani.

Kyllähän siinä oli puhetta muustakin kuin vain glögilasillisista. Yhteistä tonttujumppaahan me suunniteltiin ja aikamoiset jumpathan sitten aikaiseksi saatiin tuolla lakanoiden välissä.

Tämä jumppakaveri on aika jännä miekkonen. Tavattiin joskus alkusyksystä baarissa ja jotenkin sitten siinä kävi niin, että kyseinen miekkonen lähti baarista matkaani. Pariin kertaan käytiin ihan sitten perinteisillä treffeillä, mutta ei se homma sitten lähtenytkään toimimaan. Molemmat kuitenkin muistettiin kuinka hyvin homma toimi siellä vällyjen välissä, joten siellä olemme aikaa useammankin kerran yhdessä viettäneet.

Tässä jumppailuiden lomassa on sitten oppinut tätä jumppakaveriakin paremmin tuntemaan. Ei se homma niin mene, että toinen tulee tänne ja samantein hypätään sänkyyn, jonka jälkeen jo ovi kolahtaa. Kyllähän me ollaan juteltu paljon ja pari yötäkin on miekkonen vieressäni minua valvottanut. Olen huomannut, että miekkonenhan on varsin mukava kaveri ja ehkä, ehkä pikkuisen häneen jopa ihastunut. Kääks.

En vaan oikeasti tiedä mitä tämä ihastus on. Onko se vaan sitä hyvää mieltä, mikä tulee minulle loistavan petipuuhastelun ja miekkosen runsaiden kehujen / kauniiden sanojen / hellien kosketusten myötä? Vai voiko kyse olla siitä, että olisin ihan oikeasti ihastunut kyseiseen ihmiseen? Olen huomannut, että me olemme monessa asiassa kovin samanlaisia ja ajattelemme asioista hyvin eri tavalla. Toisaalta meissä on myös suuria eroja, esimerkiksi musiikkimaku on tyystin erilainen ja se on iso juttu.

En minä kuitenkaan kovin ihastunut voi olla, koska en minä juurikaan miekkosta mieti. Yleensä jos olen johonkuhun tykästynyt, niin tämä tykkäämisenkohde tulee jatkuvasti ajatuksiini. Miekkonen tulee ajatuksiini ainoastaan silloin, kun tekee mieli tai kaipaan hellyyttä. Ehkä siis jatkoa seurailen ilman sen suurempia suunnitelmia ja avoimin mielin. Pääasia, että miekkonen on jatkossakin jumppakaverina.

***

Onni on koskettaa toista.

Niin valmis kuin olla vaan voi

2011-12-20T08:56:00.002+02:00

Yksinolo ja omassa sänkyssä nukkuminen tekee ihmeitä. Tai ylipäänsä se omassa sänkyssä pyöriminen, sillä viime yönä ei siitä nukkumisesta mitään tullut, kai kolmen edellisen kellon ympäri nukkumiset oli hieman liikaa, ei sitä unta edelliseen yöhön riittänyt. Unettomasta yöstä huolimatta pelkoni kurjan olon jatkumisesta oli ihan turhaa. Pomppasin pirteänä kellon soitua (okei, yhden torkuttelun jälkeen) ylös ja hyvällä mielellä.

Kai minä vaan tarvitsen hieman tätä yksinoloa. Kotikotona lähes 24/7 on joku toinen ihminen läsnä ja tämä oman kodin rauha sai jälleen kummasti oloni tasoittumaan ja se kadotettu onni olikin jäänyt tänne odottamaan minua. Nyt on taas hyvä mieli, jei!!!

Eli ei tarvitse tänään väkisin yrittää sitä hymyä saada kasvoille, se tulee ihan luonnostaan. Pikapuoliin minä astelen tuosta ovesta korkkarit jalassa, nätti mekko päälläni ja hyvillä mielin. Tänään yksi vuosien työ saa päätöksen ja sen kunniaksi, minun tekemäni työn kunniaksi juhlitaan ja korkataan skumppapullo. Toisaalta tietysti voisi ajatella tämän kaiken olevan surullista ja haikeaa, yksi asia elämässäni tulee päätökseen, mutta toisaalta se avaa ovet miljoonille uusille mahdollisuuksille.

Muutenkin nyt yksinollessa olen tajunnut, että miksi muka nämä muutamat miekkoset olisi edes pikkuisen minusta kiinnostuneita? Ja jos eivät ole, niin ainakin tämä pikkuinen ihastumisenalku on ollut minusta kovin kivaa, hauskaa että osaan vielä ihastua! Jos kuitenkin nämä miehet, joita kohtaan minulla on pikkuisen niitä tykkäys-tunteita, eivät ole minusta millään tavalla kiinnostuneita, niin mitäpä sen väliä. Hyvää täytyy jaksaa odottaa ja minähän jaksan, vaikkakaan en kovin maltillisesti.

Tämä hyvä mieli on vaan niin kumma juttu. Sen voi hetkellisesti viedä joku pikkuriikkisen pieni asia, mutta onneksi myös ne pienet asiat tuovat sen hyvän mielen takaisin. Tänään yksi hyvän mielen tuoja oli ehdottomasti Oliverin blogiinsa linkittämä Placebon kipale, sen siis linkitän tännekin. Tykkään, tykkään, tykkään!

***

Onni on tässä päivässä.

Onko onneani näkynyt?

2011-12-19T22:35:00.001+02:00

Jälleen kotona ja valitettavasti en tänne omaan kotiin palannut niin hyvillä mielin kun täältä perjantaina lähdin. Jostain kumman syystä sen ilon ja onnen tilalle on tullut sellainen surumielinen kurja ärrinmurrin olo. Jos siihen kadonneeseen onneeni satut törmäämään, niin olisitko kiltti ja palauttaisit sen minulle. Huomiseksi pitäisi jostain yrittää saada sellainen iloinen ilme kasvoille, koska huomenna on edessä sellainen päivä, jolloin pitäisi olla onnellinen. Saas nähdä saanko sellaisen aidon hymyn luotua kasvoilleni.

Kai minulla oli ihan liikaa aikaa ajatella kaiken kiireenkin keskellä siellä kotikotona. Minulla on ollut pikkuriikkisen pieniä tykkäys-tunteita muutamaankin eri mieheen ja olen heidänkin suunnaltaan kuvitellut jonkinlaista kiinnostusta minua kohtaan, mutta ilmeisesti kuitenkin ne kaikki pienet sutinat on ollut vaan oman pääni sisäisiä. Voisin lahjoittaa tämän vilkkaan mielikuvitukseni ensimmäiselle halukkaalle, ei tästä tunnu olevan kuin harmia.

Muutenkin toisen ihmisen läheisyydenkaipuu on ollut ihan valtavan suuri. Halipula siis vaivaa edelleenkin, mutta myös toisenlaista läheisyyttä kaipaisin. Suklaan sanotaan olevan hyvä seksinkorvike, mutta vaikka olen viikonlopun aikana suklaata älyttömiä määriä syönytkin, niin ei se oloani ole ollenkaan helpottanut. Siltikin tekee vaan mieli. Nyt sanon ärrinmurrin, ei taida oloni ihan pian helpottakaan, jos ei ihmeitä tapahdu. Jaksaako niihin ihmeisiinkään aina uskoa?

Voi harmitus. Olo on vaan niin kurja nyt, ihan täysin ja kokonaan. Ei kai tätä mikään nyt helpota. Kai se täytyy painua vaan tuonne petiin ja toivoa, että huominen päivä toisi elämään taas pikkuisen sitä onnea.

***

Onni on välillä suuri kysymysmerkki.

Oman elämän ulkopuolella

2011-12-18T15:09:00.000+02:00

Tällä kertaa Norppa kirjoittelee täältä maaseudun rauhasta, vaikkakaan en tiedä onko elämä täälläkään kovin rauhaisaa ollut. Lähdin tänne kotikotiin perjantaina heti töistä päästyäni ja perjantai-ilta meni kavereita treffatessa. Eilen tuli nähtyä puolisukua rakkaan mummoni 90-vuotispäivillä ja piipahdinpa eilen ex-anoppilassakin joulukukan viemessä. Tänään olen käynyt hieman jouluostoksilla ja kohta taas toisen ystävän luo kahvittelemaan. Onneksi on vielä huominen vapaata, joten vasta huomenna suunnaksi jälleen Helsinki.

Täällä kotikotona on kaikinpuolin ihan mukavaa, ainakin käydä, pidempää aikaa en täällä jaksaisi viettää enää. Nukun täällä ihan älyttömän hyvin, sekä pe-la ja la-su öinä olen mallikkaasti nukkunut kellon ympäri. Ilmeisesti jonkin sortin univelkaa ollut. Hyvistä yöunista huolimatta edelleenkin väsyttäisi, kai se tuo harmaus väsyttää ja ehkä pikkuisen masentaakin.

Mieliala on edelleen ihan ok, aika hyväkin, ei kuitenkaan enää siellä onnenpilvissä leijaile. Jotenkin olo on ollut hieman ulkopuolinen, jollain tapaa. Esimerkiksi siellä mummon syntymäpäiväjuhlissa kaikilla ikäluokkani ihmisillä oli se siippa käsipuolessa ja tenavat jaloissa, ikäisiäni sinkkuja ei siis siinä suvussa juurikaan ole. Lähes kaikki sukulaiset asuvat myös täällä ja itse kun asustelen tosiaankin pääkaupunkiseudulla, niin sekin tekee minut jo jollain tapaa muista erottuvaksi.

Ei minun siis tarvitsekaan olla samanlainen kuin muut ja on pelkästään positiivista, että olen päässyt täältä pois, mutta jotenkin se ulkopuolisuuden tunne on tullut tänä viikonloppuna niin vahvasti esille, että se on väkisinkin vienyt hieman voimia. En enää tiedä minne minä kuulun ja missä on se minun paikkani ja minun ihmiseni.

***

Onni on päästä pian nukkumaan ikiomaan sänkyyn.

Joulukiire

2011-12-14T20:05:00.001+02:00

Kylläpä tämä elämä tuntuu olevan taas niin kiireistä, päivät menevät niin vauhdilla ettei ehdi tekemään mitään mitä pitäisi tehdä. Toisaaln ta kiireet ovat olleet sellaisia mukavia kiireitä, ainakin osa kiireistä.

Eilen olin rakkaan ystävän luona riispuurolla ja glögillä. Ystävä oli luvannut itse keittää riisipuurot, mutta koska ystävänkin elämä on kiireistä, eihän ehtinytkään keittämään joulupuuroa. Lupauksen kuitenkin ystäväinen piti ja tarjosi minulle saarioisten valmis riisipuuroa. Hyvää sekin oli. Puuron ja glögin jälkeen lähdimme muutaman muun ystävän kanssa kuuntelemaan ja lauleskelemaan joululauluja kirkkoon. Enpä muista koska olisin viimeksi kirkossa käynyt, mutta eilen siellä oli nuorille aikuisille suunnattu joululaulutilaisuus ja sinkkuystäväni oli ajatellut, että josko siellä olisi miehiäkin. Eihän niitä siellä montaa ollut, muutamia naisten käsipuolessa, mutta siitäkin huolimatta oli ihan mukavaa. Pienoinen joulumieli syttyi.

Tänään kävin sitten töiden jälkeen hieman metsästämässä niitä joululahjoja ja kävikin niin mukavasti, että kesken vanhan joulumyyjäisissä kiertelyn sellainen varsinaisen söpö mies tuli kysymään josko lähtisin hänen kanssaan kahville. Olimme muutamaan otteeseen kyseisen miehen kanssa samassa tapahtumassa jo törmänneet ja niitä hymyileviä katseita vaihtaneet. Valitettavasti seuraavat kiireet estivät kahvittelun osaltani, kyllä harmitti! Harvemmin sitä tulee kukaan ihan täysin tuntematonta kahville pyytämään, mutta kai tämä hyväntuulisuus ja onnellisuus sitten näkyy ulospäinkin.

Tämä viikko on tosiaankin ollut aikamoista menoa paikasta aa paikkaan bee, ja sama tahti jatkuu oikeastaan jouluun asti. Pitäisi jossain vaiheessa ehtiä siivoamaankin, vielä on lauantaisten pikkujoulukemujen tiskejäkin tiskaamatta ja muutenkin kodissa näkyy kiireisen elämän jäljet. Asiat on kuitenkin laitettava tärkeysjärjestykseen ja siivous ei ole kuitenkaan kärkipäässä. Koira on se seuraava asia sillä listalla ja koiruushan on tästä kiireestäni pikkuisen kärsinyt, kohta siis täytyy lähteä karvakaverin kanssa pitkälle kävelylle.

Kiireestäkin huolimatta olen onnistunut säilyttämään tämän hyväntuulisuuden ja ylipäänsä tämä onnellinen olotila jaksaa edelleen hämmästyttää. Mistä nyt oikeasti tuulee, kun voi olla päivästä toiseen näin hyvä fiilis? Tuulee mistä päin tahansa, niin toivottavasti tuulenvireet samasta suunnasta jatkuvat vielä joulun jälkeenkin.

***

Onni on nauttia kiireestä.

Miehet mielessä

2011-12-13T23:28:00.002+02:00

Ikuisena optimistina olen huomannut uusia piireitä itsesssäni. Optimistisuuden rinnalle on tullut tietynlaista realistisuutta tai jopa pessimistisyyttä. Eikö se niin sanota, ettei pessimisti pety. Kyllä minä edelleenkin jaksan unelmoida ja uskoa siihen, että sen oman kultamurusen vielä löydän. Luulen kuitenkin, ettei hänen löytäminen ole kuitenkaan ihan yksinkertaista. Voi olla että montaakin sammakkoa joudun suutelemaan, ennen kuin sen prinssin löydän. Kai sitä vaan jollain tavalla toivoisi jo sen seuraavan sammakon olevankin se prinssi, vaikkei siihen ainakaan etukäteen jaksa uskoa.

Olen myös miettinyt yllättäen miehiä (suuri paljastus: nainen ajattelee miehiä!).Tai siis sitä, että onhan niitä hyviä miehiä olemassa, näin olen ainakin kuullut, mutta sitten on niitä toisenlaisiakin miehiä, joista valitettavasti olen kuullut ihan liikaakin. Kai tämäkin liittyy siihen, ettei enää tahtoisi itseään sattuvan ja sitten sitä miettii miten osaisi niitä miehiä välttää, jotka saisivat siihen sydämeen uusia kolhuja.

En edes varsinaisesti tiedä mistä nämä ajatukset kumpuavat. Kyllähän se exä mua kohteli todella pahasti ja ehkä sieltä sitten tämä jonkinlainen epäluottamus miessukupolvea kohtaan kumpuaa. Vaikkakin kukaan muu mies ei ole minua ikinä kovin pahasti kohdellut, nyt sinkkuaikana tapaamani miehet ovat kohdelleet minua kuin kukkaa kämmenellä, vaikkakaan kukaanhan meistä ei näytä sitä todellista itseään muutamien treffejen aikana.

Lisäksi kun tuntuu ettei miehet ole lähiaikoina kohdelleet ihanaisia ystäviäni sillä tavalla kun heitä pitäisi kohdella ja muutenkin täältä blogimaailmasta saa jatkuvaan tahtiin lukea miehistä, joilla ei ole mitään toimivaa osaa siellä omassa pienessä kuupassa. Joo, kyllähän me naisetkin olemme itsekkäitä ja pinnallisia siinä missä miehetkin, valitettavasti naisten joukosta löytyy myös niitä jotka hakevat sitä lämpöä mieluusti sieltä naapurin sängystä. Kusipäisyys ei siis suinkaan ole miesten etuoikeus.

Valitettevasti sitähän ei oikein etukäteen tiedä, että mitähän se toinen on oikeasti miehiään ja ylipäänsä sitä, että meneeköhän tää homma taas pahemman kerran vuorenseinää päiten. Ennenkaikkeahan minä mietin asioita juuri nyt omasta näkövinkkelistä, mutta en myöskään tahtoisi sille toiselle puolelle aiheuttaa ylimääräisiä pettymyksiä ja harmaita hiuksia.

Tämä on nyt tälläistä harvinaisen sekavaa tekstiä, mutta tälläistä tämä nyt on tänään ollut. Hieman ollut sekava päivä kaiken kaikkiaan. Liikaa kai tänään kohdannut eriskummallisia miehiä, joista en ota selvää. Niin ja siis muutenkin itsesuojeluvaisto huudeskellut minulle tänään kovalla äänellä omia juttujaan. En minä oikein osaa tälläistä sinkkuelämää joka tilanteessa, siksipä siis elän sitä niin kuin parhaaksi koen, olemalla itselleni rehellinen ja armollinen.

***

Onni on mahdollisuus.

Haetaan halikaveria

2011-12-12T18:28:00.000+02:00

Nyt Norpalla on iiiiisoooo ongelma, sellainen mihin kukaan teistä siellä ruudun toisessa päässä ei voi ainakaan juuri nyt tarjota apuanne. Kaipaan nyt sellaista kunnon rutistusta, sellaista joka kestää vähintään sen viisi minuuttia. Tähän hätään ei ystävien halaukset auta, vaikkakin nekin ovat minulle kovin mieluisia. Kaipaan päästä miehen turvalliseen syliin, tahdon päästä ison (noh, minua ainakin isomman, se ei liene vaikeaa toteuttaa) miehen kunnon rutistusotteeseen ja olla vain siinä hetken aikaa pahaa maailmaa piilossa.

Miksi siis maailma on niin paha tänään? Pelkästään siitä syystä että siellä sataa vettä ja on pimeää. Ärrin murrin, en tykkää nyt yhtään. Paljon mielummin olisin bikinit päällä jossain kuumassa auringon alla, kun villasukat jalassa kotona. En vaan nyt tänään yhtään tykkää tuosta ympäröivästä maailmasta, lisäksi on sellainen olo että flunssaa pukkaa päälle. Sekään ei ole kivaa, kun ei ole kukaan minua hoivaamassa.

Voi äh. Nyt ei edes kirjoittaminen vie tätä halipulaa pois. Taidan mennä pimpottamaan naapurin oven taa ja katsoa josko siellä oven avaisi joku halattavan näköinen herra. Sitten vaan hyppään kysymättä kaulaan ja pysyn siinä. Loistosuunnitelma, eikö vain?

***

Älkää kysykö miksi, mutta tämä The Carpentersien kipale on soinut koko saamarin päivän päässäni. Nyt siis se teidänkin iloksenne, jospa se alkaisi soimaan siellä teidänkin pääkopassanne.

Onni on tieto siitä, ettei tämä vesisade voi kestää loputtomiin. Joskus se vielä muuttuu lumisateeksi.

Yksi Nolla Nolla

2011-12-11T21:00:00.001+02:00

Tämä on nyt sitten tämän tytön sadas postaus tähän blogiin. Sen kunniaksihan kai voisi korkata skumppapullon, mutta en minä täällä itsekseni jaksa kilistellä ja vaikka minulla harvinaisen älykäs koira onkin, eihän vielä sellaista skumpan kilistely temppua ole oppinut.

Tämän blogin kirjoittamisen aloitin reilu vuosi sitten, samoihin aikoihin kun ne ikävät murheet iskivät todenteolla päälle. Silloin viime syksyllä jokusen postauksen kirjoitin, mutta sitten huomasin niistä murheista kirjoittamisen vahvistavan niitä murheita siinä tosielämässäkin. Siitä syystä tahallani unohdin koko blogin, vaikka tämä toisinaan mielessäni olikin ja säännöllisen epäsäännöllisesti kävin lueskelemassa lukijoideni blogeja. Eipä tosin se mitään auttanut, kun jätin blogia kirjoittamatta. Ne murheet olivat kuitenkin totisinta totta. Tälle tytölle ne murheet lopulta riittivät ja päätin aloittaa uuden elämän. Siihen elämäänhään taas tämä blogi kuului (ja siis kuuluu edelleenkin).

Silloin kun blogia perustin, niin nimeksi valitsin tuon "Onnellisen Norpan", sillä sitä onnellisuutta sillon todella kaipasin. Nyt olen onnellinen. Reilu vuosi siihen meni blogin perustamisesta. Pitäisikö minun nyt sitten vaihtaa blogin otsikkoa tai vaihtoehtoisesti perustaa uusi blogi nimeltään "Unelmaansa todeksi elävä Norppa"? Ehkä sitten reilun vuoden päästä eläisin niitä unelmia todeksi, mutta niin minä uskon elävänikin, vaikka samalla nimekkeellä blogia jatkankin.

Kiitos siis Teille kaikille iki-ihanille lukijoilleni! Teidän kommenttinne ovat useaan kertaan antaneet asioihin uutta näkökulmaa ja ennen kaikkea kannustaneet. Oma usko onnelliseen tulevaisuuteen on toisinaan ollut karkuteillä, mutta onneksi Teidän avulla olen sen uudelleen löytänyt. Kiitos ja kumarrus siis!

***

Onni on suunnata katse kohti tulevaisuutta luottavaisin mielin.

Onnellinen!

2011-12-09T21:18:00.001+02:00

Viime kesänä yksi ei-kaikkein-läheisin-ystävä, mutta ystävä kumminkin oli facebook statukseensa päivittänyt: "Mä tykkään mun elämästä." Mua ärsytti koko se päivitys, vaikka toki ystävän puolesta olinkin onnellinen. Silloin en vain itse ollut onnellinen, enkä oikeastaan tykännyt mun elämästä. Silloin elämäni oli pään hakkaamista seinään kerta toisena jälkeen.

Nyt voisin päivittää tuon saman statuksen omaan profiiliini. Mä tykkään mun elämästä.

Viime aikoina mä olen jokaisena päivänä jollain tavalla hämmästellyt sitä, että kuinka mä olen näin onnellinen. En minä tiedä olinko ennenkään varsinaisesti onneton (taisin ehkä olla), mutta onnellinen en ainakaan ollut. Kai tämä onnellisuus tuntuu nyt niin oudolta, kun en ole pitkään pitkään aikaan ollut onnellinen.

En aiemmin uskonut siihen, ettei se ole kenenkään tehtävä tehdä minua onnelliseksi, vaan vastuu omasta onnellisuudesta on vain minulla. Nyt huomaan oppineeni paljon paljon uutta. Kenenkään muun tehtävä ei ole tehdä minusta onnellista, enkä tarvitse onnellisuuteen parisuhdetta. Voin olla onnellinen yksin.

Nyt koen ymmärtäväni kaiken tarkoituksen. Ilman aiempia parisuhteita, haluaisin varmasti parisuhteen parisuhteen vuoksi. Tälläkin hetkellä tahdon parisuhteen ja rakkautta elämääni, mutta sellaista aitoa tunnetta. Olen huomannut osaavani olla yksinkin onnellinen, joten en siis sellaiseen parisuhteeseen ala, jossa oma onnellisuus on uhan alla.

Hölmöähän se on tässä vaiheessa, kun tätä aikuisiällä vietettyä sinkkuelämää on takana vasta muutamia kuukausia, pelätä että totunko tähän yksinolemiseen liikaa ja osaanko enää jakaa elämää toisen ihmisen kanssa. Tilanne on varmasti aivan toisenlainen, jos niitä sinkkuvuosia on useampia takana tai jos parisuhteesta ei ole lainkaan kokemusta. Eihän ne menneet parisuhteet sinänsä mitään merkitse tulevaisuuden kannalta, sillä ei se seuraava (ja viimeinen?) parisuhde ole entisenlainen. Seuraava suhde poikkeaa täysin edellisestä, koska mies on eri ja mies tekee minutkin toisenlaiseksi kuin aiemmassa parisuhteessa olen ollut. Uudessa suhteessa on kyse vain kahdesta ihmisestä, minusta ja hänestä.

Olen aina pitänyt itseäni sellaisena parisuhdeihmisenä ja edelleenkin pidän. Aiemmin ajattelin etten osaa olla yksin, mutta taisin olla väärässä. Nautin tästä ja kyllä, tykkään mun elämästä.

***

Onni on olla onnellinen.

Ainoa toiveeni

2011-12-07T19:41:00.001+02:00

Tänään on ollut hyvä päivä. Itseasiassa, eilenkin oli ja taipaapi olla huomennakin. Olen ohan hämmästynyt, kun elämässäni tuntuu näitä hyviä päiviä nykyään riittävän niin paljon. :)

Tänään oli monella tapaa hyvin poikkeuksellinen työpäivä, mukava sellainen. Pidimme töissä pikkujoulut asiakkaillemme ja minä olin puurokattilan varressa tonttulakki päässä koko päivän emännöimässä pikkujouluja. Olihan se aikamoista vilskettä ja vilinää, koko päivänä en montaakaan minuuttia aloillani istunut. Mukavaa se silti oli, joulun aito tunnelma tuli kauniisti esille.

Parasta oli päivässä, niin minun ja asiakkaiden mielestä, taitavat esiintyjämme. Kuuntelimme ja lauloimme kauniita joululauluja pianon ja viulun säestyksellä. Tippahan siinä tuli linssiin, tälläinen herkkis kun on. Tippa tuli linssiin jo taitavien esinntyjiemme ansiosta, mutta oikeastaan asiakkaidemme kasvoilta paistava liikutus sai minut melkein herkistymään.

Joulumieli jotenkin sitten tarttui minuunkin. Nyt kynttilänvalossa kuuntelen joululauluja ja uunissa on joulutortut paistumassa. Itse asiassa torttuset on tarkoitettu lauantaisiin pikkujouluihin, joita minun pitäisi emännöidä. Pikkujouluja siis vietetään opiskelukavereiden kesken ja tällä kertaa minun luona, samalla tulee kunnolliset tuparit tuollekin poppoolle järjestettyä. Nyt siis menee muutama päivä siivotessa ja kokkaillessa niihin kemuihin kaikkea maistuvaa.

Pikkujouluihin pitäisi käydä vielä joku pieni pikkujoululahja ostamassa, mutta muuten ei sitten lahjoja montaakaan tarvitse ostaa. Toki kummilapsille ja sisarusten lapsille sekä muutamille ystäville. Perheen kesken sovittiin muutamia vuosia takaperin, ettei aikuiset osta keskenään lahjoja toisilleen. Vaikka rakastankin lahjojen antamista, niin tämä sopii minulle hyvin. Joulun todellinen tarkoitus tulee paremmin esille, joulu on rauhan ja yhdessäolon aikaa.

***

Nyt olisi varmasti jo korkea aika kirjoittaa kirje joulupukille, joten....

Rakas joulupukki, tänä vuonna minulla on sinulle yksi ainoa toive. Toivettani tonttujesi ei tarvitse pistää pakettiin, eikä sinun tarvitse tuoda toivettani kuusen alle. Riittää kunhan saisin toiveeni elämääni. Toiveenani on siis saada hieman rakkautta, sellaisen oman suloisen rakkaan muodossa ja eikö joulu olekin rakkauden aikaa? Olen ollut hurjan kiltti (toiveelleni voit kertoa, että osaan olla tarpeen vaatiessa sopivalla tavalla myös hieman tuhma...) Joten, jookos joulupukki, toteutathan toiveeni?

***

Onni on saada manteli joulupuurosta.

Haukahduksia

2011-12-06T18:49:00.001+02:00

Norppa ei enää jaksa pohdiskella sitä minkälainen ihminen sitä onkaan, sellainen itsensä tutkiskelu on toisinaan aika väsyttävää. Nyt siis jatkan normaaliin tapaani, höpötellen kaikesta ilman päätä tai häntää. Ja hännästähän tuli mieleen tuo hännäkäs toverini, koirani. Ero on vaikuttanut toki minun ja exän lisäksi tuohon yhteiseen lapseemme. Sellaiset ei-koiraihmiset eivät varmasti voi ymmärtää sitä, miten koirakin reagoi muutoksiin. Koirat todella vaistoavat kaiken.

Ollessamme vielä exän kanssa yhdessä ja kun meillä oikeasti oli jo monella tapaa vaikeaa, niin koirammehan siitä ensimmäisenä hätääntyi. Riitojen alkaessa, vaikkei ääntä vielä kukaan ollut kohottanut, koira meni jo sängyn alle piiloon ja muutenkin koirasta tuli varsinainen rähisijä ulkona. Nyt pikku reppana on rauhoittunut, ei tarvitse mennä riitoja piiloon ja lenkilläkin voi kulkea rähjäämättä vastaantulijoille. On kuin kyse olisi uudesta koirasta, toisaalta taitaa emäntäkin olla hieman tasapainoisempi nykyään.

Toki koiralle on nyt hieman vähemmän aikaa, kun on vain yksi lenkittäjä/leikittäjä. Itse tunnen huonoa omaatuntoa kun koiruus joutuu olemaan toisinaan niin paljon yksin kotona, mutta yritän tuolle rakkaalle karvapallolleni korvata poissaoloni pitkillä lenkeillä tai koirapuistovisiiteillä. Välillä joudun hokemaan itselleni, että kyse on vain koirasta, ei vauvasta.

Onhan se iso muutos minullekin, nyt joudun joka aamu ja joka ilta käyttämään koiruuden pissalla. Aamut ovat vaikeita, herätyskello soittaa ihan liian varhain ja ajatus siitä, että joudun lämpöisestä sängystä nousemaan ja lähtemään ulos kylmyyden ja pimeyden luo, ei houkuta. Mieli tekisi vaan pilloutua kokonaan peiton alle lämpöiseen. Aamuisin olisin valmis luovuttamaan karvavauvani ensimmäiselle vastaantulijalle.

Kyllähän ne lenkit piristävät, tekevät hyvää sekä minulle että karvakuonolle. Välillä tietysti olisi ihanaa jäädä vaan nukkumaan tai mennä suoraan töistä kahvittelemaan ystävien kanssa, nyt siihen ei ole mahdollisuutta. En kuitenkaan ole koiran yhteishuoltajuuden kannalta, toisin kuin exä. Koiralle on parempi vain yksi koti, sellaisen minä tuolla nappulalleni tarjoan ilomielin. Toki on hyvä, jos exä voi koiran tarpeen vaatiessa ottaa hoitoon, silloin minäkin saan koiravapaata aikaa.

Onhan tuosta koirasta minulle paljon iloa. Koiruus saa minut joka ikinen päivä hyvälle tuulelle ja nauramaan. Huonotkin päivät muuttuvat koiran myöltä paljon paremmiksi. Jonkun mielestä se on varmasti inhottavaa, mutta minä tykkään kun karvakaveri herärttää minut pienillä kielenlipaisuilla tai hyökkää häntä heiluen kimppuuni, kun käsken antamaan Norpalle pusun.

Koiruus vaikuttaa myös siihen, mitä ajattelen miehistä. Minulle on tärkeää, että toinen jollain tavalla huomioi koiruuteni, ei koiran kanssa tuntitolkulla tarvitse leikkiä, riittää kun korvantakaa rapsuttaa. Muutamia miekkosia on tässä luonani pyörähtänyt ja he ovat koiraani hyvin eri tavoin reagoineet. Yllättäen se kuka koiran kanssa tulee parhaiten toimeen, on myös se kenet olen useammankin kerran nähnyt.

***

Onni on lämmin kerä vieressä.

Kuka Norppa oikein on?

2011-12-05T14:12:00.000+02:00

Sain eräästä lukemastani blogista idean kirjoittaa hieman enemmän itsestäni, kuka siis on tämä Norppa joka onnellisuutta tavoittelee?

Norppahan on syntynyt vuonna -85 ja pienestä iästään huolimatta on ehtinyt elämänsä aikana seurustella jo kymmenisen vuotta, joista puolet on myös asunut avoliitossa. Nyt Norppa on aikuisiällä ensimmäistä kertaa sinkkuna. Tottahan toki Norppa toivoo löytävänsä sellaisen miehen, jonka kanssa voisi viettää loppuelämän onnellisena loppuun asti, mutta toistaiseksi Norppa on nauttinut myös yksinolosta. Yksinollessa sitä on jo oppinut tuntemaan itsensä paremmin ja hahmoittamaan niitä asioita, jotka tuovat mielekestä sisältöä ja sitä onnea elämääni.

Kirjoittaminen on ollut Norpalle aina hyvä keino purkaa ajatuksiaan. Tämä ei ole ensimmäinen blogi, jota tämä tyttönen kirjoittelee. Parin lukijani kirjoituksia olen eripaikoissa seurannut jo useamman vuoden ajan ja tiedän myös että he minun postauksiani. Norppa kirjoittaa yleensä suoraan sydämestä ja hetken mielijohteesta, miettimättä sen enempää kirjoittamiaan asioita. Tämä postaus on tosin poikkeus, sillä itsestään rehellisen ja todenmukaisen kuvan antaminen on yllättävänkin hankalaa.

Luonteeltaan Norppa on kiltti, empaattinen, rauhallinen ja herkkä. Olen ehkä sellainen sosiaalinen introvertti, nautin yksinolosta, mutta tarvitsen myös muiden ihmisten seuraa ja läsnäoloa. Huomioin hyvin kanssakulkijoitani ja olen aiemmin jossain määrin jopa asettanut toisten ihmisten hyvinvoinnin omien tarpeideni edelle. Hetkellisistä epätoivon tuokioista huolimatta olen ikuinen optimisti, jaksan uskoa kaikella olevan tarkoituksensa ja luotan täysin onnelliseen tulevaisuuteen. Minulla on aika vahvojakin mielipiteitäni, jotka uskallan avoimesti kertoa. En anna periksi asioissa, jotka ovat minulle tärkeitä. Olen myös varsinainen leijonaemo, puolustan tarpeen tullen läheisiäni vaikka henkeen vereen ja muutenkin olen valmis taistelemaan sellaisten heikommassa asemassa olevien ihmisten puolesta. Lisäksi Norppa tunnustautuu nautiskelijaksi ja toisinaan ehkä hieman liikaakin mukavuudenhaluiseksi.

Ailahtelevaisuus lukeutuu niihin Norpan huonoihin puoliin, toisinaan tunteet menevät sellaista vuoristorataa, että itken ja nauran vuoronperään. Joillekin voi olla liikaa myös se kuinka avoimesti näytän tunteeni. Jos suutun tai minulla on huono päivä, niin se ei jää huomaamatta. Olen toisissa asioissa kovin ristiriitainen ihminen, haluan ihan vastakkaisia asioita ja myöskään erilaisten päätösten tekeminen ei ole kovin helpppoa minulle. Aiemmin olen ollut kovin epävarma itsestäni ja itsetuntoni on ollut heikohko, nyt iän ja kokemuksen karttuessa olen huomannut rohkeuden olla aidosti oma itseni vahvistuneen.

Toiset asiat Norppa ottaa elämässä hyvinkin vakavasti, mutta löytyy tästä tytöstä sellainen leikkisämpikin puoli. Huumorintajuni on suurimmaksi osaksi lakannut kehittymästä jossain teini-iässä ja ajattelen kaikesta hyvinkin kaksimielisesti. Tilannekomiikka ja kaikenlainen hassuttelu saa minut hyvälle tuulelle. Norppa vastaa usein itse siitä tilannekomiikasta, sillä Norpalla on tapana sanoa ennen kuin ajattelee ja blondiuteen on hyvä vedota sellaisissa tilanteissa, kun suusta tulee niitä sammakoita (ja niitähän tulee jatkuvaan tahtiin.) Norppa nauraa aika paljon ja saa myös kanssakulkijat usein nauramaan.

Norppa työskentelee ihmisten parissa ja tämänhetkinen työ on Norpalle mieluista, vaikkakaan ei ehkä juuri sellaista mitä Norppa mieluiten tahtoisi tehdä. Työssäni autan niiden heikommassa asemassa/tilanteessa olevia ihmisiä ja pyrin heitä auttamaan parhaani mukaan. Tiedän olevani työssäni hyvä, mutta minullla on halua kehittää itseäni vielä paremmaksi työntekijäksi. Yksin Norppa ei kuitenkaan kenenkään elämää saa paremmaksi, vaan Norppa on osa ammattitaitoista tiimiä. Norppa seuraa jo työnsä puolesta mitä maailmalla tapahtuu ja myös muutenkin politiikka ym. kiinnostavat tätä tyttöä koko ajan enemmän, sillä tuntuu etteivät asiat Suomessa kehity sinne suuntaan minne toivoisin niiden kehittyvän.

Norppa on aina tullut hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja Norpan ystäväpiiri onkin aika laaja. Ystävät ja perhe ovatkin Norpan elämän ykkösasemassa. Norppa on elänyt maaseudulla onnellisen lapsuuden, joka ei kuitenkaan ollut kovin helppo, siitä syystä Norppa on joutunut varhaisessa vaiheessa aikuistumaan. Maaseudulla Norppa tottui siihen, että eläimiä on koko ajan ympärillä ja Norppa tunnustautuukin eläinrakkaaksi ihmiseksi. Ilman tuota suloista karvavauvaani olisin huomattavasti yksinäisempi ja onnettomampi.

Edellisessä postauksessa Norppa listasi asioita, joille painaisi sitä tykkää-nappia. Kyllähän siihen listaan voisi lisätä vielä satoja asioita, sillä se lista on loputon. Lista niistä asioista, joista en tykkää onkin sitten huomattavasti lyhyempi. En pidä valehtelusta, kauhuelokuvista, myöhästelystä, rikotuista lupauksista, imuroinnista, kaltoinkohtelusta, pelkitetystä sisustuksesta, pätemisentarpeesta, vihreistä kuulista, teeskentelystä ja ilkeistä sanoista.

Urheilu ei ole ollut Norpalle aina osa elämää, mutta viime vuosien aikana urheilun merkitys on elämässäni kasvanut. Olen vihdoinkin löytänyt liikunnasta saadun ilon ja huomannut kuinka liikkuminen rauhoittaa mieltä. Hyötyliikuntaa olen aina harrastanut, kesät kuljen pyörällä joka paikkaan, enkä edes ajokorttia omista. Käyn juoksemassa, salilla ja uimassa säännöllisesti. Tänä syksynä aloitin potkunyrkkeilyn (siellä on kaikki patoutumat saaneet hyvin purettua), ensi keväänä kokeilen onkin aika rauhoittua aloittamalla hot jooga. Varsinaista omaa lajia en ole löytänyt, mutta olen toisaalta sellainen ihminen, että kyllästyn helposti, joten minulle sopii uusien lajejen kokeilu. Toisaalta jonkinlaista pitkäjänteisyyttä ja kunnianhimoa löytyy minusta urheilun saralta, olen yhden puolimaratonin juossut, ensi kesänä seuraava paremmalla ajalla tottakai. Ehkä seuraavana vuonna sitten täyspitkä maraton?

Joillekin voi ehkä tulla nimimerkistä Norppa mieleen hylje ja hylkeestä mieleen sellainen tuhdinpi tyttö, mutta Norppa ei sellaisiin lukeudu. Pikemminkin päinvastoin, Norppa pukeutuu xs/s-kokoisiin vaatteisiin, eikä Norpan painoindeksi ole ikinä ollut yli kahtakymmentä. Peilikuvaansa Norppa on tyytyväinen. Norppa tunnustautuu esteetikoksi ja haluaa myös näyttää hyvältä. Pukeudun fiilispohjalta, välillä lähden kotoa tennareissa ja nahkarotsissa, toisena kertana taas ovesta astun ulos korkkareissa ja kapeassa hameessa. Töihin en lähde ilman meikkiä, mutta kauppaan ja koiran kanssa lenkille menen jopa peiliin vilkaisematta. Kovinkaan turhamainen Norppa ei ole, en jaksa väkertää hiusten kanssa tuntitolkulla tai laittaa irtoripsiä. Norpalta löytyy yksi tatuointi ja pikapuoliin löytyy toinenkin. Tätä blogia aloitellessa Norpan kuva oli blogissa ja välillä olen miettinyt sen liittämistä tähän, mutta tämä anonymiteettiys antaa ainakin vapautta kirjoittaa mitä vaan.

Norppa kulkee pää pilvissä, mutta jalat tukevasti maan pinnalla. Parisuhteessa Norppa on parhaimmillaan. Joo, valitan ja nalkutan aina välillä, olen kärttyinen ja kiukuttelen, mutta pääsääntöisesti olen toiselle kuitenkin hyvä. Huomíoin, hellin, kuuntelen, olen kiinnostunut toisen elämästä ja olen toiselle läsnä. Odotan tosin saavani itse myös samaa. Seksi on tärkeä osa parisuhdetta ja seksi onkin Norpalle mieluista puuhaa. Haluan tasapainoisen parisuhteen, jossa molemmat saavat suhteesta yhtä paljon ja ovat valmiita jakamaan elämän toisen kanssa. Haluan sellaista me-elämää.

Olen parisuhteessa tasa-arvon kannattaja, mutta tunnen itseni niin hyvin että olen valmis joustamaan omista tarpeistani toisen puolesta. Olisin esimerkiksi valmis muuttamaan toiselle paikkakunnalle tai vieraaseen maahan rakkaani puolesta. En haluaisi parisuhteessa olla se, joka sanoo viimeisen sanan ja joka tekee lopulliset päätökset. Kerroin aiemmin, että päätösten tekeminen on minulle vaikeaa, en halua ottaa vastuuta valinnoista jotka koskettavat muidenkin kuin minun elämääni. En minä silti mikään rukkanen ole, en suostu mihin tahansa ja vaikka tahdonkin toisen sanovan viimeisen sanan, niin periaatteessa asioista päätetään kuitenkin yhdessä keskustellen.

Parisuhteessa kannatan jossain määrin sellaisia perinteikkäitä rooleja ja koen muutenkin omaavani monia ns. perinteisiä naisenrooleja. Minulta sujuu ruoanlaitto ja pyykinpesu paremmin kuin pyöränrenkaan korjaus tai huonekalujen kokoaminen. Olen monessa asiassa aikamoinen neiti ja tarvitsen apua, en esimerksiksi osaa pumpata pyörän renkaisiin ilmaa ja olen ihan ulalla, jos tietsikka menee sekaisin. Toisaalta moni ns. miesten työ sujuu minulta, esimerkiksi polttopuiden pilkkominen ja pienet remppahommat sujuvat leikiten. Parastahan on sellainen parisuhde, jossa molemmat voivat tehdä itselleen mieluisia asioita yhdessä.

Parisuhde ja elämä yleensäkin tietysti vaikuttaa siihen millainen minä olen. Huonossa ja epävakaassa parisuhteessa huonot puoleni korostuvat, silloin olen epävarma, ailahtelevainen ja liiankin herkkä. Sellaisessa parisuhteessa, jossa minun on hyvä olla, koen voivani olla mitä vain haluan. Rakkaus antaa voimaa ja iloa elämään, se on kaikkein tärkein asia elämässä.

***

Onni on tuntea itsensä.

Ilomieli

2011-12-04T22:42:00.001+02:00

Tänään on jostain kumman syystä ihan huippuhyvä fiilis ja semmonen kiva höpötysolo. Olen tänään jostain syystä osannut keskittyä niihin hyviin ja onneatuoviin asioihin elämässäni, niitähän onneksi riittää. Tykkään niin monenlaisesta asiasta ja tekemisestä, jotka tuovat elämääni iloa ja onnea.

Tulen hyvälle mielelle ja tykkään ihan superpaljon: saunomisesta, koiran kanssa tehdyistä pitkistä metsälenkeistä, lapsen naurusta, valokuvauksesta, olosta rankan juoksulenkin jälkeen, aamuseksistä, hidasta elämää-nettisivuista, Aino-suklaajäätelöstä, sisustuskauppojen kiertelystä, elämäntäyteisten kirjojen/blogejen lukemisesta, salmiakista, kynttilänvalosta, komeista ja upeista miehistä, punaviinistä, hellittelynimistä, loistavasta musiikista, tunteiden näyttämisestä, rakkauskirjeistä, tanssimisesta, pitkistä junamatkoista hyvässä seurassa, ihanien lukijoideni kommenteista, festareista, itsetehdyistä villasukista, mökkeilystä, itsepoimituista mustikoista, käsikädessä kulkemisesta, lahjojen antamisesta rakkaille, kahvittelusta kavereiden kanssa, pitkistä puheluista, pussailusta, hyasinteista, hai-saappaista, kirpparireissuista, rakkaan hymystä, kutittamisesta, matkustelusta, flirttailusta, kokkailusta, tunnelmoinnista, eläimistä, nautinnon tuottamisesta toisille, kauniista asioista kodissani, itsensä ylittämisestä, takkatulen lämmöstä, optimistisuudesta, nauramisesta, tuunaamisesta, sienestämisestä, tulppaaneista, halailusta, kohteliaisuuksien sanomisesta, höpöttelystä, joulutunnelman luomisesta, ihanien asioiden muistelusta, leipomisesta, ihanista ja rakkaista ihmisistä, sateenropinasta ikkunassa, tähtien katselusta, rintakarvoista (miehillä :), livemusiikista, maailmanpyörässä olemisesta, rennosta olosta.

Elämäni on aika onnellista. Minulla on ihania ja rakkaita ihmisiä lähelläni paljon, he ovat aina puhelinsoiton päässä. Minulla on hyvä työpaikka, tykkään työstäni ja koen työni tärkeäksi. Työn kautta taloudellinen tilannekin on kunnossa, eli ei ole hätää senkään asian suhteen. Olen terve ja hyvässä kunnossa, voin olla enemmän kuin tyytyväinen fyysiseen olemukseeni ja muutenkin olen tasapainoisempi kuin pitkään aikaan. Kaikki on oikeastaan todella hyvin. :)

Onhan sen muru-komistuksen paikka edelleenkin avoinna, mutta murusta odotellessa keskityn tämänhetkiseen onneen.

Tänään on vaihteeksi soinut Glasvegas. Ihan loistobändi, johon tutustuin muutamia vuosia takaperin Ruisrockissa. Yövytiin kavereiden purjeveneellä aurajoen varrella, silloin kuunneltiin kyseistä bändiä ja seuraavana päivänä jammailin kyseisen bändin tahdissa ruissalossa ihan tuhatta ja sataa. Love it.

***

Onni on saada iloa yksinkertaisista asioista.

Onnellisia hetkiä

2011-12-04T17:03:00.001+02:00

Onpahan ollut viikonloppu, oikein mukava sellainen. Viikonloppuun mahtunut kaikkea mukavaa ja ainakin juhlintaa. Viikonloppu alkoi oikeastaan jo torstaina, silloin Norppa asetteli tonttulakin kutreilleen ensimmäistä kertaa tänä vuonna.

Torstaina oli työpaikan pikkujoulut ja hauskaa oli! Kovinkaan moni työyhteisöstämme ei osallistunut pikkujouluihin, mutta siellä oli paljon myös muuta väkeä samasta talosta. Itsekin olin kahden vaiheilla, lähteäkö vai ei. Onneksi kuitenkin lähdin, oli ihan huisin hauskaa. Maistuvaa ruokaa ja juomaa, hyvää ohjelmaa ja loistava bändi ja ennenkaikkea ihan parasta seuraa. Minulla taitaa olla maailman parhaat työkaverit! <3 Muutama lasillinen terästettyä glögiä ja punkkua tuli nautittua, mutta ei mitenkään liikaa. Sen verran että juttu luisti ja jalka veti tanssilattialle.

Perjantaina olisi ollut mahdollisuus lähteä opiskelukavereiden kanssa syömään ja muutamille, mutta sen väsymyksen vuoksi jätin tällä erää väliin.

Lauantaina sain vieraakseni yhden rakkaimmista ystävistäni. Menimme alkuun kiertelemään kauppoja, etsiskelemään joululahjoja ja iltavaatteita. Välillä istuimme kahville suklaakakun ääreen. Illemmalla sitten avasimme punaviinipullon ja myöhemmin tuli juotua vielä muutaman mustikkashotit ja mansikkamargaritat. Lähdimme ystäväisen kanssa vaihteeksi siis Helsingin yöelämään ja oli ihan superkivaa.

Baarissa oli niin hauskaa vaan tanssia. Tykkään tanssia ihan älyttömän paljon. Tanssin yleensä silmät kiinni, keskittyen vain musiikkiin ja rytmiin. En yleensä sellaista poppis-musiikkia kuuntele, mutta tanssiessa se on ihan parasta. Oikeastaan koko ilta meni tanssiessa. En edes miehiä vilkuillut, keskityin vaan hauskanpitoon. Kyllähän siinä välillä joitan yrittäjiä tuli, mutta he olivat ihan väärällä taktiikalla liikkeellä. Minusta tuntuu epämukavalta, kun joku on yhtäkkiä takamuksessa kiinni lääppimässä, enkä edes tiedä minkämoisesta miehestä on kyse. Se ei sytytä ainakaan mua. Yhden herran kanssa jonkun aikaa tanssahtelin, mutta hänkin jo pian nuoleskeli kaulaani. Hyi, en tykkää yhtään. Keskityin siis ihan vaan siihen että tanssin vain kaverin kanssa.

Myöhäänhän meillä meni ja tänään on ollut pikkuisen väsynyt olo. Minulla muuten ihan hyvä olo, kaverilla on jonkinmoista kanuunanpoikasta ja hän tuossa pitkään nukkuikin. Tovi takaperin saatoin kaverin junalle ja kotimatkalle. Kyllä mua on onnistanut, kun on sellaisia ihanuuksia ystävinä! <3

Viime aikoina on tullut pulloa avattua huomattavasti useammin kuin ennen ja käytyä muutenkin hippailemassa. Ensi viikonloppuna olisi vielä yhdet pikkujoulut, niistäkään en selvinpäin selviä. Sitten saa korkki pysyä kiinni hetken aikaa. En yleensä juo paljoa. Pitkän aikaa oli sellainen vaihe, että join ehkä kaksi kertaa vuodessa enkä silloinkaan mitenkään paljoa. Tarvetta ei ole sellaiseen mennä, mutta ehkä kuitenkin jotain kohtuutta. En minä nytkään kovin paljoa ole juonut, en läheskään joka viikonloppu, mutta muutos entiseen on kuitenkin suuri.

Baarissa on välillä kiva käydä, mutta pohjimmiltani olen kuitenkin sellainen koti-ihminen. Onneksi on vielä vapaata pari päivää lisää, niin saan kerättyä voimia ja nauttia kotona olosta.

***

Onni on ystävien kanssa vietetyt mukavat hetket.

Sydän vs. järki

2011-12-02T21:25:00.001+02:00

Norppa juo jälleen kynttilänvalossa kuumaa glögiä ja kuuntelee uutta suosikkiaan Placeboa.

Lisäksi Norppa haaveilee, jälleen. Rakkaudesta ja onnesta tuttuun tapaan. Rakkaus on aika kumma juttu, sellainen johon ei oikeastaan voi itse vaikuttaa. Juttelin erään ystävän kanssa ja hän kertoi tutustuneensa erääseen naiseen ja oli jossain määrin tästä naisesta kiinnostunut. Ystävä kertoi, että tuntevat jo kyseisen ihastuksen kanssa toisensa aika hyvin ja tietävät mitä saavat, jos päättävät toisiinsa rakastua.

Eihän se niin mene, ei sitä voi päättää keneen sitä rakastuu ja keneen ei. En ainakaan minä voi, ei kai kaikki miehet ajattele samalla tapaa? Tuollaisessa "rakastumisessa" tuntuisi olevan valta järjellä, eikä järjellä ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. Rakastuminen on lähtöisin sydämestä.

Jos se olisikin noin, niin mitäpä hätää tässä olisi? Maailma on upeita ja kunnollisia miehiä täynnä, joten olisin jo päättänyt rakastua johonkin heistä ja nyt eläisin onnellista elämää. Se ei kuitenkaan ole ihan noin yksinkertaista. Vaikka kuinka pitäisi toisesta, jostakin paperilla täydelliseltä vaikuttavasta ihmisestä, niin niitä omia (tai toisenkaan) tunteita ei voi pakottaa.

Rakastuminen ja rakastaminen ovat tietysti ihan eri juttu. Olen lukenut sovituista avioliitoista, kuinka alkuun suurin piirtein inhosi koko tilannetta eikä tuntenut toista kohtaan ainakaan mitään positiivisia tunteita, niin vuosien jälkeen sitä toista kuitenkin osasi rakastaa. Minä kuitenkin tahdon sen rakastumisvaiheen, sellaisen olon kun sukat pyörii jaloissa, punastuttaa ja ajattelee kaiken aikaa vain sitä tiettyä ihmistä. Tuntitolkulla kestävää sängyssä peuhaamista ja aamuyön tunneille kestävää juttelua sylikkäin sängyssä.

Jokaisessa parisuhteessa riittää niitä vaikeita aikoja, silloin sen voiman ja kaiken tarkoituksen voi löytää muistelemalla niitä lemmen ensihetkiä, sitä kuumaa huumaa.

***

Sitä kuumaa huumaa Norppa kaipaa. Sellaista tunnetta, että sitä vaan tietää että tätä alun ihanaa hulluutta me sitten muistelemme yhdessä viidenkymmenen vuoden päästä.

***

Onni on löytää rakkaus.

Ilouutinen sanomatta jää

2011-11-30T19:18:00.001+02:00

Taas olen huomannut yhden sinkkuna olemisen huonon puolen. Ei ole ketään kenelle soittaa, kun tapahtuu jotakin hyvää ja hienoa. Tahtoisin niin jakaa tämän tiedon jonkun kanssa, mutta ei tämä ole kuitenkaan niin suuri asia minkä takia viitsisi ystäville soittaa. Iso asia kuitenkin minulle, jakaisin tämän ilouutisen mielelläni sen oman murusen kanssa.

***

Onni on suurempaa, jos sen voi jakaa jonkun toisen kanssa.

Pelkuri

2011-11-29T19:08:00.001+02:00

Käsittele pelkojasi johdonmukaisesti.

Totellaan nyt sitten onnenopuksen neuvoa. Ei tarvitse pitkään miettiä sitä mikä minua pelottaa, yksinjääminen.

Yksinolo on ihan mukavaa, olen viihtynyt yllättävänkin hyvin itsekseni. Yksinolon ihanuudesta huolimatta kaipaan sitä omaa rakasta, sitä että voisin jakaa arjen ja koko elämäni toisen ihmisen kanssa. Toisen kanssa elämä olisi huomattavasti ihanampaa.

On kuitenkin olemassa se mahdollisuus, etten ketään löydä. Ehkä joudun viettämään loppuelämän ihan yksikseni.

Välillä sitä miettii, että ehkä minä en vain ole riittävän hyvä. Riittävän hyvä rakkauteen. Minussa ei ole mitään erityistä, mitään ainutlaatuista. Ehkä jään tavallisuudessani muiden, ainutlaatuisempien ja erityisempien ihmisten varjoon.

Entäpä jos en vain kohtaa sellaista ihmistä, jonka kanssa todellinen rakkaus syntyy? Jos kukaan ei ymmärrä täysin minua ja ajatuksiani elämästä?

Tulevaisuus tuntuu todella pelottavalta, jos joudun sen yksin viettämään.

Ahdistaa.

***

Onni on jos pahimmat pelot eivät ikinä toteudu.

Unelmaelämää

2011-11-27T19:51:00.001+02:00

Tee suunnitelmia, onnenopuksen tuorein neuvo kuuluu. Tälläviikolla yksi postaukseni liikkui saman aihepiirissä, nyt minulla eiole mitään odottamisen arvoista tiedossa ja se aiheuttaa ahdistustatälläiselle ikuiselle haaveiljalle ja tulevaisuudessa eläjälle.Toisaalta ihmettelen, että miksi ihmeessä ajattelen niin, ettei olemitään odottamisen arvoista, sillä tulevalla viikollakin puuhaariittää lähes kiireeseen asti. Kalenteri on täynnä kaikkeahauskaa ja todellakin odotan montaakin asiaa tulevalta viikolta. Pitäisi vaan oppia elämään tässä hetkessä paremmin, muttatoisinaan se tuntuu olevan mahdotonta minulle.

Kyllähän jokaiselle viikolle joitakin suunnitelmia ja jotakinohjelmaa on, mutta kun kehoitetaan tekemään suunnitelmia, tuleemieleen muutakin kun vaan tulevan viikon suunnitelmat, enemmänkinkäsittäisin tarkoitettavan sellaisia pidemmän aikavälinsuunnitelmia. Mitä eroa on suunnitelmilla ja haaveilla? Toivontodellakin että haaveni käyvät toteen ja oikeasti ne haaveetmuuttuvat suunnitelmiksi. Nyt minulla ei ole kuin haaveita...

Haaveeni omasta rakkaasta ja perheestä on jo tiedossa, joten eisiitä sen enempää. Oman rakkaan löytämistä ja perheenperustamista ei myöskään voi sen enempää suunnitella. Rakkaustulee kohdalle jos on tullakseen ja lapsien saaminenkaan ei oleitsestäänselvyys.

Onneksi minulla on myös muita haaveita, sellaisia pieniä jasuuria. Toteutuskelpoisia ja mahdottomia, sekä kaikkea siltäväliltä.

Haluaisin nähdä maailmaa, matkustella ja kierrellä useissa eripaikoissa. Itse asiassa matkakohteella on kaikkien vähitenmerkitystä, sillä jokaisessa paikassa on jotakin näkemistä.Tärkeintä ei ole myöskään määränpää, vaan matkanteko.Uskoisin viihtyväni suurkaupungin hälinässä, tropiikinkuumuudessa tai patikointireissulla vuoristossa. Lähtisin mielellänimatkalle reppu selässä ja sillä asenteella, että mennään sinnesuuntaan minne päin vie mielenkiintoisimman näköinen tie. Ei liiantarkkoja suunnitelmia, vaan enemmän fiilistä ja elämyksiämatkailuun. Olisi hienoa lähteä, joko ihan täällä kotimaassa taisitten ihan missä päin maailmaa tahansa, ajamaan autolla hyvänmusiikin soidessa ja ajaa vaan eteenpäin. En tiedä miten tälläinenmatkanteko todellisuudessa minulle sopisi, mutta kai minussa jonkinverran seikkailumieltä on. Rohkeutta ei kuitenkaan yksinmatkaamiseen riittävästi ole, joten matkakumppania vailla on tämänunelman toteutuminen.

Haavemaailmaassani asuisin jossain pienemmällä paikkakunnalla,jos se vaan olisi töiden ja muutenkin elämän kannalta mahdollista.Jos kaupungissa olisi pakko asua vaikkapa töiden takia, niinkesämökin tai muun rauhaisan paikan keskeltä ei-mitään edestahtoisin. En halua kiireistä oravanpyörässä juoksemista, vaanennemminkin sellaista rauhallista, hiljaista kotielämää. Omankodin laittaminen ja pihapiirin laittaminen olisi minulle mieluistapuuhaa. Tätäkään unelmaa en tahdo yksin toteuttaa, vaan tähänunelmaan tarvitaan sen toisen unelman, eli rakkauden löytymisen,toteutumista.

Minulla on myös unelmia uran puolesta, haluan kehittyäammattilaisena ja päästä sellaiseen asemaan, jossa oikeasti pystynvaikuttamaan. Nyt pystyn jo parantamaan yksilöiden elämänlaatua,mutta tahtoisin edistää useampienkin ihmisten hyvinvointia. Mitäänuraohjusta minusta ei saa, en sellaiseksi edes halua. Haluankuitenkin tehdä parhaani auttaakseni muita ja työelämässäkehittymällä siihen on paras mahdollisuus.

Onhan niitä minulla muitakin unelmia, mutta ei niistä tälläkertaa enempää.

***

Onni on elää unelmien elämää.

Maalaistunnelmaa

2011-11-26T21:22:00.001+02:00

Lähdin viikonlopuksi kaupungin hälinää karkuun kotikotiin, keskelle metsää ja peltoja. On ollut hyvä, kaikinpuolin rentouttava viikonloppu. Kotikotiin on aina kiva tulla, mutta oikeastaan kiva lähteä jo huomenna kotiin päin.

Viikonloppu on tähän mennessä sujunut rauhallisissa merkeissä. Ulkoilua, joulumyyjäisiä ja saunomista. Parasta tänne tulemisessa on kun näen iki-ihania siskonpoikia. Viisi- ja kolmevuotiaat pikkuherrat juoksevat aina samantien halittaan innoissaan Norppa-tätiä. Pusuja ja rakkaudentunnustuksia olen erityisesti tältä kolmevuotiaalta hurmurilta saanut. Viisivuotiaasta kummipojasta pusut on ällöjä, mutta kyllä hänkin minusta tykkää, sillä hänen oli ihan pakko saada jäädä tänne mummolaan yöksi. Tuolla se pikkumies on jo sikeässä unessa, odottaa Norppa-tätiä viekkuun nukkumaan.

Täällä minulla on ollut aikaa myös ajatella ja olen huomannut asioiden olevan kaikinpuolin hyvin. Mietin jossain määrin myös eroa exästä ja olen huomannut selvinneeni siitä kaikesta ihan äärettömän hyvin. Kertaakaan en ole eron jälkeen itkenyt ikävää tai halunnut palata yhtään. Ratkaisu on ollut oikea. Exällä on edelleen paikka mun sydämessä, mutta ainoastaan ystävänä. Ei meidän välillä sellaista parisuhteeseen kuuluvaa rakkautta ollut enää aikoihin. En millään tavalla luokittele itseäni jättäjäksi tai petetyksi. Parisuhteeni kariutui, mutta elämä jatkuu. Nyt olen sinkku ja piste. Toivottavasti tämän statuksen jossain vaiheessa saan muuttaa toisenlaiseen, mielekkäämpään vaihtoehtoon.

Olen oppinut jo aikapäiviä sitten ostamaan kaupasta ruokatarvikkeet vain itselleni, enkä ole hetkeen enää pedannut sänkyyn kahta peittoa. Nyt olen pedannut kaksi tyynyä ja yhden peiton. Toinen tyyny on tietysti sille elämäni miehelle ja kun hänet sänkyyni saan, niin tahdon olla hänessä kiinni. Nukkua kainalossa ja olla lähellä. Kaksi peittoa on siis ihan liikaa.

Jotenkin on himskatin hyvä fiilis. Johtuneeko se töissä voitetusta perjantaipullosta, jonka arpaonni minulle soi vai mistä lie. Hyvillä yöunilla ja rentoutumisella lienee myös vaikutusta asiaan. Kaikella, elämällä. Hymyilen itsekseni kuin hölmö ja ajatukseni karkailevat sopivissa määrin suloisiin unelmiin.

***

Onni on hymyilevä suu.

Pienin askelein eteenpäin

2011-11-24T18:57:00.001+02:00

Katso miten kävelet, kehoittaa onnenopus tällä kertaa.

Tämä tyttöhän kävelee paljon. Tuhansia askeleita päivittäin, joskus jopa ottaa niitä juoksuaskeleita. Tänäänkin aamu alkoi puolen tunnin kävelylenkillä koiruuden kanssa, tosin se lenkki oli sekä minulta että koiralta aikamoista laahustamista. Pikkuisen vauhdikkaammalla kävelylenkillä oltiin sitten kun töistä kotiuduin, parisem tuntia talsittiin tuolla myrskyn keskellä. Lenkki tehtiin parin eri koirapuiston kautta, jotta sai karvakaverini hetken juosta vapaana toisten nelijalkaisten kavereiden kanssa.

Tänään vielä yksi lenkki tekemättä, ehkä noin 45-60 minuuttia koiruuden kanssa. Norpan ja karvavauvan laatuaikapäivää tänään vietetään siis...

Askelia tulee siis päivittäin otettua keskimääräistä enemmän, sillä työnikin on aika liikkuvaista. Varsinainen onnenopuksen neuvohan keskittyi siihen, että miten kävelee...

Tähän varmasti osaisi joku muu vastata paremmin kuin minä, ei sitä näe aina itseään kovin realistisesti. Kai minä kävelen niin kuin kaikki muut, otan askeleita askeleiden perään. Ryhtiäni on sanottu hyväksi, mutta myös sellaiseksi että siinä olisi parantamisen varaa. Omasta mielestäni ryhtini on hyvä, mutta jos on painava reppu tai laukku, niin ryhti kyllä herkästi lysähtää alaspäin. Kävelen varmasti sellaista perusvauhtia, mutta askeleita joudun ottamaan silti enemmän kuin moni muu. Tälläisenä persjalkasena niitä askeleita vaan tarvitaan enemmän, jotta pysyy muiden vauhdissa.

Minulle on myös sanottu, että minut tunnistaa jo kaukaa kävelytyylistä ja joku sanoi, että kävelen aivan samalla tapaa kuin äitini. En nyt tiedä mikä kävelystäni tekee niin erikoista, mielestäni kävelen niin kuin kaikki muutkin. Olen myös kuullut useamman kerran, että peppuni heiluu paljon ja kivasti kävellessä. Sitä ei siis erikseen tarvitse kenellekään tietylle pyöritelle, vaan ihan tasapuolisesti kaikille.

Kävelyynhän liittyy myös ihan oleellisesti ne millä kävellään ja sehän tarkoittaisi kai jalkoja, mutta minä tarkoitan joka tapauksessa kenkiä. Tästä asiastahan voisin sitten puhua tuntitolkulla, lempiaiheeni! Rakastan kenkiä, en edes pysty ymmärtämään miten iloiseksi voi tulla kauniista kengistä. Pääsääntöisesti olen kuitenkin säilyttänyt tietyn käytännöllisyyden, lenkille lähdetään sellaisissa kengissä joilla on hyvä mennä ja kumpparit jalassa mennään minne vaan. Korkkarit mielelläni kuitenkin laitan jalkaan, niissä tunnen oloni naiselliseksi ja seksikkääksi.

Nyt kun askeleista on ollut puhetta, voisi tietysti myös miettiä minne ne askeleet ovat minua vieneet ja minne vievät tästä eteenpäin...?

***

Onni on kävelylenkki - sen aikana päänsisäiset tunnekuohut tasaantuvat.

Odottavan aika on pitkä

2011-11-22T20:28:00.001+02:00

Minä olen ihminen, jolle jonkun mukavan asian odottaminen on jo puolet nautinnosta. Puolet kaikesta siitä kivasta, mitä edessä on. Nyt minulla ei ole mitään, mitä odottaa. Mitään superkivaa ei ole tiedossa.

Usein ulkomaanmatkat tai jotkut erityiset päivät, ovat sellaisia mihin minulla on suuria odotuksia ja pienessä mielessäni, mietin mitä kaikkea sitä sitten voi tehdä. Tietyllä tapaa olen odottanut myös tätä hetkeä, kun kaikki koulutyöt on kunniakkaasti suoritettu. Nyt ne ovat, enää täytyy vain hakea todistus, mutta mikään ei periaatteessa muutu. Samassa työpaikassa jatkan edelleenkin ja siellä nykyisessä paikassa minut pidettäisiin hamaan loppuun asti. Jotenkin sitä vaan kaipaisi elämäänsä jotakin uutta, olen miettinyt saisiko sitä uutta elämäänsä työpaikkaa vaihtamalla? Toisaalta taas haluan pitää ensi kesänä kunnon kesäloman, siinä syy jäädä nykyiseen työpaikkaan. Sen jälkeen viimeistään katselen vakavammin uutta työpaikkaa, mahdollisesti täältä pääkaupunkiseudulta, mutta mahdollisesti mistä tahansa muualta. Mikäänhän ei minua täällä enää pidä.

Mitään muuta odotettavaa minulla ei sitten olekaan. Onhan tässä joulukuussa tulossa kaveripoppoon yhteisiä pikkujouluja ja kaikenlaista muuta mukavaa puuhaa, mutta ei kuitenkaan mitään erityisempää. Joku pidennetty viikonloppureissukin olisi kiva joskus tammi-helmikuussa, mutta kysymys kuuluu, kuka minun kanssani lähtisi? Lähes kaikki ystäväni ovat parisuhteessa ja ymmärrettävästi haluavat omat reissunsa tehdä sen oman kumppanin kanssa. Ymmärränhän minä tämän, niin minäkin tahtoisin tehdä. Ei ne reissut kaverin kanssa ole samanlaisia kuin oman rakkaan kanssa, sillä yksi parhaimmista asioista lomilla on rento lomaseksi.

Lomaa (ja lomaseksiä) minä todella, todella tarvitsisin. Viimeiset puoltoista vuotta ovat olleet henkisesti rankkoja sekä myös muuten kiireisiä. En ole juurikaan lomaa pitänyt. Viime kesänä yhden viikon olin lomalla, sekin lomaviikko meni siihen että tehtiin lopullinen eropäätös exän kanssa. Ero oli monella tapaa suuri helpotus, mutta ei se lomaviikosta kovin rentouttavaa tehnyt.

Odotan asioita paljon, joten välillä käy niin että ne odotukseni kasvavat aivan liian suuriksi pääkopassani. Toisaalta välillä käy myös niin, että se todellisuus on paljon upeampaa kuin olisin ikinä uskonutkaan. Minä elän omaa elämääni pääni sisällä ja olen haaveiluun taipuvainen ihminen, nyt kun olisi joku realistinen asia, josta voisi haaveilla.

Kyllähän minä siitä omasta kullasta jatkuvaan tahtiin haaveilen, mutta ne haaveet ei kuitenkaan ole kovin realistisia. En voi odottaa ja suunnitella sellaista, mitä ei välttämättä ole edessäpäin. Toivoa en silti menetä.

Tälläistä sekavaa tekstiä tälläiseltä sekavalta naiselta, tällä kertaa... Tänään soinut Stone Sour ja sitä siis tännekin, teidän iloksenne.

***

Onni on odotus - se lopulta palkitaan.

Minä ja ex-anoppi

2011-11-21T15:49:00.001+02:00

Ero ei kosketa ainoastaan eroavaa pariskuntaa, vaan myös heidän lähipiiriään. Samalla kun menettää sen oman puolison, sitä voi menettää myös muita läheiseksi tulleita ihmisiä.

Itselläni ja exällä ei tosin juurikaan yhteisiä ystäviä ollut, joten eron myötä en kovin monelle joudu hyvästejä jättämään. Oikeastaan meillä on vain yksi yhteinen kaveripariskunta. Minun ystäväni ja exän ystävä alkoivat keskenään seurustella, joten sillä tavalla syntyi tämä yhteinen kaveripariskunta. Tämän ystävän sekä hänen miehensä kanssa en tosin enää kovin läheinen ollut. Vietettiinhän me useita mökkireissuja, veneretkiä, juhannuksia, vappuja ja uusiavuosia exän kavereiden kanssa, mutta ei heistä minulle kovinkaan läheisiä tullut.

Itse yritin tutustuttaa exää minun ystäviini, mutta hieman huonolla menestyksellä. Exäni ei ole sosiaalisimmasta päästä, joten ihmisiin tutustuminen tuntui olevan kovin vaivalloista. Exä ei myöskään tuntunut olevan kovin kiinnostunut tutustumaan minun lähipiiriini, niihin minulle rakkaisiin ihmisiin. Perhettäni hän toki näki, mutta silloin kun olimme exän kanssa perheeni luona, koin itsekin oloni jotenkin vaivaantuneeksi, sillä tuntui ettei kukaan osannut olla rennosti. Exä ei vaan ikinä oppinut olemaan osa perhettäni.

Minä sovin niin exän kaveripiiriin kuin exän perheeseenkin. Erityisen läheiseksi tulin exän äidin kanssa, hän joskus sanoikin minulle, että olen se tytär jota he eivät koskaan saaneet. Exän perheessä on vaan siis poikia ja johtuneeko se tästä ukkovallasta vai mistä, mutta exän perheessä ei juurikaan puhuta siitä mitä kenellekin kuuluu. Minä sitten siellä ollessani pälpätin kilpaa exän äidin kanssa, kai hän oli hieman juttukaveria vailla ja häntä kiinnosti mitä meille kuuluu.

Tiesin, ettei exäni ole varmastikaan mitään puhunut erostamme vanhemmilleen. Erostamme exän porukat saivat tietää, kun exä soitti isälleen ja pyysi häntä muuttoavuksi, koska Norppa muuttaa pois. Exän isähän muuttoavuksi tuli, mutta eipä hänkään kummempia kysellyt. Täytenä yllätyksenähän ero ei exän vanhemmille tullut, kaikkihan sen huomasivat ettei meillä mennyt enää pitkään aikaan hyvin.

Tiesin, että exän äitiä kiinnostaa tietää, mikä meille tuli ja missä nyt mennään. Ajattelin, että on reilua soittaa hänelle ja kertoa rehellisesti tilanne. Minun on kerrottava totuus, kun exä ei sitä kuitenkaan ole kertonut.

Siispä puhelin käteen ja soittoa sinne suuntaan... Puhelusta jäi hyvä fiilis, ennenkaikkea helpottunut olo. Exän äiti sanoikin, ettei exä ole mitään asiasta puhuttavaa. Exän äidillä riittikin kysyttävää, tälläiseenkö ratkaisuunko nyt päädyttiin ja mistä moinen päätös syntyi? Onko tämä nyt lopullista? Lopullistahan tämä on, sen ja kaiken muun kerroin rehellisesti.

Exän äidillä tuntui olevan paljon kysymyksiä myös siitä, kuinka minä jaksan. Kertoivat olleensa koko viime vuoden ajan huolissaan minun jaksamisesta, ei niinkään oman poikansa. Exän äiti kyseli siitä miltä on nyt tuntunut asua yksin ja olenko varmasti muistanut syödä kunnolla. Exän äiti toivotti minut myös tervetulleeksi heillä käymään ja lupauduin kahville menemäänkin.

Puhelusta jäi kaikinpuolin hyvä olo. Minun ei tarvitse sanoa lopullisesti hyvästejä exän perheelle, vaikka varmasti se suhde exän äitiin ei jatkukaan samanlaisena. En tule näkemään heitä niin usein kun aiemmin, en tiedä mitä heidän elämäänsä kuuluu. Haluaisin kuitenkin jollain tavalla kuulua vielä heidän elämäänsä. Tosin eihän sitä tiedä miten tilanne sitten mutkistuu, kun exä vie uuden tyttöystävänsä tapaamaan vanhempia. Ehkä tästä uudesta miniäehdokkaasta tuleekin se toivottu tytär heille. Toisaalta taas miltä exästä ja hänen tyttöystävästään mahtaa tuntua, jos minä olen edelleen yhteyksissä ja hyvissä väleissä exän äitiin?

Exän äiti sanoi minulle, ettei exä toista samankaltaista saa kuin minä olen. Ei voi saada parempaa. Exän äiti myös sanoi, että minä varmasti löydän vielä sellaisen miehen, kenet ansaitsen. Exän äiti sanoi, ettei sitä tiedä kuka siellä seuraavassa risteyksessä vastaan käy, ehkä siellä tulee se minulle sopiva mies. Sitä minäkin toivon, todella.

***

Onni on olla menettämättä niitä läheisiä ihmisiä.

Häviäjä

2011-11-20T21:18:00.001+02:00

Jäinkin yksinäisyydelle kakkoseksi, nyt illalla se taas tuli riesakseni. En tykkää yhtään. Samalla tuli se tuttu tunne, siitä oman kullan kaipuusta. Niin tuttua, niin tuttua...

Parisuhteessa ollessa sunnuntait ovat niitä parhaita päiviä, silloin on aikaa olla kahden, ihan rauhassa. Nukkua pitkään toisen kainalossa, heräillä yhdessä ajan kanssa ja ottaa koko päivä hyvin rennolla meiningillä. Nauttien toisesta. Sunnuntaisin on aikaa pitkän kaavan kokkailulle tai sitten vaan pitsapäivälle hyvän elokuvan äärellä. Pitkiä kävelylenkkejä, pitkiä keskusteluja. Sellaista ihanaa laatuaikaa.

Kävelin tänään kauniissa auringonpaisteessa keskustaan. Liikkeellä oli paljon muitakin ihmisiä, paljon käsikädessä kulkevia pariskuntia. Voi, sitä onnea tahtoisin niin paljon minäkin. Sitä vaan toivoo toivomistaan, että olisipa joku.

***

Onni on kun joku pitää kädestä kiinni.

Sunday

2011-11-20T12:28:00.001+02:00

Sunnuntaisin yksinäisyys iskee herkästi päällä. Viikolla on kiireitä ja menoja, silloin on koko ajan menossa ja töissä tulee väkisinkin juteltua muiden ihmisten kanssa. Kyllähän viikollakin hetkittäisiä yksinäisyyden tunteita tulee, mutta sunnuntaisin koko päivä on niitä täynnä.

Tänään pyrkimyksenä on viettää sellainen sunnuntai, ettei yksinäisyys ehdi minua kiusaamaan. Tänään nukuin pitkään, kuittasin univelat kunnon yöunilla. Herättyäni siivosin asunnon asumiskelpoiseen kuntoon. Tänään pitäisi vielä käydä keskustassa hoitamassa pari asiaa, ajattelin että jospa sinne Töölönlahtea pitkin kävelisin. Samalla tulee hieman nautittua tuosta ihanasta auringonpaisteesta. Sunnuntai-illan ajattelin viettää hyvän kirjan seurassa, pitkästä pitkästä aikaa mahdollisuus lukea muutakin kun ammattikirjallisuutta.

Nyt odottelen kaveria kylään, miespuolista kaveria. Tämä on tälläinen aika uusi kaveruussuhde. Kaveruussuhde kaikilla etuuksilla. Mihinkään muuhun tämä suhde ei kuitenkaan johda, sillä kyseisen kaverin kanssa en villeimmissäkään kuvitelmissani pystyisi seurustelemaan. En osaa sanoa järkevää syytä tähän, sillä mies on kaikinpuolin hyvä tyyppi, mutta ehkei hän ole vaan sitä minun tyyppiäni.

Tänään aion siis voittaa yksinäisyyden kuus-nolla.

***

Onni on aurinko - se saa minuun hyvää energiaa.

Yön yksinäinen

2011-11-19T01:16:00.001+02:00

Joskus muutamia vuosia takaperin meitä oli viiden tyttösen tiivis ystäväporukka ja kaikki tyttöset minua lukuunottamatta sanoivat, etteivät he halua lapsia vielä moneen moneen vuoteen, eivät ehkä koskaan. Minulla oli jo silloin kamalan suuri vauvakuume. Tilanne on nyt se, että yhdellä tyttöistä on kolme vuotias tytär, toisella tyttösellä reilun vuoden ikäinen tytär ja kolmannella hieman alle vuoden ikäinen poika. Tänään sain tietää, että se neljäs neitokainenkin on raskaana. Onnea heille.

Iloitsen toki ystävien onnesta ja ilosta, mutta kyllähän se hieman pahaltakin tuntuu. Minulla on edelleenkin se vauvakuume, mutta todennäköisesti ainakaan vielä muutamaan vuoteen siihen vaivaan ei ole helpotusta saatavilla. Päinvastoin, vaiva vaan pahenee, kun ystävät ja tuttavat ympärillä sikiävät sellaista tahtia ja suloisia vauvoja ympärillä jatkuvaan tahtiin.

Elämä ei ole reilua, asiat ei mene niin kuin toivoisi.

Parisuhteiden muodostus tuntuu olevan hankalaa. Tänään keskustelin pitkään yhden ihanaisen ystävän kanssa, hän on ollut todella pitkään sinkkuna ja hänellä olisi jo suurta halua perustaa perhe. Ikää kyseisellä ystävällä reilusti yli kolmenkymmenen, joten häntä pelottaa, onko lastensaanti enää mahdollistakaan. Ystävä on jo aika päiviä sitten päättänyt, että vuonna 2012 hän hankkiutuu raskaaksi, vaikka sitten ilman sitä kumppania.

Ystäväni on maailman ihanin, kaunein ja sosiaalisin. Hän menee baarissa miljoonille miehille avoimesti juttelemaan ja myös muualla ottaa kontaktia vastakkaisen sukupuolen edustajiin. Tänä syksynä ystävä antoi itselleen pitkästä aikaa luvan ihastua ja kuinkas siinä sitten kävikään? Ystävä itkuinen, kysyy kuinka voi kehenkään enää luottaa?

Ei ole sellaisia sanoja, jotka auttaisivat.Voin sanoa kuluneita ja osin tottakin olevia lauseita: Ansaitset parempaa, hän ei ollut sinun arvoisesi ja kyllä sinä vielä sen rakkauden löydät. Eivät nuo lauseet auta, eivät oloa millään tavalla helpota. Ystävä ymmärrettävästi pelkää, että katkeroituuko hän ja kyynistyykö hän.

Elämä ei ole aina helppoa, etenkään sinkuille. Meitä on useita, jotka tahtoisivat löytää sen oman murun ja perustaa perheen. Voisitko sinä mies siellä ruudun takana tai joku muu parisuhdetta tahtova mies, tulla minun luo ja alkaa olemaan minun kanssani?

Olisikin se niin helppoa, kunpa se olisi noin yksinkertaista.

Baarissa ei miesten tapaaminen tunnu olevan kovin helppoa. Tänään käytiin kaveripoppoolla syömässä ja käytiin sitten niillä kuuluisilla yksillä. Kyllähän siellä miehet kontaktia minuun ottivat, mutta minkälaiset miehet. Yksi tuli kysymään ratsastanko ja toinen kysyi, mitä maksaa yö? Vastauksena oli, että niin paljon ettei sinulla ole ikinä varaa. Herranjestas mitä tyyppejä! Minä olin farkut ja maiharit jalassa, eli ei mitkään bilevaatteet edes niskassa. Meni jotenkin taas fiilis koko miessukupuoleen.

Pitäisikö sitä sitten alkaa vakavissaan miettiä sitä nettideitti-ilmoituksen tekoa? Vielä ei ole pakottavaa tarvetta parisuhteelle, yksinkin on ihan hyvä. Uskon kuitenkin, että montakin miestä joutuisin tapaamaan ennen kuin todella löytyisi se helmi. Sen kun olen huomannut, että parisuhteet ovat niin hankalia.

Jotakin positiivista tässäkin päivässä. Minua pyydettiin mukaan erääseen ihan huippujuttuun, liittyy tavallaan työelämään ja luo minulle loistavat mahdollisuudet edetä uralla. Olen iloinen tästä kunniasta ja kunnia, että minua siihen pyydettiin. Kai se on niin, että jos työelämässä menee hyvin, niin rakkaudessa sitten heikommin.

***

Onni on helppous.

Mitähän sitten...?

2011-11-17T21:31:00.001+02:00

Enää ei ole mitään, mitä pitäisi tehdä. Kaikki on tehty. Nyt herää kysymys, mitäs sitten? Mitä ihmettä minä nyt teen? Nyt kun ei ole sellaista, mitä olisi pakko tehdä, tämä yksinäisyys iskee kovemmin päälle. Ahdistus iskee. Kaikenlaista mielenkiintoista tekemistähän maailma on täynnä, mutta mistä saan sitä rohkeutta lähteä yksin tekemään ja kokemaan? Ystävän / rakkaan kanssa jaetut kokemukset tuntuisivat kaksinkertaisesti paremmalta. Viikonloppuna oli tarkoitus lähteä ystävän kanssa viihteelle, mutta eipä jaksakaan kaveri lähteä, kun pikkuisen masentaa.

Niin, minuahan ei yhtään masenna. Ei minun tarvitse lähteä yhtään mihinkään. Olen yksin kotona, sehän ei masenna, eikä lainkaan ahdista.

***

Onni on huominen, ehkä silloin on parempi päivä.

Elämä voi jälleen alkaa...

2011-11-16T19:35:00.001+02:00

Kiireet on ohi, toistaiseksi ja tältä osin lopullisesti. Huomenna on vielä pitkä päivä, samoin maanantaina, silloin täytyy vielä jaksaa juosta työpaikan ja koulun väliä, mutta sen jälkeen ei ole enää mitään. Eikä oikeastaan huominen, eikä maanantaikaan ole kiireisiä päiviä, sellaista yleistä liiba laabaa vaan. Eli nyt on kiire ja stressi taakse jäänyttä elämää.

Olo on helpottunut. Iso projekti on ohi ja olen siitä kunnialla selviytynyt. Hyvä minä! Olen ylpeä itsestäni, mä tein sen ja tein sen vielä huippu hyvin. Viikonloppuna on aika nollata pää ja todellakin jättää kaikki stressit menneisyyteen. Nyt voi katseen siirtää taas kohti tulevaa...

Mitä se tuleva sitten on..? Se on sitä, että minulla on aikaa tehdä mitä tahdon. Koiran kanssa pitkiä kävelylenkkejä sekä laatuaikaa koirapuistoissa. Juoksulenkkejä, salilla käyntiä, potkunyrkkeilyä, hot joogaa, kahvakuulailua, uimista, seinäkiipeilyä. Kääriytymistä viltin alle hyvän kirjan kanssa (pitkästä aikaa mahdollisuus lukea muutakin kuin ammattikirjallisuutta). Valokuvailua ja muistojen tallettamista valokuvakansioon. Leipomista ja mielekästä ruuanlaittoa. Sisustushommia, pöydän hiomista, maalailua sekä sisustustavaroiden shoppailua. Joulukorttien askartelua, villasukkien kutomista ja vaatteiden ompelua. Ystävien sekä perheeen näkemistä, kahvittelua ja hauskan pitoa. Elokuvia, keikkoja sekä elämyksiä.

Mä en malta odottaa...

***

Onni on uusi arki.

Mä hiukan uneksin

2011-11-15T22:10:00.001+02:00

Anna minun kuvitella hetkinen, olisit vierelläni. Lähelläni, aamulla herättyäni, illalla nukahdettuani. Sinä olisit siinä, kanssani. Olisit vierelläni jakamassa arjen, olisit tekemässä kanssani yhteisestä arjestamme onnellisen. Olisit siinä, pysyvästi ja lopullisesti.

Anna minun kuvitella hetkinen, kainalossasi olisin. Aamulla herättyäni, illalla nukahduttuani. Sinussa kiinni olisin, minussa kiinni olisit. Kosketuksesi olisi niin tuttu, silti se tuntuisi joka kerta niin uudelta, niin upealta. Koskettaisin sinua nyt, niskaasi puhaltelisin, selkääsi kirjoittelisin rakkausviestejä.

Anna minun kuvitella hetkinen, rakastaisin sinua. Aamulla herättyäni, illalla nukahdettuani, rakastaisin sinua kaiken aikaa, tänään, huomenna ja aina.

Anna minun kuvitella hetkinen. Minusta ja sinusta tulisi me, me kaksi.

***

Onni on kyky haaveisiin.

Korttien kertomaa

2011-11-15T18:27:00.001+02:00

Joskus teini-ikäisenä kovassa identiteetti kriisissä toivoin joulupukilta lahjaksi tarot-kortteja ja sellaiset sainkin. (Tänä vuonna toivon joulupukilta ainoastaan hyvää oloa ja isoa lahjapakettia, mistä paljastuisi se ikioma kultamurunen loppuiäksi.) Sattumalta tänään nuo tarot-kortit löytyi yhdestä laatikosta ja ajattelinpa samalla kurkata mitä kortit kertovat. Pitkään pitkään aikaan en ole kortteihin koskenutkaan, mutta tietyllä tapaa ne selkeennyttävät elämää, antavat uutta näkökulmaa ja ideoita itsensä kehittämiseen.

Katsotaan siis mitä kortit nyt kertovat... Korttikuviona on perinteinen kuvio, kelttiläinen risti, joka auttaa selkeennyttämään tällä kertaa yleistä elämäntilannetta.

***

1. Kysyttävä asia = elämäntilanne

Tyhjyys

Tyhjän päällä oleminen voi olla hämmentävää ja jopa pelottavaa. Ei ole mitään, mihin tarrautua, ei mitään, mitä kohti suunnistaa, ei pienintäkään aavistusta siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Juuri tälläinen tyhjyyden tila kuitenkin edelsi maailmankaikkeutta. Nyt voit vain rentoutua ja antautua tyhjyydelle... Kaikki alkaa tyhjyydestä ja kaikki päättyy tyhjyydestä.

Olo on todellakin ollut juuri tuollainen, tyhjän päällä leijuminen. Monta asiaa on tullut päätökseen ja päätöksen saa myös lähitulevaisuudessa tietyt asiat. Tulevaisuus on tällä hetkellä suuri kysymysmerkki ja totta kai se pelottaa. Ahdistaa ja hämmentää. Täytyisi vaan nähdä paremmin se uusi tuntematon mahdollisuutena, mahdollisuutena mihin vaan.

***

2. Tilannetta heikentävät / voimistavat vaikutukset

Vertaileminen

Maailmassa tulee aina olemaan joku, joka on sinua kauniimpi, lahjakkaampi, vahvempi, älykkäämpi tai onnellisempi. Maailmassa tulee myös aina olemaan joku, joka on kaikkea tuota vähemmän kuin sinä. Et löydä todellista olemustasi vertailemalla itseäsi muihin, vaan selvittämällä itsellesi, toteutatko omia mahdollisuuksiasi parjaan kykysi mukaan.

Yllätys, yllätys, minä aina välillä (usein) vertailen itseäni muihin. Lähinnä kai siihen mitä kaikkea muilla on, onnea, rakkautta, lapsia ja kauneutta. Useinhan vertailen sellaisiin ihmisiin, joilla on asiat paremmin kuin minulla. Erityisen paljon vertailen itseäni isosiskoihini, heillä molemmilla oli minun ikäisenä jo pari lasta, omakotitalo ja onnellinen parisuhde. Minulla ei ole mitään. Tiedostan kuitenkin tämän vertailun negatiiviseksi asiaksi, se ei auta mitään, se saa vaan pahan mielen ja sellaisen kokonaisvaltaisen surkeuden. Tästä siis eroon täysin, niin tulevaisuus on avoinna edessä.

***

3. Alitajuiset vaikutukset

Erillisyys

Aina kun koemme itsemme ulkopuoliseksi, tunnemme itsemme kuin pieneksi ja avuttomaksi lapseksi. Se on luonnollista, sillä ulkopuolisuuden tunne on saanut alkunsa varhaislapsuudessamme. Koska tuo tunne on niin syvään juurtunut, koemme sen elämässämme yhä uudelleen ja uudelleen. Sinulla on nyt mahdollisuus lakata toistamasta tuota samaa vanhaa kaavaa ja luopua ajatuksesta, ettet ole tarpeeksi hyvä. Kun tiedostat, mistä tunteesi juontavat juurensa, voit irtautua myös menneisyyden tuskasta. Kykenet avaamaa portin ja olemaan sellainen ihminen, jollainen haluat eniten olla.

Niinpä niin, alitajunta on tätä viestiä minulle kertonut. Jotenkin on ollut sellainen kokemus, että kaikki muut menevät elämässä eteenpäin ja minä hyppäsin aimo askeleen taaksepäin. Tuntuu siltä, ettei elämä menee eteenpäin, vaan junnaa vaan paikallaan. Sivusta seurailen, kun muiden maailmassa tapahtuu ihania asioita ja minä vain toivon itselleni samaa. Ehkä se kuitenkin on niin, etten voi vain jäädä kotiin toivomaan ja odottamaan unelmieni elämää, vaan minun on aika aloittaa jo nyt rohkeasti elämä kohti unelmia.

***

4. Tietoiset vaikutukset

Luovuus

Luovuus on ominaisuus, jonka voit tuoda kaikkeen toimintaasi. Luovuus on asenne, sisäinen näkemys, tapa suhtautua asioihin.. Teetpä mitä tahansa, jos teet sen iloiten, täydestä sydämestä, etkä vain yritä suoriutua siitä niin nopeasti kuin mahdollista, toimit luovasti. Jos tunnet sisälläsi syntyvän jotakin uutta, jos tunnet kehittyväsi ihmisenä, toiminnassasi on luovuutta, henkisyyttä, jumalallisuutta.

Viime postauksessani mainitsin luovuuden olevan yksi luonteeni parhaimmista puolista, vaikka en oikeasti osaa mitään luovaa. Luovuus näkyy arjessa ja toiminnassani, luovuutta voisin käyttää myös paremmin siihen, että elämäni on oikeasti enemmän sellaista kuin tahdon. Luovuuden ja läsnäolon voimalla jokainen hetki voi olla sellainen onnenhetki ja niitä onnenmurusiahan minä kovasti kaipailen.

***

5. Menneen vaikutus

Uudet ulottuvuudet

Sinulla on nyt tilaisuus tarkastella elämäsi kaikkia ulottuvuuksia syvyyksistä korkeuksiin. Niitä ei voi erottaa toisistaan. Kun kokemuksemme myötä ymmärrämme, että synkät ja vaikeat hetket ovat yhtä tarpeellisia kuin valoisat ja onnelliset hetket, alamme suhtautua elämään aivan toisin. Kun otamme vastaan elämän koko kirjon, voimme tulla eheämmiksi ja tasapainoisemmiksi.

Niin, viimeinen vuosihan oli vaikea, olin hukkumispisteessä. Nyt tilanne onneksi jo parempi, voin paremmin. Kyllähän sitä on kovasti miettinyt, mikä tarkoitus kaikella oli, olisin oppinut vähemmälläkin. Yritän hokea itselleni, että kaikella on tarkoituksensa ja monessa asiassa niin ymmärränkin, en vain ymmärrä sitä miksi minua piti sattua niin lujaa. Kaikella on kuitenkin tarkoituksensa, nyt minulla on mahdollisuus olla onnellinen norppa.

***

6. Uudet tuulet

Yksinkertaisuus

Meillä on tapana pitää kaunista maailmaamme itsestäänselvyytenä. Pyhyys on läsnä kaikkein arkisimmissakin askareissa - siivoamisessa, puutarhanhoidossa, ruoanlaitossa - kun teemme ne antaumuksella ja rakkaudella, kiitosta tai tunnustusta odottamatta... Annat parhaan lahjan elämälle, kun suhtaudut asioihin luonnollisesti ja yksinkertaisesti.

Tälläistäkö seesteisyyttä ne uudet tuulet elämääni tuovat, se on ihan tervetullutta, sillä yleensä tuolla pääkopassa hyrrää ihan liian lujaa, enkä osaa keskittyä arkisen elämän askareisiin. Analysoin omia tekemisiäni ja pikkuisen myös muiden tekemisiä, joissakin tilanteissa täydellinen läsnäolo tuntuu kovin hankalalta, erityisesti yksinollessa ja elämä on paljon monimutkaisempaa kuin se todella on.

***

7. Minä itse - omat tunteeni ja asenteeni

Aito ystävyys

Tämä kortti merkitsee, että olet valmis aitoon ystävyyteen. Saatat huomata, etteivät myrskyisät kohtaamiset ja ohimenevät rakkausjutut enää kiinnosta sinua. Et menetä siinä mitään. Koska ymmärrät, mitä aito ystävyys on, suhtaudut ihmisiin aidon rakastavasti. Rakkautesi on pyytetöntä, se ei odota eikä vaadi keneltäkään mitään.

Näinpä näin, sitä rakkauttahan minä kaipaisin ja vaikka tuskainen ja tuore ero takana, niin siitäkin huolimatta koen olevani valmis uuteen parisuhteeseen. Edellisessä suhteessa eroprosessi kesti kuitenkin vuoden päivien ajan, nyt olisi aika uudelle onnelle. Onnellinen olen jo nyt, nautin yksinolosta, mutta varmasti voisin nauttia tästä yksinolon ihanuudesta vielä enemmän ja olla vielä onnellisempi, ehkä sitten se rakkaus tulee, ehkä?

***

8. Ulkomaailmasta puoleeni vetävät energiat

Harhakuvat

Kenelläkään, ei nykyisellä kumppanillasi eikä unelmiesi prinssillä, ole velvollisuutta tehdä sinusta onnellista - eivätkä he pystyisi siihen vaikka haluaisivatkin. Todellinen rakkaus ei synny riippuvuudesta, vaan siitä, että keskitymme omaan sisäiseen rikkauteemme ja kasvuumme. Silloin meillä on niin paljon rakkautta annettavanamme, että vedämme aivan luonnostaan puoleemme ihmisiä, jotka vastaavat rakkauteemme.

Ehkäpä olen ihan liiaksi lueskellut niitä hömppäromaaneja ja katsellut romantiikkaa täynnä olevia elokuvia ja jollain tasolla alkanut uskomaan, että olen sitten onnellinen kun löydän sen rakkauden. Onnea se rakkaus elämääni toisikin, mutta onneen tarvitaan muutakin. Ei kukaan muu voi tehdä minusta onnellista, vain minä voin sen tehdä. Ehkäpä täytyy vaihtaa hömppäkirjat dekkareihin ja palauttaa todellisuudentaju vastamaan todellisuutta.

***

9. Mitä haluan / kiellän

Itsensä löytäminen

Luovu yrityksestäsi tulla joksikin, koska olet jo mestariteos. Et voi enää tulla paremmaksi. Sinun on vain oivallettava se, tiedostettava se.

Nyt minulla on mahdollisuus olla jälleen minä, en vain ole varma millainen se minäni oikein on. Olen ihan liiaksi yrittänyt olla jotain muuta, jotain parempaa. Sitähän minä olen tässä itselleni yrittänyt hokea, että olen hyvä tälläisenä kuin olen ja pikkuhiljaa varmasti ne asiat, jotka saavat päivistäni onnentäyteisempiä, alkavat selkeentymään.

***

10. Lopputulos

Aika on kypsä

Tämä kortti merkitsee, että olet valmis jakamaan muille sisäistä rikkauttasi, sitä mikä sinussa on parasta. Sinun on vain osattava hellittää ja annettava sen tapahtua. Luovuutesi, kykysi jakaa, voi ilmetö monella tavalla - työsi, ihmissuhteittesi, arkipäivän elämäsi kautta. Sinun ei tarvitse ponnistella, aika on kypsä.

Olen viime aikoina kääntynyt hieman sisäänpäin, pohdiskellut sitä kuka minä olen ja millaisen elämän minä tahdon. Minusta on tullut varsinainen mökkihöperö, kai se alkaa olla aika astua täältä omasta sisimmästä rohkeasti ulos ja mennä avoimin mielin tutkailemaan mitä maailmalla on annettavana minulle tai sitten, mitä minulla on annettavana maailmalle.

***

Onni on löytää kaappien kätköistä menneisyyden aarteita.

Rakastan minua

2011-11-14T18:18:00.001+02:00

Toisille ihmisille minun on helppo sanoa: Rakastan sinua. Toisia, minua tärkeitä ihmisiä todella rakastan ja varmasti nämä ihmiset sen tietävät, vaikken sitä heille sanoisikaan. Rakastaminen on helppoa, se syntyy kuin itsestään syvän kiintymyksen kautta. Minun on aina ollut helppo rakastaa muita, mutta itseään kohtaan tuntema rakkaus ei ole niin yksinkertaista.

Kai se pitäisi ensin hyväksyä itsensä tälläisenä kuin on ja opetella rakastamaan itseäni, ennen kuin voin sitä keneltäkään toiselta ihmiseltä odottaa.

Nyt siis keskityn löytämään ne hyvät puoleni ja asiat, joista itsessäni tykkään. Täydellinenhän en ole, kukapa meistä olisikaan? En halua, että tästä blogimerkinnästä syntyy kuva itsekkäästä ihmisestä, joka vaan hehkuttaa omaa täydellisyyttä. Asiat ei todellakaan ole niin, useimmiten tuntuu että niitä omia vahvuuksia ja hyviä puolia on vaikea löytää. Nyt kuitenkin pyrin olemaan itseäni kohtaan vähemmän tuomitseva. Mielummin kohtelen itseäni niin kuin kohtelen rakkaitani, hellästi, huomaavaisesti ja rakastavaisesti.

Empaattisuuttani rakastan. Taitoani elätyä toisen kokemaan iloon, suruun, onneen, kaikkien tunteiden kirjoon. Myötätuntoni ja kykyni samaistua toisen kokemaan on vahvaa. Onko syynä sitten vilkas mielikuvitukseni vai mikä, mutta kykenen herkästi menemään toisen elämäntilanteeseen.

Kiltteyttä ja auttamishaluani arvostan myös. Ne ovat niitä hyviä puoliani. Minä olen sellainen ihminen, joka tahtoo kaikille vain pelkkää hyvää. Olen valmis auttamaan miestä mäessä, tekemään konkreettisia tekoja toisen hyvän mielen eteen.

Kykyni innostua uusista asioista on myös rakkautteni arvoinen. Minua ei tarvitse kauaakaan houkutella uuteen mukaan, olen heti innoissani kaikesta uudesta. Näen tilanteessa kuin tilanteessa niitä hyviä puolia, joten minun on yksinkertaista iloita elämästä. Saan iloa pienistä asioista, tänään suuren suuren hymyn huulilleni sai upean värikkäät villalankakerät. Siitä hetken ilosta sain puhtia loppupäivään.

Luovuuttani myös arvostan. En osaa maalata, piirtää, soittaa tai edes kirjoittaa. Luovuuteni näkyy paremminkin arjessa pieninä tekoina. Totuttuja rutiineja muokkaamalla luovuutta käyttämällä saa arkeen uutta näkökulmaa ja juurikin sitä iloa enemmän. Luovuutta käyttämällä tuon iloa myös toisten ihmisten elämään, jaksan tehdä pieniä ja suuriakin tekoja vain toisten vuoksi.

Aitouttani rakastan. Minä olen mitä olen, juuri tälläisenä. Höpsö minä. Niin perusblondi, joka välillä hölmöilee tuhatta ja sataa. Onneksi minulla on kykyä nauraa itselleni, en ota itseäni onneksi niin vakavasti. En teeskentele mitään, en esitä olevani mitään mitä en ole, en valehtele. Minun on hyvin vaikea peitellä tunteitani ja ajatukseni näkyvät ulospäin.

Olen toisinaan hyvin epävarma, mutta omasta itsestäni voin olla varma. En olisi ikinä uskonut kokevani oloani itsevarmaksi, sitä minä kuitenkin koen olevani. Niin sisäisesti kuin ulkoisesti.

Tunnistan omat heikkouteni ja vahvuuteni, se saa minuun varmuutta.

Peilin edessä on vaikea välillä olla tyytyväisin mielin, mutta kyllä sieltä peilistäkin niitä kauniita asioita näkyy. Minulla on kauniit taipuisat hiukset ja muhkeat huulet. Pidän litteästä vatsastani ja siroista olkapäistäni. Korkkarit jalassa jopa minun sääreni näyttävät huisin pitkiltä ja niin seksikkäiltä.

Edellisessä parisuhteessa sain toisinaan kuulla olevani kaunis, mutta niitä sanoja oli mahdoton uskoa, koska sanojan suusta pääsi ulos aivan vastakohtaisia asioita. Sinkkuaika on tehnyt itsetunnolleni hyvää, sillä huomiota, kehuja ja kauniita sanoja on sadellut joka suunnasta. Hiljalleen alan uskoa näitä kohteliaisuuksia ja näkemään paremmin omia kauniita puoliani.

Ulkoiseen itsevarmuuteeni on jollain tasolla vaikuttanut toki myös muiden ihmisten mielipiteet minusta. Itsetuntoni on saanut kolauksia, mutta siitäkin huolimatta en epäröi riisua vaatteitani ja olla ihan ilkosillani kenen tahansa edessä. Miesten kommentit ovat olleet suurinpiirtein sitä WAU-luokkaa, joten miksipä minun pitäisi häpeillä omaa kehoani.

Itsensä rakastaminen on vaan niin vaikeaa. Ei sitä joka päivä näe niitä hyviä puoliaan, vaan juurikin näkee ne kaikki huonot puolet ja epäkohdat itsessään. Tässä täytyy kehittyä, nähdä itsensä niin kuin näkee ne ystävät. Rakkaana ihmisenä.

Ehkä sitten joku toinenkin rakastaisi minua...?

***

Onni on hyväksyä itsensä sellaisena kuin on.

Isän muistolle

2011-11-13T18:01:00.001+02:00

Muistan kun pienenä iltaisin menin isän syliin isän katsellessa telkkaria. Isä silitti hiuksiani ja olin turvassa isän lämpöisessä sylissä. Usein nukahdin isän syliin, välillä vain teeskentelin nukahtaneeni. Tykkäsin siitä, kun isä kantoi minut sänkyyni, peitteli ja antoi hyvän yön suukon.

Muistan kun pienenä ollessani kömmin keskellä yötä omasta sänkystäni äidin ja isän väliin nukkumaan. Siellä oli niin hyvä nukkua. Välillä tosin perässäni äidin ja isän sänkyyn tuli myös siskoni ja veljeni, joten lopulta isä joutui menemään veljen sänkyyn nukkumaan, kun ei koko perhe samaan petiin mahtunut.

Muistan kun isäni teki minulle upean lumilinnan. Siinä oli liukumäki ja siellä oli useita onkaloita. Kenelläkään kaverilla ei ollut yhtä hienoa lumilinnaa, isäni oli paras lumilinnan rakentaja.

Muistan kun isäni tuli Pariisista työmatkalta ja toi minulle tuliaiseksi jättisuuren Smarties-rasian. Vaikka suuri herkkujen ystävä olen ollut jo nuorempana, niin paras tuliainen oli kuitenkin se, että isäni tuli takaisin kotiin.

Muistan kun isäni käsistä alkoivat voimat loppua, juomalasi ei enää pysynyt käsissä ja autolla ajamisesta ei tullut enää mitään. Muistan sen pelon isän kasvoilta, vaikka minua isä yrittikin suojella omalta peloltaan.

Muistan kun isältä oli elämänhalu loppua, elämä ei mennyt niin kuin suunnitteli. Isäni makasi sängyssä, raajaakaan ei saanut liikutettua ja tarvitsi apua hengittämiseen. Isällä oli silti halua olla meidän lasten, perheen lähellä. Yhdessä pidimme isästä hyvää huolta.

Muistan kun isä taisteli meidän vuoksemme loppuun asti. Isän voimat lopulta kuitenkin ehtyivät ja hänen aikansa päättyi.

Isällä on aina erityinen paikka sydämessäni. Jokaisena päivänä isäni on mielessäni, erityisesti tietysti isänpäivänä. Olen surullinen siitä, ettei isäni ole enää täällä ja olen surullinen siitä, että hänen elämänsä päättyi ihan liian varhaisessa vaiheessa. Olen kuitenkin samanaikaisesti onnellinen siitä, että minulla oli suuri kunnia olla isäni tytär. Parempaa ja rakastavampaa isää ei olekaan kuin minun isäni.

Isäni on vaikuttanut minuun suuresti. Isäni ja erityisesti isäni kohtalo on tehnyt minusta minut. Ilman isän sairautta ja kuolemaa en olisi välttämättä tehnyt niitä valintoja, joita olen elämässäni tehnyt. Olen valinnut ammatikseni sellaisen, missä voin auttaa muita apua tarvitsevia ja olla koko perheen tukena. Olen nähnyt paljon kuolemaa, ollut töissä sellaisessa paikassa, jonne ihmiset tulevat kuolemaan. Isäni myötä opin, ettei kuolemaa tarvitse pelätä.

Olen miettinyt, miten muuten isäni on vaikuttanut minuun. Pienestä pitäen sain kuulla, ettei isäni parannu, vaan hänen aikansa on loppusuoralla. Pelolla odotin isäni kuolemaa ja tiesin hänen jossain vaiheessa hylkäävän minut pakon edessä. Onko tämä syynä siihen, että pelkään etten kelpaa kenellekään, pelkään että minut hylätään taas?

Isäni ja äitini parisuhteen kautta olen kuitenkin vakuuttunut todellisesta rakkaudesta. Heidän tarinansa oli vuosisadan rakkaustarina, sitä todellista rakkautta. Isäni oli romantikko, sanoi äidilleni kauniita asioita, kirjoitti äidilleni romantiikkaa täynnä olevia rakkauskirjeitä. Isä helli niin meitä lapsia kuin äitiänikin, halit ja suukottelut oli meillä kotona sitä ihanaa arkipäivää.

Kiitos isä, rakastan sinua.

***

Onni on olla isän tyttö.

Joku jää aina yksin

2011-11-12T22:08:00.001+02:00

Välillä on näitä päiviä, jolloin ei jaksa uskoa siihen, että se rakkaus tulee vastaan.

Työssäni kohtaan ikäihmisiä ja heidänkin joukossaan on heitä, jotka eivät ole pitkän ikänsä aikana kohdanneet sitä tiettyä ihmistä. Tälläisiä naisia, jotka katkeraan sävyyn kertovat olevansa vanhoja piikoja. He ovat lähes poikkeuksetta yksinäisiä. Lähiomaisena on mainittu joku sisaren lapsi tai lapsenlapsi, mutta joka käytännössä on tämän ikäihmisen elämässä hyvin vähäisessä roolissa. Sitä perintöä odottelemassa...

Ystävät ympärillä perustavat perheitä ja vaikka perheen perustamisen jälkeenkin ystävät merkitsevät paljon, elämässä arvo- ja tärkeysjärjestys ymmärrettävästi muuttua. Aikaakaan ei enää ole samalla tapaa kuin aiemmin, sillä yksinolevalla ihmisellä ei ole muuta kuin aikaa.

Aikaa unelmoida. Itse olen hyvin nuoresta lähtien haaveillut siitä omasta perheestä ja omasta lapsesta. Minusta tulisi hyvä äiti, tiedän sen. Eihän se perheellisen elämä ole mitään ruusuilla tanssimista, tahtoisin kuitenkin kokea sen kaiken yöheräilyineen, korvatulehduksineen ja arkisineen kiireinen. Unelmoin siitä arjesta, josta niin monet ihmiset päivästä toiseen jaksavat valittaa.

Entä jos käykin niin, ettei unelmani toteudu..?

Löytäisinpä sellaisen ihmisen, joka ymmärtäisi minua. Ihmisen, jonka kanssa mietteet elämästä ja tulevaisuudesta menisi yhteen. Ihmisen, jonka kanssa sopisin yhteen kaikella tavalla.

Kaikki eivät sitä omaa kultaa kuitenkaan löydä, vaikka kuinka sitä toivovatkin. Joku jää aina yksin, onko se minun kohtaloni? En minä ole täydellinen, kaikkea muuta. Ehkä olen niin poikkeuksellinen tapaus hölmöine ajatuksineen ja suurine odotuksineen, ettei kukaan kestä minua. Minä uskon siihen, että löytäisin itselleni täydellisesti sopivia miehiä, mutta olenko minä heille sitä mitä he hakevat, on jo vaikeampi kysymys.

Minun kokemukseni ovat vaikuttaneet minuun, tehneet toiseen luottamisen vaikeammaksi ja saaneet minut epävarmaksi omasta itsestäni. Ehkä on mahdotonta löytää ihmistä, joka kestää minua kaikkine vikoineen. En edes jaksa uskoa siihen, että joku saisi epävarmuuteni muuttumaan varmuudeksi tai edes kestäisi epävarmuuttani.

Mistä sitä uskoa rakkauteen saa..? Yleensä minulla sitä on, jaksan ystäville ja tuntemattomillekin sanoa, että kaikella on tarkoituksensa ja sinä löydät vielä jonkun. Niin uskonkin, uskon siihen, että ihanat ystäväni löytävät rinnalleen kumppanin. Miksi siihen on omalla kohdalla toisinaan niin pirun hankalaa jaksaa uskoa?

***

Onni on kun joku kertoo että olen hyvä tälläisenä kuin olen. Omasta suusta kuultuani en sitä jaksa uskoa.

Puhetta siitä, mistä puutetta

2011-11-10T21:05:00.000+02:00

Tänään on Norpan mielessä pyörinyt sellainen asia, mikä pyörii Norpan mielessä oikeastaan päivittäin. Norppa on jopa joutunut epäilemään, mahtaako sittenkin olla mies? Sillä tämä kyseinen asia kertoman mukaan pyörii miesten mielessä jopa parin minuutin välein, kyse ei ole oluen juonnista, auton tuunauksesta tai futistuloksista (tai mitä ne miehet ajattelevatkaan... se on tietysti jo ihan toinen kysymys, mitä miehet ajattelevat) vaan siis kyse on siis lemmiskelystä, liikehdinnästä lakanoiden välissä, panemisesta, millä nimellä nyt seksistä tahtookaan puhua.

Tänään on ollut sellainen seksin täyteinen päivä, ei niin että sitä olisi ollut, mutta puhetta siitä on tullut vähän joka suunnasta. Ystävä valitteli kun ei miehen kanssa oikein homma siellä makuukamarin puolella toimi, toinen kaveri kertoi jotain Big Brotherin seksijuttuja, kolmas kaveri surkutteli kokemattomuuttaan seksin saralla, neljäs kaveri soitti ja aloitti puhelun kysymällä, olinko naimassa. Lisäksi vielä olen törmännyt tänään julkisille paikoilla käytettyihin kortsuihin ja median luoma seksikäsitys on muuten vaan tänään ärsyttänyt.

Seksihän on oikein ihanaa, siitä ei ole ollenkaan kyse. Ennemminkin kyse on siitä, miksi seksiä satelee joka suunnasta ja miksi siitä on tehty niin suuri asia? Enää ei tunnuta silmiin katsomista, käsistä kiinni pitämistä ja suloista suukottelua arvostettavan lainkaan. Kaikki romantiikka tuntuu olevan kuollut. Pitääkö sitä samantien hypätä sänkyyn uuden tuttavuuden kanssa vai voisiko ensin tutustua ja katsoa miten homma toimii muuallakin kuin siellä vällyjen välissä?

Sinkkuna ollessa sitä joutuu olemaan ilman seksiä, se ei ole mukavaa, mutta kai tähän tottuu. Ei tähän tietysti olisi pakko tottua, eilenkin yksi tuttavuus ehdotteli tekstarilla yhteistä iltajumppaa. Kohteliaasti kieltäydyin jumppatuokiosta, vaikka tottahan toki olisi luonnollinen tarve saada seksiä. En kuitenkaan tahdo sitä kenen tahansa kanssa, vaikka tietäisinkin homman toimivan loistavasti.

Pitkään sinkkuna ollut kaveri joskus totesi, että kolmen selibaatti kuukauden jälkeen seksittömyyteen tottuu. Vielä on muutamia viikkoja jäljellä tätä kiimaista aikaa, mutta sitten se vissiin helpottaa. En halua vaan seksin takia seksiä. Olen tyytynyt toistaiseksi seksittömyyteen elämään, vaikka toki mieltäni varmasti muutan jos se herra hanipöö sattuu vastaan kävelemään. Hänenkään kanssaan en tahdo samantien sinne sänkyyn sujahtaa, vaan ensin oikeasti tutustua kyseiseen herraan ja sitten vasta antaa niiden luonnollisten halujen kuljettaa sinne sänkyyn.

En kuitenkaan halua sellaista elämää, kun toinen ikisinkku kaverini kertoi joskus eläneen. Hän kertoi viettäneensä elämästään kaksi seksitöntä vuotta. Ei kovin houkutteleva ajatus, mutta ennemminkin kauhistun ajatusta kahdesta seuraavasta vuodesta ilman sitä ikiomaa murusta, kuin kahta seksitöntä vuotta.

***

Onni on suklaa, paras seksinkorvike.

Hyvät tuulet puhaltaa

2011-11-09T19:47:00.001+02:00

Tunnista huono tuuli, kehoittaa opas onneen. Kirjan mukaan kysymällä itseltä ja tiedostamalla mikä kiukuttaa, asialle voi tehdä jotakin.

Olen aika pitkälti tunteideni perässä menevä ihminen ja aika ailahtelevainenkin, eli huono tuuli on tuttu tuuli. Viime aikoina, eli oikeastaan nyt kun olen yksin ollut, olen ollut kumman seesteinen. Huonoa tuultakin on ollut, sitä on todellakin ollut, syynä huonoon tuuleen on aina ollut exä. Hän on käytöksellään ja teoillaan saanut mut harmistumaan, suuttumaan ja ylipäänsä sille huonolle tuulelle. Ei enää huonoa tuulta, ei enää exää elämääni. Annan hänelle vapauden elää omaa elämää ja keskittyä uuteen onneensa. Itselleni on silloin myös mahdollisuus onneen.

Olen positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka hyvin olen yksin olemiseen sopeutunut. Olen jopa nauttinut tästä. Eihän se kivaa ole mennä joka ilta yksin nukkumaan ja toivottavasti joskus taas on se aika, että joku toinen on illalla ja aamullakin siinä vieressä. Nyt on kuitenkin hyvä näin.

Tunteeni ja mielialani eivät ole enää menneet sitä vuoristorataa, ylös alas ja ympäri, mitä ne ovat menneet useiden vuosien ajan. Nyt olen tyytyväisempi elämääni monelta osin kuin aiemmin, olen onnellisempi kuin aikoihin. Toki aina välillä iskee se kaipaus, mutta uskon siihen että sen rakkauden välillä löydän. Välillä tietysti iskee se masennus ja alakulo, haluaisi vaan käpertyä peiton alle maailmaa pakoon. Maailma kuitenkin on minulle avoin, minun täytyy rohkein ja avoimin mielin mennä maailmaa tutkimaan. Mitään en saa valmiina, vaan minun täytyy itse olla aktiivisessa roolissa.

Kukaan ei tee minua onnelliseksi, se on minun tehtäväni.

***

Onni on mahdollisuus onnentäyteiseen elämään.

Rakasta minua

2011-11-08T20:58:00.001+02:00

Rakkaus. Tunne kaikkein vahvin.

Joillekin ihmisille rakkaus on niin helppoa. Tai ainakin parisuhteet ovat, eikö rakkaus ja parisuhde kulje käsi kädessä. Ainakin niiden pitäisi kulkea, aina ei välttämättä ole niin.

Osalle ihmisistä parisuhteet ovat helppoja. Lähipiirissäni on paljon sellaisia ihmisiä, joille ensimmäisestä vakavasta suhteesta on tullut se pysyvä suhde. En uskalla puhua lopullisesta suhteesta, sillä eihän sitä voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Joka tapauksessa lähipiirissäni on useampia sellaisia ihmisiä, jotka ovat ensimmäisen vakavammasti otettavan kumppanin kanssa saaneet ne unelmat perheineen ja omakotitaloineen toteutumaan. Ja ainakin ulkopuolisen silmin katsottuna myös sen onnellisen parisuhteen.

Onko heillä käynyt loistava onnenpotku vai miksi parisuhteet ovat toisille niin helppoja...?

Ja toisille niin vaikeita?

Osa ihmisistä etsii tosissaan ja hartaasti kumppania. Ihanat ihmiset, jotka ansaitsisivat sen oman rakkaan ja parisuhteen, eivät sitä millään meinaa löytää. Missä vika? Vai onko se juurikin niin, ettei täydellistä huonompaan vaihtoehtoon kannata tyytyä?

Minä en aio tyytyä. Tahdon täydellisyyttä. Vaaleanpunaista ilotulitusta, tunteella soitettuja rakkauslauluja ja onnen salamoita. Voi tietysti olla että olen ihan liikaa katsellut romanttisia elokuvia ja lukenut hömppäkirjoja, ehkä suhteellisuudentajuni on niiden myötä häiriöitynyt pahemman kerran. Silläkin uhalla että olen sinisilmäinen ja naiivi, niin jaksan uskoa niihin sisäisiin salamoihin ja todelliseen rakkauteen.

Rakkaudesta minulla on kokemuksia, mutta ei siitä todellisesta rakkaudesta. Olen sanonut rakastavani toista ja todellakin olen tarkoittanut sanojani. Olen sanonut kuitenkin myös valheellisia sanoja ja ennen kaikkea tehnyt niitä valheellisia tekoja. Olen yrittänyt ihan liikaa, se on se virhe minkä olen tehnyt. Ei se suhde yrittämällä paremmaksi muutu. En kadu edellisiä suhteita, enkä eroja, tiedän näin olevan paremmin ja otan opikseni virheistäni. En samankaltaiseen suhteeseen enää suostu, en suostu yrittämään. Olen vain minä, tälläisenä kuin olen.

Mielummin olen yksin kuin sellaisessa suhteessa, missä unelmani eivät toteudu.

Rakkaus on niin vaikea taiteenlaji, mutta sen oikean ihmisen kanssa se voi sujua leikiten.

Lopuksi voisi tietysti vielä kysyä, että mitä se todellinen rakkaus oikein onkaan? Mikäänhän ei ole täydellistä, jokaiseen parisuhteeseen kuuluvat luonnollisena ne ala- ja ylämäet. Täydellistä ei ole myöskään todellinen rakkaus.

Todellinen rakkaus ei perustu pelkkään intohimoon, ei pelkkään tarpeeseen. Rakkaus ei ole jakamista, ei anelua vaan vain antamista ilman vastalahjaa. Rakkauden jakamista pelkästä antamisen ilosta. Rakkaus on myötätuntoa. Rakkaus on onnea.

En minä tiedä mitä se todellinen rakkaus on. Kunhan arvailen, tule ja näytä minulle mitä se todellinen rakkaus on.

***

Onni on ne pienetkin vaaleanpunaiset salamoinnit.

Maailma hymyilee, mutta ei minulle

2011-11-07T23:02:00.002+02:00

Just joo. Kylläpä tuo exä taas yllätti, ei hyvällä tapaa tälläkään kertaa. Ensimmäistä kertaa eron jälkeen lauantaina tuli sellainen olo, että hei, ehkä me saadaan tämä ystävyys vielä pelittään. Olen aiemmin exää pyytänyt olemaan minulle rehellinen, kertomaan rehellisesti jos on jotakin kerrottavaa, etten kuule uutisia muualta.

Kyllähän minä tiesin että exällä on jo sutinaa. Exähän minulle sanoi, ettei kyse ole kuin kaveruudesta ja yhteisistä leffailloista ja lenkeistä. Ilmeisesti näistä lenkeistä ja leffailloista muodostui kuitenkin parisuhde, sen sain facebookista lukea. Sinnehän oli exä päivittänyt jo statukseensa että parisuhteessa. Ou jee, onnea vaan.

On ainakin exä omalla käytöksellään tehnyt selväksi, ettei hän minusta enää millään tavalla välitä. En siis tarkoita, etteikö hänellä jo saisi olla uutta parisuhdetta, vaan sitä ettei minulle asiasta rehellisesti puhu, vaikka niitä tilaisuuksia siihen olisi ollut miljoonia. Esimerkiksi viime lauantaina, kun olin exää auttamassa tavaroiden järjestelyissä. Miksi hän minua sinne pyysi auttamaan, miksi ei uutta tyttöystäväänsä?

Äsken sitten soitin exälle, onnitellakseni uudesta parisuhteesta. Itkuksihan sekin puhelu meni. En ymmärrä mikä meni pieleen. Kaikki. Ei mikään.

Kyllähän sitä miettii, että miksi minä en riittänyt? Mitä sellaista toisissa naisissa on, mitä minussa ei ole? Miksi muut ovat parempia kuin minä? Haluaisin myös tietää, mitä tein väärin? Haluaisin ottaa opikseni.

Tiedänhän minä itsekin, että tein väärin. Yritin miellyttää toista. Olla sellainen, kun toinen toivoisi minun olevan. Eihän se toimi niin, en voi olla muuta kuin olen. Enää en ala siihen, en suostu sellaiseen "ihan kiva"-suhteeseen. Haluan että minua rakastetaan tälläisenä kuin olen.

Toivottavasti jossain on olemassa mies, jonka silmissä olen täydellinen. Mies, joka rakastaa minua.
Minä kaipaan sitä miestä. Joka ikinen hetki.

***

Onni on se pieni toivonkipinä, ehkä jossain on se mies.

Terve tyttö

2011-11-07T19:49:00.000+02:00

Edelleenkin kaipaan sinua. Kaipaan sinua joka ikinen päivä, ennen kuin tulet elämääni. En voi kuitenkaan keskittyä täysin kaipaamaan sinua, sillä sekoisin siihen ikävään. Sen takia minun täytyy saada muutakin ajateltavaa, sen takia avaan vaihteeksi onnenopuksen.

Huolehdi terveydestäsi

Itse koen terveyden muodostuvat fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista. Kaikki ovat yhtä tärkeitä osatekijöitä hyvinvoinnin kannalta ja jonkun osa-alueen oireilut näkyvät ajan kuluessa myös muissa osa-alueissa. Ihmiset toivovat usein pysyvänsä terveinä, mutta mitä he todella tekevät terveytensä ja hyvinvointinsa eteen?

Viime aikoina olen täysin keskittynyt tuohon psyykkisen puolen hyvinvointiin. Tämä kirjoittaminenkin on osa sitä, keino purkaa ja jäsennellä ajatuksia. Olen ollut niin rikki kuin olla voi, nyt huomaan jo olevani kaikinpuolin paremmassa kunnossa. Nukun jo yöni hyvin. Minä voin olla jälleen minä, se saa minut voimaan hyvin.

Fyysinen puoli on jäänyt toistaiseksi täysin paitsioon ja se nyt harmittaa. Toisaalta olen antanut itselleni luvan laiskotella ja ottaa rennosti, pian on enemmän aikaa liikkua. Yksinollessani olen syönyt miten sattuu ja satunnaisia lenkkejä lukuunottamatta liikunta on jäänyt hyvin vähäiseksi, tämän huomaa omassa olossaan. Paino ei ole noussut, eikä housut kiristä, mutta olo on silti jotenkin plösähtänyt. Täytyy taas ottaa itseään niskasta kiinni ja vaikkapa ilmottautua toukokuuksi juokseen puolimaraton. Siinä olisi hyvä syy käydä juoksemassa ja parempi aikahan se pitäisi tulla kun viime kerralla. Hyvällä juoksulenkillä tulisi olla hyvää seuraa, mutta harvemmin sitä on tarjolla, sen takia täytyy olla hyvää menevää musiikkia. Yksi viime aikojen parhaimmaksi osottautuneista juoksumusiikeista on Jukka Poika. En normaalista kuuntele sen tyylin musiikkia, mutta juoksulenkillä se toimii täydellisesti.

Sosiaalisesta hyvinvoinnista en oikein tiedä miten asiat on. Minulla on rakkaita ystäviä ja ihana perhe, mutta siitä huolimatta koen toisinaan oloni yksinäiseksi. Perhe ja suuri osa ystävistä asuu kauempana, minulla on ikävä heitä ja minä tarvitsisin heitä. On minulla täälläkin ystäviä, ihania ja rakkaita sellaisia. Olen saanut nyt ihan viime aikoina uusiakin ihmisiä, ystäviäkin elämääni. Iloitsen heistä, sillä ystäviähän ei ole ikinä liikaa.

Voisin sanoa voivani hyvin, olen terve. Hyvinvointini kuitenkin voisi olla parempaakin. Tarvitsen rakkautta. Tarvitsen sitä, että voin rakastaa. Kosketusta, hellyyttä ja seksiä.

Mutta... Minkäs teet? Kaikkea ei voi saada silloin kun haluaa. Toivon vain, että saan niitä joskus, pikapuoliin. Kaipaan sinua edelleenkin.

***

Onni on juoksulenkki hyvässä seurassa tai hyvän musiikin tahdissa.

Kaipaan sinua

2011-11-06T21:48:00.004+02:00

Norpan sunnuntai-ilta on tehty kynttilänvalosta, rakkauslauluista, kuumasta kaakaosta ja kaipauksesta.

Minä kaipaan sinua.

Tahtoisin käpertyä kanssasi peiton alle tätä pimeyttä ja kylmyyttä pakoon. Olla ihan hiljaa, kuunnella hengitystäsi ja huomata kuinka hengityksemme menisivät samaan tahtiin. Tahtoisin olla sinussa kiinni, tuntea kuinka kehosi lämpö saa minutkin lämpenemään. Nuuhkisin kaulaasi ja käteni vaeltelisivat sinun selässäsi, hiuksissasi ja vatsallasi. Suukottelisin kaulaasi ja huuliasi. Huomaisit kuinka hengitykseni muuttuisi raskaammaksi ja käteni vaeltelisivat vartalollasi entistä enemmän.

Kaipaan sinua niin paljon. Sängyssäni olisi sinulle tilaa, vaikka vaan nukkumaan täksi yöksi. En tosin tiedä antaisinko sinun vain nukkua. Ehkä jos saisin nukkua ihan sinussa kiinni, sellaisessa lusikka-asennossa niin että kehomme myötäilesivät toisiaan ja tuntisin kätesi ympärilläni.

Tuntisin sen rakkauden. Sen, että sinä olet siinä, etkä ole lähdössä pois.

Onni tulee sinun mukanasi.

Turvapaikkani

2011-11-06T18:03:00.000+02:00

Olen nyt ihan ypöyksin kotona. Karvakaveri on taas isäntänsä luona, veinkin koiruutemme jo eilen illalla exän luo. Exän uuteen kotiin. Samalla kertaa auttelin exää tavaroiden paikalleen laittamisessa ja laatikoiden purkamisessa. Löytyihän sieltä paljon vielä myös minun tavaroita, osa jäi exälle, osa lensi roskikseen ja osan raahasin mukanani.

En tykkää yhtään muuttamisesta, se on hyvin stressaavaa. Erityistä stressiä muuttoihin tulee tietysti silloin, jos eron takia joutuu laittamaan tavarat puoliksi ja aloittamaan uudelleen itse alusta. Jo vuosi sitten pakkasin tavarat kahteen laatikkoon. Sillon oli exän ja minun tavarat eri laatikoissa, mutta silloin ne vielä samaan osoitteeseen päätyivät. Tänä syksynä pakkasin sitten vain ne omat tavarani.

En jaksanut tappelua tavaroista. Sen takia jätin paljon omilla rahoillani ostamaa tai lahjaksi saamaani tavaraa exälle, ei millään haarukoilla tai lautasilla ole loppujen lopuksi mitään merkitystä. En myöskään halunnut saattaa exää siihen tilanteeseen, että veisin asunnosta kaiken. Melkeinpä kaikki isommat asiat siellä olivatkin minun perujani, sohva, sänky, tv-taso, telkkari, pöytä... Osa jäi exän luo, osan otin matkaani. Tietyt esineet / tavarat merkitsevät minulle paljon ja ne ehdottomasti otin matkaani. Ne olivat sellaisia suvussani kulkeneita tavaroita, joten ymmärrettävääkin oli että ne jatkavat matkaansa minun uuteen kotiini.

En ole uskaltanut edes laskea paljonko minulla on mennyt rahaa muuton jälkeen, niin paljon on pitänyt kaikkea ostaa kotiin. Koti on minulle paikkana hyvin tärkeä, nautin olla omassa rauhassani ja minulle on tärkeätä että kotini on minun näköinen. Valmishan koti ei ole vieläkään, mutta nyt kuitenkin jo kodinnäköinen, viihtyisä. Tälläkin hetkellä fiilistelen kynttilänvalossa.

Exän uusi koti oli aika kauhea. Karmea läävä, mutta kyllä siitäkin kodin aikaiseksi saa. Eilen exän kanssa tavaroita purkaessa osa tavaroista toi paljon muistoja mieleen, sellaisia haikeita ja kauniita muistoja. Exän kanssa oli rentoa olla, onneksi! Minua pelotti etukäteen, että mitäköhän siitä taas tulee kun nähdään. Onneksi ei tullut riitoja, eikä niitä kyyneleitäkään.

Eilen meni aika myöhään ja olin aivan puhkipoikkikuollut. Väsymykseni keskellä salaa mielessäni leikittelin ajatuksella jäädä exän luo yöksi, joko sohvalle tai hänen viereensä. Totesin itsekseni kuitenkin, että parempi unohtaa sellaiset ajatukset ja kotiin siitä mars. Kotiin oli hyvä tulla, vaikka täällä tyhjä sänky minua odottikin.

En ymmärrä miksi edes mietin exän viereen jäämistä itsekseni, exä ei siis mitään siihen viittavaa sanonut enkä minäkään ääneen ajatuksiani sanonut. Eilen minusta tuntui kuin olisimme sisko ja veli, mitään sähköä tai vetovoimaa ei välillämme enää ollut, ei pisaran pisaraa. Kai vaan jotkut tavarat muistuttivat niistä hyvistä ajoista ja ehkä vanhojen hyvien aikojen takia olisin tahtonut vielä hetken jatkaa muistelua.

Onneksi kuitenkin tulin kotiin, näin on oikeasti parempi. Exä kuuluu siihen menneisyyteen, ei enää tähän kotiini. Tänne omaan kotiini kuitenkin toivottaisin mielelläni tervetulleiksi sellaisen miehen, jonka kanssa voitaisiin yhdessä luoda niitä onnellisia muistoja.

Kiireen keskellä

2011-11-05T15:41:00.000+02:00

Kiireinen viikko ollut takanpäin. Ihan perusnormaalit työkuviot ja kouluhommat vieneet aikaa, kouluhommat vievät vielä seuraavat puoltoista viikkoa aikaani. Sen jälkeen onkin aika tuulettaa. Wuhuu! Kohta ne on ohi, kohta on kiireet siltä osin ohi.

Viikkoon on sisältänyt myös laatuaikaa ystävän kera. Näin pitkästä pitkästä aikaa ystävääni. Ystävällä oli opiskelukuviota täällä suunnassa, niin tottahan toki ystävälle yösijan tarjosin. Oli oikein mukavaa, muisteltiin kaikkea menneitä. Ystävä oli löytänyt sattumalta yläasteikäisenä hänelle kirjoittamia kirjeitä ja voi sitä teinituskaa, mitä niissä oli. Suurimmaksi osaksihan kirjeissäni puhuttiin pojista, milloin olin ihastunut kehenkin ja ihastustani vuodatin oikein sydänverellä niissä kirjeissä.

Kirjeisiin oli nähty vaivaa, kirjepaperit oli huolella valittu ja kynät oli erivärisiä. Iin pisteinä oli tottakai sydämiä ja siellä täällä hymiöitä, joilla roikkui joko kieli suupielessä tai oli kyyneleet silmissä. Niihin oli nähty vaivaa, ei enää ole sellaista. Kuulun varmasti siihen viimeisempään sukupolveen, joka on ystävien kanssa kirjoittanut kirjeitä tai sitten oli kirjevihkoja. Voi, kunpa ne kaikki olisivat tallella.. Enää ei ole sellaista, ei sähköpostejen tai tekstiviestien kautta välity samanlaista tunnelmaa.

Muistan varhaisteininä kirjoittaneeni myös rakkauskirjeitä, yhdelle jos toiselle pojalle. Sitä en muista lähetinkö niitä kirjeitä ikinä, toivottavasti en! Olisihan se ihan älyttömän hienoa, jos saisi nykypäivänä joltakin rakkauskirjeen. Olen joskus löytänyt äidin ja isän toisilleen kirjoittamia kirjeitä ja postikortteja, oi kuinka herkkää. Niistä välittyi se rakkaus, mitä he tunsivat toisiaan kohtaan.

Minä voisin kirjoittaa rakkauskirjeen, mutta en tiedä kenelle sen kirjoittaisin. Olen varhaisteinistä alkaen ollut ihastunut johonkuhun. Alkuunhan ne ihastuksen kohteet oli joitakin julkisuudesta tuttuja ihmisiä, sellaisia turvallisia ihastuksen kohteita. Myöhemmin ihastuksena oli jotkut pojat koulusta tai isoveljen kaverit. Aina löytyi joku ihastuksen kohde. Sitten piti laskea niitä loves-prosentteja pojan nimestä ja omasta nimestä, se kertoi toimiiko juttu vai ei. Olisipa haikeata laskea nyt niitä loves-prosentteja...

Olisi mukavaa olla ihastunut. Olisi kiva, jos olisi joku jota ajatella iltaisin nukkumaan mennessä. Sellainen oikea kohde, ei vain se unelmissani oleva kultamurunen. Huomattavasti ihanampaahan olisi, jos olisi joku joka olisi illalla vieressä nukkumaan mennessä, mutta se haave tuntuu liian kaukaiselta juuri nyt.

Oli mukavaa, kun ystävä oli kyläilemässä luonani. Oli kuitenkin mukavaa, kun hän lähtikin. Huomasin kaivanneeni jo tätä yksinolon ihanuutta. Tuntuu, etten osaa aina rauhoittua jos on joku toinen koko ajan läsnä. Tänään olen rauhoittunut, ehkä jo ihan tarpeeksi, sillä nyt kaipaan taas seuraa.

Ei minun yksin tarvitse olla. Onhan minulla tuo karvakaveri, tänään vietettiin laatuaikaa karvakaverin kanssa ulkoilessa pitkään. Eräs komea mies kävelylenkin varrella alkoi ihastelemaan koiraani ja kehuikin suloiseksi, minähän tietysti hymyssä suin kysyin tarkoittaako mies koiraa vai koiran emäntää. Nauravaisesti mies totesi, että ehkäpä molempia.

Huomenna lähtee karvakaveri taas exän luo, sillä tosiaankin ne seuraavat puoltoista viikkoa ovat kiirettä, koulusta töihin ja töistä kouluun. Lisäksi luokkakaveri tulee majailemaan muutamaksi päiväksi, tarjoan aina ystävilleni yösijan ja mukavaa seuraakin. Huomenna joka tapauksessa vien karvakaverin exälle, exän uuteen kotiin. Hän on nyt muuttanut myös yhteisestä kodistamme pois, sinne jäi ne yhteiset muistomme ja hänkin voi rauhassa aloitella uutta elämää.

Mua vähän aina jännittää nähdä exää. En haluaisi riitaa aikaiseksi, niitä on ollut ihan liikaa. Haluaisin kuitenkin kuulla mitä hänelle kuuluu, vaikka todellisuudessa en ole siihenkään valmis. Kiva hänelle, että elämä menee eteenpäin ja uusi nainen kierroksessa. Mukavaa tietysti, että hänen hammasharjamukissa oli kaksi hammasharjaa jo siellä meidän yhteisessä kodissamme. Minun on vaan hieman vaikea suhtautua tuohon kaikkeen, olen onnellinen hänen puolestaan. Samanaikaisesti ihmettelen, miten tämä kaikki on hänelle ollut niin helppoa? Kai minä kateellinenkin olen. Hammasharjani on yksinäinen, se tahtoisi toisen hammasharjaan seurakseen pitkiksi päiviksi ja pitkiksi öiksi.

***

Onni on ne tuskaisetkin muistot elämänvarrelta.

Hyvä voittaa?

2011-11-01T20:13:00.000+02:00

Huomaa hyvyys. Onnenopuksen tämän kertainen neuvo ja vaikea neuvo onkin tällä erää. Olen silmät auki viime päivät kulkenut, etsiskellen sitä hyvyyttä. Olenhan minä kaikkea mukavaan törmännyt, tuntemattomien ystävällisiin sanoihin ja.. Niin, mihin muuhun? Missä se hyvyyas oikein on? Uutiset kertovat vain ikäviä uutisia maailmalta ja kaikki valittavat, vaikka asiat ovat oikeasti hyvin. En minä heitä tuomitse, sillä itse syyllistyn samaan.

Jotenkin omaan elämään on niin vaikeaa olla tyytyväinen, vaikka asiat voisivat olla niin paljon huonomminkin. Minun oloni on hyvin ristiriitainen ja pari viime päivää jollain tavalla levoton. Olen onnellisempi kuin hetki takaperin, mutta voisin olla paljon onnellisempikin.

Kyllä minun elämäni on onnea ja hyvyyttä täynnä, sitä on joinakin päivinä vain niin vaikea nähdä vaikka kuinka yrittäisikin. Tänään on juurikin sellainen päivä. Ehkä vaan parempi mennä nukkumaan ja toivoa, että huomenna näen sen onnen paremmin.

Peiton alle mars. Tuutulauluna soi Pelle Miljoonan Hyvää yötä maailma.

***

Onni on tieto siitä, että huomenna kaikki voi olla jo paljon paremmin.

Kultakimpale ystävänä

2011-10-30T15:24:00.001+02:00

Ajattelin, etten enää kirjottaisi tänne erosta, exästä ja entisestä suhteesta. Ajattelin, ettei minun tarvitsisi asiaa enää ajatella. Ajattelin, että se on mennyttä. Se ei kuitenkaan käy niin vaan. En yksinkertaisesti jaksaisi enää miettiä koko suhdesotkua, viimeisen vuoden en ole mitään muuta tehnytkään kun jahkaillut pääni puhki sen suhteen kanssa. Nyt saisi jo riittää.

Tämäkään ero ei ole kuitenkaan niin helppo, ovatko ne ikinä? Exän kanssa on mennyt vähän turhan sotkuiseksi tämä kaikki, aina välillä siltä tuntuu. Kyllä varmasti molemmat jollain tasolla ainakin tiedämme eron olleen oikea ratkaisu, mutta uuteen elämäntilanteeseen sopeutuminen on joinakin hetkinä hankalaa. Eron myötä sille toiselle täytyy löytyä myös uusi rooli elämässä, näin siis ainakin meidän eromme kohdalla. Exä on minulle tärkeä, ystävänä tahtoisin hänet pitää, mutta ystävyyteen meillä molemmilla on ollut hieman opeteltavaa.

Oman kullan roolin muuttuminen ystävän rooliin ei ole niin yksinkertaista. Me silti yritämme sitä. Joinakin hetkinä olen valmis ollut heittämään hyvästit koko miehelle. En jaksa juuri nyt ihmissuhdetta, joka kuormittaa minua ja välillä suhde exään on ollut todella kuormittava. Meillä molemmilla on ollut eron jälkeen juttua vastakkaisen sukupuolen kanssa, niihin on toisen ymmärrettävästi vaikea suhtautua. Rehellisyyden kanssa on tullut myös pieniä ongelmia ja muutenkin ollaan käyttäydytty toista kohtaan sillä tavalla millä ystäviä ei kohdella. Minä olen itse ollut todella vittumainen ja ilkeä, olen sivaltanut sinne mistä tiedän exän loukkaantuvan. Onneksi exä tuntee minut, tietää että minua vain sattuu.

Kyllähän se loukkaa, että exällä on jo uusi. Ei mitään sellaista treffailua ja tapailua kuin minulla, vaan jotakin sellaista mistä voi tulla jotain enemmän. Tottahan toki olen mustasukkainen ja tuntuu siltä, ettei meidän suhde merkannut exälle mitään. Järjen ääni kuitenkaan ymmärtää ja on onnellinen toisen puolesta. Hyvä juttu, kun exä on jatkanut elämää. Toivon kuitenkin, että hän jättäisi elämäänsä minulle ystävänä sopivan kolon.

Kyllähän minä häntä vielä rakastan. Ei se rakkaus loppunut eroon, ei se loppunut pettämiseen, loppuukohan se ikinä? Joinakin hetkinä rakkaus valtaa mielen ja saa aikaan kaipuun toista kohtaan. Sitä tulee mieleen ne suhteen onnelliset hetket, yhdessä vietetyt ihanat tuokiot. Joskus sitä miettii, luovutinko liian helpolla? Tiedän että en, taistelin pitkään, katsoin jutun loppuun asti. Kuitenkin sitä välillä miettii, olisiko meillä ollut tulevaisuutta? Ehkä olisi ollutkin, mutta ei sellaista mikä meitä molempia tyydyttäisi.

Tänään hain koiruutemme exän luota. Onhan se vielä vähän sellaista outoa olla toisen lähellä, siellä yhteisessä kodissamme, muistojen keskellä. Exäkin muuttaa siitä asunnosta pois ensi viikolla ja onhan se hänellekin vaikeaa, kyllä minä sen huomaan. Ei tämä ole helppoa, kyyneleet silmissä olimme molemmat lopuksi. Ehkä me tarvitsemme nyt vain hieman aikaa ja sellaista hiljaiseloa, mahdollisesti tulevaisuudessa me voimme oikeasti olla ystäviä. Toivon niin, todella.

Pian taidan lähteä tämän karvaisen ystäväni kanssa lenkille, ehkäpä suuntaamme Rajasaaren koirapuistoon tapaamaan toisia koiraystäviä. Kirjoittamisella ja lenkkeilyllä on minulle sama vaikutus, mieli tasaantuu ja ajatukset tasoittuu. Kirjoitan sensuroimatta suoraan sydämestä. En suunnittele etukäteen mitä kirjoitan, vaan kirjoitan suoraa tunteella. Usein en edes jaksa esilukea tekstejäni, jottei ala harmittamaan että mitä hölmöä taas olen kirjoittanut.

Kirjoitan itseäni varten. Kirjoittaminen auttaa minua, on aina helpottanut oloa. Tietysti on mukavaa, että joku näitä kirjoituksiani joskus lukeekin ja kommentoikin, siitä saa sellaista puhtia ja mielihyvää jatkaa. Exäkin lukee blogiani, hän tietää blogista ja tässä taannoin kertoi lukeneensa tätä. Hän siis tietää mitä minulle kuuluu ja hyvä niin. En ala missään määrin sensuroimaan tekstejäni, vaikka tätä lukisi äitini.

***

Onni on koiraystävä.

Yön yksinäinen

2011-10-30T03:42:00.000+02:00

Kello on puoli neljä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ja tämä tyttö kirjoittaa blogia, ei hyvin mene.
Baaristahan sitä on kotiuduttu, jälleen kerran. Oli huisin hauska ilta ystävien ja ehkä uusienkin ystävien kanssa. Tuon iloliemen nauttiminenkin pysyi kohtuudessa. Kyllähän siellä baarissa olis jotain vientiä taas ollut, mutta ei sit kuitenkaan mitään sen enempää. Ei naiselle kannata alkaa samantien luennoimaan jostain linuxin käyttöjärjestelmän hienoudesta tai alkaa mollaamaan ex-tyttöystävää, ei paljon kiinnosta.

Olin päättänyt jo aiemmin, että tänään tulen kiltisti kotiin yksin. Näin tein. Ei kiitos yhden illan jutuille, hetken huvista ei seuraa mitään hyvää. On tää silti niin syvältä mennä joka ikinen yö yksin nukkumaan.

En ole ollut kuin pienen hetken sinkkuna, mutta siitäkin huolimatta valitan ja ahdistun yksinolemisesta. Mitä se sitten on kun sinkkuutta on takana useita kuukausia tai pahimmassa tapauksessa useita vuosia? Voi ahdistuksen alamäki. En tahdo sellaista elämää, en tahdo viettää tätä elämää yksin.

Tahdon sinut sieltä tänne viereeni, tule jo. Tule jo ensi yöksi.

***

Onni on unilelu - on joku jota rutistaa nukkumaan mennessä.

Elämäni mies

2011-10-29T16:41:00.001+03:00

Mies minun makuuni, millainen hän on?

En ole kumppanina välttämättä maailman helpoin, sillä en ole aina kovin helppo tapaus. Tunteet vievät minua, tästä syystä olen toisinaan hieman ailahtelevainen. Joihinkin päiviin mahtuu niin naurua kuin itkuakin. Itkupotkuraivareitakin silloin tällöin toisen pitäisi jaksaa. Voin muuttaa monesta asiasta mieltäni, mutta jos olen suhteeseen ja mieheen sitoutunut, niin en mieltäni niistä asioista muuta. Tarvitsen siis rinnalleni miehen, joka tuo elämään vakautta. Vakaan miehen tasapainoittamaan tunteenpurkauksiani.

Tarvitsen miehen, jota kiinnostaa minun elämäni, minun ajatukseni. Sellaisen, joka jaksaa minua ainakin useimmiten kuunnella. Aina ei tarvitse kuunnella, välillä voi käskeä minua pitämään suuni kiinnikin. Miehen ei tarvitse tietysti minulle kaikkia elämästään ja kaikkia ajatuksiaan kertoa, mutta minä olen utelias. Tahdon tietää mitä toinen ajattelee, mitä toiselle todella kuuluu. Minun seurassani joutuu väistämättäkin vastailemaan useammankin kerran kysymyksiin, mitä mietit?

Välillä tahdon olla hiljaa, olla sanomatta yhtään mitään. Tarvitsen aikaa omassa seurassani ihan itsekseni. Toivon toisen ymmärtävän tämän tarpeeni. Yhdessäasuessa omaksi ajakseni riittää esimerkiksi se, että lähden parin tunnin kävelylenkille. Omissa oloissani voin olla myös toisen kanssa, niin että toisellakin on sitä omaa aikaa.

Toivon löytäväni sellaisen miehen, jonka kanssa voi keskustella. Puhua toki kaikesta maan ja taivaan väliltä, mutta erityisesti keskustelutaito on tarpeen niissä ristiriitatilanteissa. Toivottavaa olisi, että mies pystyisi puhumaan rehellisesti. Ei mitään kiertelyjä kaarteluja, vaan asioista tulisi kyetä puhumaan niiden oikeilla nimillä. Tulen hulluksi, jos joudun analysoimaan toisen puheita ja tekoja. Minun suoruuteeni ja rehellisyyteni tulisi toisen ymmärtää. Tunneihmisenä minua kiinnostaa tietää myös miehen tunteet, toivon että mies jollain tavalla osaa niitä tunteitaan ilmaista.

Tunteiden ilmaiseminen on tärkeää kaikessa, mutta toivon toki että mies osaisi ilmaista tunteensa myös minua kohtaan. Minä kyllä tulen oma-aloitteisesti kainaloon ja halailemaan, toivon toisen minut mielellään viereen ottavan. Kosketusta, hellyyttä ja kauniita sanoja kaipaan. Toivon, ettei minun tarvitse pyytää miestä sanomaan minulle jotakin kaunista. Ei sillä tavalla pyydetyt sanat ja saadut kohteliaisuudet tunnu aidoilta.

Luottamus on suhteessa tärkeää, se on kaiken pohjana. Toivon siis rinnalleni miehen, jolle molemminpuolisen luottamuksen suhteen ei ole ongelmia. Molemmilla osapuolilla saa olla vastakkaista sukupuolta olevia ystäviä, totta kai. Minulle on tärkeätä tietää, että toinen todella tahtoo olla kanssani. Mies tulee varmasti tietämään, että minä haluan todella olla hänen kanssaan.

Molemminpuolinen arvostus parisuhteessa on minulle myös tärkeätä. Toivon, että toinen arvostaa minua sellaisena kuin minä olen, eikä yritä muuttaa minua mieleisekseen. Mies on minulle hyvä sellaisena kuin hän on. Kukaanhan meistä ei ole täydellinen, minä en todellakaan ole, enkä odota miehenkään sitä olevan.

Toivon miehen olevan kiinnostunut minusta, siitä mistä minä tulen ja haluan hänellä olevan kiinnostusta tutustua myös perheeseeni sekä ystäviini, sillä he ovat osa minua. Minulle ei ole merkitystä kuinka sosiaalinen mies on, mutta toivottavaa olisi, että hänen kanssaan voin mennä myös muita ihmisiä tapaamaan. Molemmilla tulee toki olla omat ystävät, mutta toivoisin myös että ainakin osasta minun ystäviäni tulisi myös miehen ystäviä. Minulla on halua ja kiinnostusta tutustua miehen lähipiiriin, joten toivon että mies tahtoo minut siihen tutustuttaa.

Minulla ja miehellä saa ja pitääkin olla omat harrastuksensa sekä mielenkiinnon kohteensa, kaiken ei tarvitse olla yhteistä. Toivon kuitenkin, että minulla ja miehellä olisi muutakin yhteistä kuin arki. Toivon, että miehen kanssa voisi lähteä maailmalle reissaamaan, kokkailla yhdessä, lähteä juoksulenkille, rockkeikalle tai vaikka sienestämään.

Tulevaisuuden suunnitelmien tulisi olla myös jossain määrin yhteneväisiä, jotta parisuhteella on tulevaisuus. Minä unelmoin omasta perheestä ja lapsista. Toivottavasti mies ei kauhistu ajatusta perheen perustamisesta ja vakiintumisesta. Perheeseeni tulee kuulumaan myös koirani, joten toivottavasti mies on myös eläinrakas. Pysyvyyttä minä haluan muutenkin. Sellaista varmuutta siitä, että toinen on vierellä.

Minulle ei ole merkitystä mitä mies tekee työkseen tai kuinka paljon tienaa. Pääasia on, että mies on töissä ja sellaisessa työssä, mistä todella tykkää. Muutenkin toivon rinnalleni ihmisen, joka on elämäänsä tyytyväinen ja tulee toimeen omillaan. Minulle sillä ei ole väliä, mitä mies on tehnyt menneisyydessä. On hyvä, että miehellä on menneisyyttä ja kokemuksia takanaan. Tärkeintä että tulevaisuus on yhteinen.

Miehen iällä ei kovinkaan paljon merkitystä, ikä on vaan luku. En tietysti mitään teinipoikaa tai keski-ikäistä miestä tahdo, mutta ikävuosia tärkeämpää on miehen asenne elämää kohtan. Minulla on ystävinäni minua vuosia nuorempia sekä kymmeniä vuosia vanhempia ihmisiä ja itse olen joutunut aikuistumaan jo nuorena. Toivon miehen olevan kypsä, mutta samanaikaisesti lapsenmielinen ja lapsen lailla utelias elämää kohtaan.

Huumorintajuni on toisinaan vähän lapsellinen ja minua naurattaa typerätkin jutut. Toivottavasti mies ymmärtää tyhmiä juttujani ja saa myös minut nauramaan. Ilman huumoria elämästä ei selviä hengissä, eikä kyllä parisuhteestakaan. Toivottavasti mies osaa olla ottamatta elämää liian vakavasti.

Ulkonäöllä on toki myös merkitystä. Toiseen tutustuessa ja suhteen alkuajoilla, mutta ulkonäkö menettää merkityksensä toiseen tutustuessa. Komeita miehiä on niin monenlaisia ja monentyyppisiä, rakastamani mies on silmilläni katsottuna varmasti syötävän suloinen ja varsinainen komistus. Mies saa tämän todennäköisesti miljoonat kerrat suhteemme aikana kuulla. Toivottavaa olisi tietysti, että mies huolehtii terveydestään liikkumalla ja syömällä terveellisesti. Toivon toki, että miehen kanssa voi toisinaan hyvällä omalla tunnolla löhöillä ja syödä pizzaa sekä irtokarkkeja.

Niin, tässä nyt muutamia asioita, mitä mieheltä toivoisin. Nämä ovat toiveita, täydellistä miestä en etsi. Toivon vaan, että sellaisen miehen löytäisin jonka kanssa minun on hyvä olla. Pieni pyyntö vain siis, koskakohan sen pyynnön on aika toteutua?

***

Onni on hölmö rakkaus.

Äänien sopusoinnut

2011-10-28T22:10:00.000+03:00

Iloitse äänistä, tälläisen kehoituksen saa onnenopuksen sivuilta. Hyvä neuvohan tämä on, sillä maailmaan riittää paljon ääniä, jotka menevät ohi huomaamatta. Usein huomio kiinnittyy vain niihin häiritseviin ääniin. Vähän samalla tapaa kaiken muun suhteen, iloa tuovat asiat jäävät häiriötekijöiden alle.

Musiikki on ollut se ääni, mitä olen nyt kaivannut. Yksin ollessani olen saanut kuunnella juuri sitä, mitä olen halunnut. Aiemminkin kai siihen olisi ollut mahdollisuus, mutta sen toisen osapuolen läsnäolo rajoitti oudolla tavalla minun musiikkini kuuntelua. Musiikkimieltymyksemme ei exän kanssa olleet täysin ristiriitaisia, mutta ennemminkin niin että minä pidän myös siitä musiikista mistä exä pitää, mutta hän ei pitänyt siitä mistä minä pidän. Exän ehdoilla mentiin siis musiikinkin suhteen. Toisinaan vuoron perään vaihdettiin radiokanavaa.

Musiikki merkitsee mulle paljon. Pidän monenlaisesta musiikista, jokaiseen hetkeen ja jokaiseen tunteeseen on oma musiikkinsa. Musiikin avulla voi iloita ja riemuita elämästä. Musiikista saa apua myös sinne masennuksen keskelle ja surusta ylipääsemisen. Musiikissa tärkeintä minulle on se tunne, minkä musiikki saa minussa syntymään. Tämä tunne tulee osittain omasta itsestäni, mutta tietyt sävelet, sanoitukset, musiikkilaji - kaikki vaikuttaa.

Jossain vaiheessa elämää kävin paljon keikoilla ja festareilla, musiikki oli nykyistä suuremmassa roolissa elämässäni. Koin musiikin antavan minulle paljon, niin voimaa, iloa kuin kokemuksia elämään. Musiikin avulla elämä voi olla täydempää. Edelleenkin kuuntelen live-musiikkia mielelläni, oikeastaan melkeinpä minkätyylinen musiikki käy, jos sitä kuulee livenä. Livenä kuunnellessa tunnelma on niin paljon todellisempi, läheisempi. Artistin läsnäolo ja eläytyminen vie mukanaan. Se saa flowhun minutkin.

Välillä täytyy olla hiljaakin. Hiljaisuudessa. Hiljaa olemiselle on omat hetkensäkin. Rauhoittuessani ja seesteisyyttä hakiessa minun on parempi olla hiljaa. Musiikki tekee tunteeni herkemmiksi ja kadottaa sen järjen äänen taaemmas. Toisinaan hiljaisuus on minulle liikaa, silloin kuulen omat ajatukseni selkeämmin. Välillä niitä ajatuksia on ihan liikaa, en jaksa niitä kunnella. Silloin on hyvä laittaa musiikki päälle ja paeta siihen.

Hiljaisuus yksin ollessa on eri asia kuin toisen kanssa. Hiljaisuus yksinollessa voi olla joko voimaannuttavaa tai ahdistavaa. Minä tarvitsen sopivassa määrin eläämäni niin ääntä kuin hiljaisuutta, molemmille on omat aikansa. Toisen ihmisen kanssa ollessa ääntä syntyy helpommin, puhuessa. Hiljaisuutta voidaan peitellä turhilla sanoilla, turhalla puheella. Hiljaisuus koetaan herkästi ahdistavaksi ja vaivaannuttavaksi, on pakko keksiä jotain sanottavaa. Todellisten ystävien kanssa voi olla myös ihan hiljaa. Jaettu hiljainen hetki tekee ystävyydestä vielä aidompaa. Samanaikaisesti voi olla niin toista kuin itseäänkin varten.

Tämän hetken tunnelmaan sopii Hurts.

***

Onni on musiikin kautta saatu tunne.

Tutkimusmatkalla

2011-10-26T21:08:00.001+03:00

Tänään on ollut ajatuksia herättävä päivä, moneltakin osin. Tämän päivän saldona olen oppinut itsestäni jotakin uutta sekä saanut ajateltavaa omaan elämääni.

Olin tänään töistä yhden projektin loppuseminaarissa ja seminaari oli kaikinpuolin erittäin mielenkiintoinen. Seminaarissa oli useita hyviä ja ajatuksia herätteleviä puheenvuoroja, mielenkiintoisin puhe oli elämänhallinnasta. Puheenvuoron piti Life Coach - elämäntapavalmentaja Jukka Harju. Puheessaan Harju puhui ylipäänsä maailman ja ihmisväestön kehityskulusta, sekä siitä mihin tämä maailmanmeno on oikein menossa. Lisäksi puhetta oli siitä miten ihminen voi oikeasti vaikuttaa elämäänsä, valinnanvapaus meillä onneksi vielä on. Omaan asenteensa voi todella vaikuttaa.

Minä syytän monesta asiasta itseäni, siitä kun olen ollut niin typerä ja naiivi. Monesta asiasta olen sillä syyttävällä sormella osoittanut muitakin. Viimeiseksi se syyttävä sormi on osoittanut exää, mitä helvettiä hän meni mun elämäni pilaamaan? Pitää kuitenkin katsoa sitä syyttävää sormea tarkemmin, ne kolme sormea osoittavat minua itseäni. Itse olen päätökseni tehnyt ja tässä sitä nyt ollaan.

Nyt minulla on vaihtoehtoja.

Vaihtoehto ykkösessä jään tähän suruun ja ahdistukseen kiinni. Soittelen exälle vihaisia itkuraivariahdistus puheluita ja olen hänelle ilkeä. Syytän siitä kun toinen on pilannut elämäni, saanut itsetuntoni alamaihin ja vienyt ne tulevaisuuden unelmatkin. Jatkan elämää näin, katkerana.

Vaihtoehto kakkosessa alan elää. Yritän kuroa kiinni sitä elämää mikä meni kuuden seurusteluvuoden aikana hukkaan. Elämä pyörii miesten ympärillä, he saavat itsetuntoni taas kohoamaan ja sitä kautta taas herättävät unelmani. Oikeastaan mies kuin mies kelpaa, pääasia että joku minusta tykkää.

Vaihtoehto kolmosessa hengitän syvään ja rauhoitun. En murehdi enää menneitä, vaan ilolla muistelen menneisyyden onnellisia muistoja. Käännän katseeni eteenpäin, luottavaisin mielin. En kuitenkaan elä myöskään niitä unelmia varten. Alan elämään hetkessä, olen läsnä joka hetkessä.

Valitsen vaihtoehto numero kolmosen. Kolmonen on nyt voittajapallilla ja aina jatkossakin jokaisessa tilanteessa minulla on mahdollisuus valita. En ala vaan valittaa tai mene masentuneena peiton alle itkemään, vaan teen itse sen valinnan miten asioihin suhtaudun.

Tietyllä tapaa elämä kuljettaa, se kuljettaa oikeaan suuntaan, mutta minä määrään tahdin. Voin vain seurata elämäni veneen kyytiä katse eteenpäin seurattuna ja olla luottavaisin mielin kyydissä, en minä kyydistä tipahda kesken matkan. Tätä luottavaista ja positiivista asennoitumusta minun tulee harjoitella, tiedän sen. Jos aina vastoinkäymisten tai ongelmien edessä ajattelen, etten selviä tästä, en selviä. Sitten kun ongelmia kertyy liikaa, niin en minä enää niistä selviä, koko elämäni pyörii vaan sen ympärillä. Olen luovuttanut ennen kuin olen edes yrittänyt.

Minä pystyn. Minä selviän. Minä olen hyvä tälläisenä kuin olen. Näitä minä tästä eteenpäin alan pienessä mielessäni hokemaan. Kun tarpeeksi monta kertaa näitä hoen, niin ehkä sen itsekin uskon. Ehkä käy vielä niin, ettei minun edes. Tarvitse miettiä. Tiedän pystyväni. Tiedän selviäväni. Tiedän olevani hyvä omana itsenäni.

Niin, millainen minä sitten olen? Siitäkin asiasta opin tänään enemmän. Opin sen verran, että olen aika ainutlaatuinen. Harvinaislaatuinen persoonallisuudenpiirteiltäni. Tutustuin tänään tälläiseen MBTI-psykologiseen indkaattoriin, joka kuvaa ihmisen persoonallisuutta neljän eri ulottuvuuden kautta. Aiheesta löytyy pilvin pimein tietoa netistä kirjainyhdistelmillä: INTJ/INTP. Ikinä en tuollaisesta ollut kuullutkaan, enkä vieläkään osaa selittää mikä tää on. Joka tapauksessa eksyin myös sivuille (http://www.humanmetrics.com/cgi-win/jtypes2.asp) , missä voi omaa persoonallisuuttaan testailla helpoilla kysymyksillä.

Testin tulokseksi sain ihmeellisen kummallisen kirjainyhdistelmän INFJ. I kirjain tarkoittaa introverttia, N intuitiivista, F tuntevaa ja J harkitsevaa. Tämä kirjainyhdistelmä on se harvinaisin yhdistelmä, eli tälläisiä ihmisiä kuin minä, ei ole kovinkaan montaa.

Tutustuin sitten näihin tuloksiin, eli mitä tämä INFJ tarkoittaa ja hui kauhistus! Ne luonnekuvaukset kertoivat minusta, sellainen minä olen kuin niistä luin.

"INFJ on sekä uneksija että ideoidensa toteuttaja. Hän tuntee huolta toisista ihmisistä ja tuntee tehtäväkseen auttaa hädässä olevia. Hän omaa lujat mielipiteet elämän arvoista, joiden mukaan hän myös toimii, minkä takia häntä arvostetaan. Auttamishalunsa ja muita ihmisiä tuntemansa kiinnostuksensa takia häntä voidaan luulla myös sosiaaliseksi ja ulospäinsuuntautuneeksi, mistä saattaa tulla yhteentörmäyksiä, sillä vaikka INFJ vaikuttaa sympaattiselta, hän valikoi ystävänsä tarkkaan, eikä välttämättä suhtaudu lämpimästi keneen tahansa ensitapaamisella. INFJ on taipumus tarkkailla tilanteiden tunnelmia ja ihmisten motiiveja sekä tehdä huomioita näiden perusteella, joten hänestä saattaa saada vaikutelman, että hän on varautunut ja varpaillaan. Tämän ominaisuutensa ansiosta, vaikka ihmisrakas onkin, INFJ ei ole harhaanjohdettavissa."

Tämä oli nyt vaan yksi kuvaus tästä kyseisestä persoonallisuustyypistä, niitä löytyi niin paljon että hämmästelin ja kummastelin. Kaikki pitää niin paikkansa minun kohdallani, huisin pelottavaa! Samalla kuitenkin avartavaa, ehkä näihin tutustumalla opin tuntemaan itseni paremmin ja sitä kautta myös hyväksymään itseni paremmin.

***

Palaan vielä elämänhallintaluennoitsijan loppusanoihin: Ainoa millä on merkitystä, on rakkaus. Kaikki kaikessa, rakkaus.

***

Onni on tuntea itsensä.

Tervetuloa polulleni

2011-10-23T21:43:00.001+03:00

Norpan matka kohti onnea jatkuu onnenopusta katsellen, tällä kertaa opas kehoittaa ajattelemaan: Oletko oikealla polulla?

Norpan tähän astinen polku on heitellyt minnelie ja matkan määränpää on unohtunut. Herkästi unohdin omat tavoitteeni, omat unelmani ja lähdin matkaamaan kohti sen toisen määränpäitä. Nyt olen joutunut taas miettimään, että mitä minä haluan elämältä?

Yritän ajatella vain itseäni, sillä minun on opittava olemaan onnellinen, jopa yksin.

Elämän polku on kuitenkin raskas kulkea yksin, onneksi minun ei tarvitse. Vaikka minulla ei sitä omaa rakasta olekaan tai tulisi jatkossakaan olemaan, en silti olisi yksin. Minulla on ihania ihmisiä ympärilläni. Ilman ystäviä ja perhettä en selviäisi, he ovat minun tukipilareitani tässä maailmassa. Heille voin olla aidosti oma itseni, voin näyttää niin kiukkuni kuin ahdistuksen kyyneleet. Voin luottaa siihen, etteivät he hylkää minua koskaan.

Elämän polku on pitkä ja sillä matkalla kohtaa useita ihmisiä, toiset kulkevat samaa polkua vain hetken verran ja toiset vuosikymmenien ajan. Toivotan jokaisen matkalaisen tervetulleeksi kulkemaan vierelläni, aikoo hän sitten matkata rinnallani vaikka vain pienen hetken. Jokaiseen uuteen ihmiseen tutustuminen on arvokasta, jokainen uusi ihminen on mahdollisuus oppia jotakin uutta.

Ystäviä tulee ja menee, mielestäni on ymmärrettävää erilaisten elämäntilanteiden takia joidenkin ystävyyssuhteiden jäävän vähemmälle huomiolle. On ihana huomata, että olen muutamien viime vuosien ajan saanut uusia ja niin rakkaita ystäviä. Ystävyyssuhteiden solmiminen näin aikuisiällä ei ole aina niin yksinkertaista, mutta onnekseni minulla on käynyt hyvä tuuri. Olen jokaisesta ystävästäni erittäin kiitollinen, kiitos rakkaat!

Tällä hetkellä polkuni menee suurinpiirtein kohti onnea, ehkä? Hyvään suuntaan se polku näyttäisi kai menevän. Olen pikapuoliin valmistumassa sellaiseen ammattiin, mihin minut on luotu. Olen saanut sellaisen työpaikan, minne on mukava aamuisin mennä. Tällä hetkellä uran puolesta kaikki näyttää valoisalta ja jatkossakin valoa sillä tiellä riittää. Töiden puolesta minun ei ole ikinä tarvinnut murehtia, olen luottavainen niiden suhteen.

Valmistuminen merkitsee yhden elämänvaiheen päättymistä. Enää minulla ei olisi varsinaista syytä olla Helsingissä. Tasaisin väliajoin mietiskelen ja pohdiskelen pienessä päässäni Tampereen suuntaan muuttamista, sinne kotikonnuille perheen luo. Mielipiteeni tuosta asiasta muuttuvat nopeaan tahtiin, toisena hetkenä olen laittamassa työhakemuksia sinne suuntaan ja seuraavassa hetkessä en voisi kuvitellakaan sinne muuttamista.

Helsinki on nyt minun kotini. En tiedä onko se sitä enää ensi vuonna tai seuraavana, enkä oikeastaan välitäkään. Asuinpaikalla ei minulle ole väliä, voin asua missä vaan kunhan minä olen onnellinen. Eli muutan minne vaan, kunhan saan lupauksen siitä että saan ystäviä. Parhainta tietysti olisi, jos olisi se oma rakas. Sitten ainakin menisin minne vaan. Koti on siellä missä sydän on.

Polullani on ollut riittävästi toimintaa. Olen viime aikoina ainakin tehnyt niitä asioita, joita todella tykkään tehdä ja samanlaisia asioita toivon enenevissä määrin polulleni. Toivottavasti joskus vuosikymmenien päästä voisin selailla valokuvakansiota, jossa on ihania muistoja niin ulkomaanmatkoilta, festareilta, mökkilomilta kuin Lapin vaelluksilta.

Tahdon taivaltaa polkuani jonkun toisen kanssa, oman rakkaan kanssa. Kaksin on paljon antoisampaa askeltaa. Totta kai tahtoisin löytää oman rakkaan ja saada tasapainoisen parisuhteen. Viime aikoina olen paljon pohdiskellut, olenko vielä valmis uuteen parisuhteeseen? Uskoisin olevani, kunhan sellainen oikealta tuleva ihminen tulee vastaan.

Polulleni on aiemmin eksynyt miehiä, sellaisia miehiä jotka ovat minutkin eksyttäneet. Kahden miehen kanssa olen taivaltanut kadottaen sen oman määränpääni. Kaksi pitkää parisuhdetta, yhteensä kymmenen vuotta parisuhde-elämää. Se on paljon se, kun vuosia itselläni takana vasta se 26. Tämä yksinolo on opettava kokemus, mutta en minä varsinaisesti sinkkuelämästä nauti. Ei minua kiinnosta juosta baareissa joka viikonloppu tai treffailla miljoonaa miestä, minulle riittäisi se yksi. En silti halua parisuhdetta parisuhteen takia, vaan haluan parisuhteen ihmisen takia. Minun on ihan hyvä olla yksin, mielummin olen yksin kuin sellaisen ihmisen kanssa, joka ei alusta asti tunnu oikealta.

Toivonpa vain, että häneen vielä tutustuisin. Hänelle, elämäni rakkaudelle on kirjoitettu iso rooli elämäni polulla. Hän on ilontuojan ja turvallisuuden tunteen luojan roolissa, hänen kanssaan matkatessa polkuni voi mennä melkeinpä minne vaan. Hänen kanssaan rakentaisin yhteisen kodin, meidän lemmenpesämme ja lastemme kasvupaikan.

Niin, nyt meni polku jo hieman sinne unelmoinnin puolelle. Olen aina sanonut unelmien olevan toteuttamista varten ja niin todella toivon niiden olevan, mutta kaikki ei ole itsestä kiinni. Joihinkin unelmiin tarvitaan myös sitä toista ihmistä.

***

Onni on matka.

Nautinnoista parhain?

2011-10-22T09:04:00.003+03:00

Nauti etukäteen, nän kehoittaa onnenopus. Nautintojen viivästäminen opuksen mukaan herkistää aisteja, joten nautintojen odottaminen vain lisää ja vahvistaa mielihyvän kokemusta.

Luin tämän neuvon jo muutamia päiviä takaperin ja siitä asti olen pyrkinyt tunnistamaan niitä arjen nautintoja. Varmasti lämmin suihku, väsyneenä peiton alle meneminen, hyvä ruoka, suklaa ym. on ihania nautintoja, mutta en voi sille mitään, että nautinnosta tulee minulle mieleen jotain ihan muuta. Kaikki mielessäni olevat nautinnot ovat sellaisia, mihin tarvitsisin sitä toista ihmistä. Niskahartiahieronta on niin ihanaa, samoin lusikka-asennossa nukkuminen toisen kanssa saman peiton alla.

Sitten tietysti se, mistä joskus päätin etten tänne kirjoita. Eli, nautinnoista ehkä parhain: seksi. Seksuaalisuus, läheisyyden tarve ja kosketuksen kaipuu on ihmisille luonnollista, yksi perustarpeistamme. Tämän perustarpeen arvostus on kasvanut nyt yksin ollessani, vaikka olen sitä aina paljon arvostanutkin. Nyt tietysti tämän perustarpeen huomiointi on hieman vaikeutunut. Enää ei ole lähellä ketään kuka koskettaisi, kuka hellisi, kenen kanssa voisi matkata hetkeksi sinne taivaisiin.

Kyllähän noita sänkykumppaneita tuolta baareista löytyisi, yksin ei sieltä kotiin tarvitsisi tullakaan. Yhdenillan jutut ei kuitenkaan ole minun juttuni, hetken huvista ei seuraa mitään hyvää. En arvostele ketään yhdenillan juttuja harrastavia, ymmärrän teitä loistavasti, luonto tulee välillä sen järjen edelle. Mieliteot vievät herkästi voiton, varsinkin jos sitä ilolientä on reippahasti nautittu.

Ei minun ole tarvinnut olla ilman seksiä sinkkuna ollessani ja tiedän jatkossakin saavani heti kun vaan haluan. Ei muuta kun tekstiviestiä tai puhelua, niin johan saan seuraa. Vakavasti olen itseasiassa harkinnutkin tälläisen seksisuhteen aloittamista, sellaisen mukavan ihmisen kanssa, kenen kanssa ei kemiat oikein kohtaa, muualla kuin siellä sängyssä. Sängyssä ne kemiat sitten kohtaakin oikein sopivalla tavalla. Jotenkin vaan tuollaisen panokaverin hankkiminen ei ole yhtään minun tapaistani, en olisi vielä tovi takaperin uskonut vakavasti harkitsevani sellaista. Enpähän tiennyt silloin tätä yksinolon vaikutusta itseeni...

En tiedä mitä tekisin. Mieli tekisi, tietäisin saavani loistavaa seksiä ja mukavan miehen seurakseni, jolla on samansuuntaiset ajatukset asiasta. Pelkkää hauskanpitoa yhdessä, ei sen enempää. Baareistahan toki seuraa löytyisi, mutta se ei ole ollenkaan varmaa, että kuinka loistavaa se seura sitten olisi. Tietyllä tapaahan seksisuhteissa ei ole mitään pahaa, kahden sinkun turvallinen ja oiva tapa tyydyttää tarpeensa. Ei sen kummempaa, miksi sitten mietin asiaa näin paljon..?

Seksi on luonnollinen ja erittäin tärkeä osa parisuhdetta. Niinhän ne kuuluisat sanat menevät, että seksi on pieni osa suhdetta kun se toimii, mutta suuri osa suhdetta jollei se toimi. Parisuhteessa seksi on ihanaa, samalla kun oppiin tuntemaan toisen paremmin oppii myös tietämään paremmin sen mistä toinen siellä vällyjen välissä tykkää. Toisen nautinto on iso osa omaa nautintoani.

Parisuhteen vaikeudet tulevat valitettavasti myös sinne sängyn puolelle. Ensinnäkin siellä sängyssä ei ole sitä sutinaa niin kuin hyvinä aikoina ja muutenkaan jos sinne vällyjen väliin kuitenkin eksytään, niin rentous voi olla tipotiessään. Edellisessä parisuhteessa minun oli vaikea enää olla rennosti, kaikki ongelmat ja murheet tulivat mieleen ihan väärällä hetkellä. Myöskin se, että toinen ei ollut täysin tyytyväinen ulkonäkööni. En ollut hänen sanojensa mukaan seksikäs, joten miten ihmeessä osaisin olla rennon avoimesti sängyn puolella...?

On niin kumma kuulla toisen sanoja, siitä kuinka on pasmat menneet sekaisin siitä kun on nähnyt mut ensimmäistä kertaa vaatetta. Muutenkin kaikenlaisten kehujen vastaanotto on outoa, en tiedä kenen mielipide on se oikea. Tiedänhän minä sen, etten ole täydellinen. Kyllähän niitä virheitä kehostani löytyy, aina voisi olla jotakin toisin ja paremmin. Tämän kehon kanssa joudun kuitenkin elämään, niin alan mielummin uskoa niitä positiivia sanoja, kuin niitä puutteistani kertovia sanoja. Kukaanhan meistä ei ole täydellinen, mutta jokaisesta löytyy niitä kauniita piirteitä.

Niin, kirja kehoitti viivyttämään nautintoa. Pitäisikö niin nyt tehdä vai vastata aamusuihkua ehdottelevaan viestiin myöntävästi..?

***

Onni on kahden ihmisen yhteinen nautinto.

Alakuloinen päivä

2011-10-20T16:20:00.002+03:00

Elämä on välillä vaan niin hankalaa ja tänään on sellainen päivä kun elämä todellakin on hankalaa. Eilenkin oli sellainen päivä ja niin taisi olla sitä edeltävänäkin päivänä. Voihan murhe, nyt on vaan sellanen fiilis että ei huvittais mikään. Tahtoisin vaan pakata laukkuni ja ottaa ensimmäisen lennon kauas pois, ehkä se Norpan onni löytyisikin heikkarannalta palmun alta?

Jos viime vuosi oli yksi elämäni rankimmista vuosista, niin tämä syksy on kyllä elämäni rankin syksy tähänmennessä. Pelkästään jo tämä ero ja uuteen elämään sopeutuminen on kuormittavaa, varsinaista tunteiden myllerrystä ja myrskyämistä. Muutto on myös tälläiselle kotia rakastavalle ihmiselle kuin minä iso prosessi, rakastan jo nyt uutta kotiani, mutta samalla stressaan sitä mitä kaikkea tänne vielä pitää hankkia ja tehdä. Lamppuja ja mattoja pitää hankkia, pöytä hioa ja maalata sekä kehitellä jonkinlainen yöpöytätaso ja yövalo. Tuo lista on loputon, miljoona asiaa pitäisi hoitaa, mutta aikaa ei ole. Tällä hetkellä kämppäkin on kuin pommin jäljiltä, mutta siivoamiseen tässä nyt viimeiseksi aikaa olisi.

Töissäkin pitäisi käydä, sielläkin on ollut hirveä kiire viime aikoina. Paljon ollut työkavereita kotona syysflunssaansa potemassa, joten hommat kasaantuvat ja ne kasaantuvat niin että teen kavereiden hommia niin että ne mun hommat kasaantuu. Tahtoisin tehdä työn hyvin ja tunnollisesti, resurssit ei vaan riitä. Työpäivät herkästi venyvät, siitäkin huolimatta ettei meille makseta ylityötunneista.

Työpäivän jälkeen pitäisi vielä jaksaa tehdä kouluhommia. Onneksi varsinaisia koulupäiviä on enää muutama hassu, mutta nekin tietysti kuormittavat. Koulun penkillä istumani tunnit joudun ymmärrettävästi korvaamaan töissä, joten se siitä vapaa-ajasta. Kouluhommia olisi ja monessakin asiassa deadline jo nurkan takana, silti en saa mitään aikaiseksi. Motivaatio tais jäädä vanhaan asuntoon. Mun pitäisi nyt jouluna valmistua, kaikkien opintosuoritusten tulisi olla pulkassa marraskuun loppuun mennessä, mutta ku ei kiinnosta, ei huvita.

Ahdistaa niin vietävästi. Kaikki, ihan kaikki.

Ensimmäistä kertaa eron jälkeen minulle tuli oikeasti ikävä exää. Äärettömän iso ikävä, olisin tahtonut soittaa ja pyytää kylään. Halata ja olla toisen vieressä. Olla ihan lähellä ja ihan hiljaa, kaikki sanat ovat vaan pilanneet kaiken. Tuli sellainen olo, että mitä helvettiä mun elämässä on tapahtunut?

Ja mitä ihmettä teen tästä eteenpäin...?

Tulevaisuus oikeasti pelottaa, se todella pelottaa. Ylipäänsä tästä erosta selviäminen, tämä ei nyt olekaan osoittautunut niin helpoksi kuin alunperin luulin. Kai se oli vaan jonkinlainen kehon sokkitila, jotta sain päätökset tehtyä ja pääsin edes pikkuisen alkuun. Nyt on karu totuus tullut vasten kasvojani ja se näyttää karummalta kuin koskaan kuvitella saatoin. Tämä ei ole helppoa, enkä usko tulevaisuudenkaan sitä olevan. Ei ainakaan ihan hetkeen, täytyy antaa vaan itselleen aikaa ja tilaa. Kyllä se elämä kantaa.

Mä toivon vaan elämän kantavan mut onneen. Mun olisi jo korkea aika olla onnellinen. En aina jaksaisi näitä murheita ja alakuloisia päiviä. Nyt minulla on hirmukauhea kiire, vaikka en siis mitään saakaan aikaiseksi, eipähän kuitenkaan tarvitse miettiä mitä vapaa-ajalla teen. Mitä ihmettä minä sitten teen vapaa-ajalla kun tämä kaikki kiire on tipotiessään ja kouluhommat paketissa? Kukaan ei ole odottamassa minua kotona, ystäviäkään ei niin hirvittävän montaa täällä suunnalla suomenmaata.

Kai minusta tulee yksinäinen. Syön litrakaupalla jäätelöä ja osaan ulkoa kaikki sinkkuelämän tuotantokaudet.

***

Onni on se päivä, kun huomaa alakulon lähteneen luotani pois.

Goodbye my lover, googbye my friend

2011-10-19T11:43:00.002+03:00

Muistatko sen kesän kun tavattiin ja toisiimme tutustuttiin? Muistatko miltä maistui ensitreffejemme letut minttujäätelöllä? Muistatko miltä sinusta tuntui silloin, kun kävelimme kanavanrannassa ensimmäistä kertaa käsi kädessä ja kun istuimme takapihani keinussa syöden mustaherukka-vadelmasorbettijäätelöä? Muistatko ne yöt, kun juttelimme aamutunneille asti kaikesta maan ja taivaan väliltä?

Muistatko sen, mihin minussa ihastuit, sen aitouden ja kiltteyden. Iloisuuden ja nauravaisuuden. Muistatko sen, kun et saanut pidettyä sormiasi erossa minusta ja kun suutelit huuleni turvoksiin? Muistatko ne päivät, joilloin emme olleet saaneet vaatteita yllemme edes iltapäivään mennessä? Muistatko miltä kosketukseni silloin tuntui?

Muistatko sen ikävän ja kaipauksen, kun muutit muualle? Muistatko ne maratonpuhelut, jotka vaan venyivät ja venyivät kun kumpikaan ei halunnut olla se, joka sulkee ensin puhelimen, vieläkö muistat ne? Muistatko sen ilon, kun tapasimme jälleen ja muistatko ne kyyneleet, jotka valuivat silmistäni saattaessani sinua linja-autolle? Muistatko miltä tuntui ensimmäisiä kertoja kuulla minun rakastavan sinua?

Muistatko sen, kun rakastuit? Muistatko sen kun olin ensimmäistä kertaa kotonasi? Muistatko erityisesti sen illan, kun puhuit ensimmäistä kertaa kihloihin menoista?

Muistatko sen stressin, kun sinulla ol kiire? Muistatko ne yöt kun itkit minulle ahdistustasi ja minä silittelin sinut uneen? Muistatko ne kerrat kun kuulustelin sinulta ruotsin sanoja? Muistatko sen kun kerroit minulle projekteistasi ja kouluhommistasi, muistatko kun sanoin kuuntelevani sinua mielelläni, vaikka en mitään asioista ymmärtänytkään? Muistatko sen kun tuin sinua kaikessa?

Muistatko sen pähkäilyn ja jahkailun yhteenmuuttamisesta? Muistatko sen kun vihdoin muutin luoksesi toiselle paikkakunnalle? Muistatko kun teimme yhteistä kotia ja siirtelimme sohvaa paikasta toiseen laittaen sen lopulta siihen missä se oli ensimmäiseksi?

Muistatko kun haimme koiramme, meidän vauvamme? Muistatko kun kotimatkalla koira nukkui sylissäni ja tuoksui popcornille? Muistatko ensimmäisen yön, kun nukuimme koiravauvamme kanssa olohuoneen lattialla? Muistatko kun sovimme että pidämme yhdessä koirastamme huolta? Muistatko ne pitkät kävelylenkit, joita teimme yhdessä koiramme kanssa? Muistatko kun otit koiran takkisi sisään, kun pientä raasua palelsi ja minä sanoin sinua höpsöksi?

Muistatko sen kun menimme kihloihin? Muistatko sen jälkeiset viikot, rakastuimme toisiimme uudelleen, niin sinäkin sanoit silloin. Muistatko ne ilonkyyneleet, jotka valuivat silmistäni kertoessani ilouutisemme perheillemme? Muistatko vanhempiesi ilon ja muistatko miltä maistui äitisi tekemä vadelma-mustikka kihlajaiskakkumme? Muistatko kun et ollut tottunut pitämään sormusta sormessasi, mutta muistatko sen kun tuntui oudolta jollei se ollut sormessa?

Muistatko sen, kun keräsit minulle kukkia ja muistatko sen kun polvistuit eteeni, muistatko sen kun halusit mennä pian naimisin? Muistatko sen kun häkellyin ja itkin vaan?

Muistatko sen kun juhlistimme valmistujaispäivääsi, muistatko ne kakut jotka sinulle leivoin ja ne ruusut, jotka sinulle ostin? Muistatko ne valokuvat, joita meistä silloin otettiin?

Muistatko sen, kun lohdutin sinua vaikka olit juuri musertanut maailmani? Muistatko kun silitin sinua ja kuuntelin kun kerroit rakastuneesi toiseen naiseen? Muistatko ne kyyneleet, jotka valuivat tuolloin molempien silmistä?

Muistatko sen, kun lupasin olla ystäväsi?

***

Minä muistan. Muistan toki ne ikävät asiat ja murheet, mutta ennenkaikkea muistan sen rakkauden. Sinä opetit minua rakastamaan. Haluan kiittää sinua, olet antanut ja opettanut minulle paljon.

Yhteinen polkumme on ollut pitkä ja vaiherikas, on ollut ala- ja ylämäkeä ja risteyksiä. Lopulta päätimme lähteä risteyksistä eri suuntiin. Nyt olen huomannut, ettemme mahdu enää samalle kartalle. Ensimmäistä kertaa joudun pettämään sinulle antamani lupauksen, en minä voi olla ystäväsi, en ainakaan tässä ja nyt. Minun täytyy alkaa hahmoittamaan omaa karttaani, omaa maailmaani ja läsnäolosi häiritsee minua, se saa minut katsomaan taaksepäin, siihen edelliseen maailmaan. Se kartta ei enää johdata minua minnekään, saa minut entistä enemmän eksyksiin itseni kanssa.

Sinun tiellesi toivon onnea ja iloa, olet sen ansainnut. Toivon sinun löytävän sopivan matkakumppanin, sellaisen joka tahtoo samaa vauhtia samaan suuntaan kanssasi.

***

Onni on elämä, se jatkuu pettymyksistä huolimatta.

Aika sanoa totuus

2011-10-18T20:04:00.004+03:00

Viime viikko päättyi itkuun ja tämä viikko on alkanut sillä. Ei kivaa ollenkaan. Arvasinkin että, jos tipahdan sinne masiskuoppaan niin sieltä on niin pirun hankalaa kivuta takaisin ylös. Yritetään kuitenkin, nyt olen ehkä jo tikapuita pitkin ylöspäin kapuamassa.

Tai ei se viime viikko nyt täysin itkuun päättynyt, sunnuntai meni oikein mukavasti. Miehiähän siihenkin päivään kuului, ensinnäkin tämä ei-niin-onnistuneiden-treffejen heebo laitteli kaikeksi yllätyksekseni jotain viestiä. Olin sinänsä hyvin hyvin yllättynyt, koska vaikka meillä olikin ihan mukavaa, mutta mielestäni meillä ei millään tasolla kuitenkaan kolahtanut. Toisaalta oli sen viestit aikamoisia vonkausviestejä, sainpahan hyvät naurut ja hyvän mielen sunnuntai aamuuni.

Sunnuntai-iltapäivänä näin sitten jälleen tämän yhden herran, joka jollain tavalla aiemmin kolahti. Olihan meillä mukavaa, ensin käytiin maastopyöräilemässä ja molemminpuolisesta kaatuiluista sekä sähläilyistä huolimatta se oli piristävää. Lenkin jälkeen tultiin mun luo kokkailemaan ja juttelemaan, muutama tunti siinä vierähti. Pikkuisen toki pussailtiin, eikä se muutenkaan mitään pyhäkoulutouhua ollut. Tää mies on kyllä aikamoinen aarre, huippumukava ja rento kaveri. Niin älyttömän komea ja huippukroppa, nam. Mun on tosi helppo olla hänen kanssaan, jotenkin kotoisa ja luonnollinen olo.

Mutta.... Ei se nyt sit kuitenkaan kolahtanu niin lujaa ku aiemmin ajattelin. Mies on todellinen aarre, mutta kun en sitten tiedä olenko kiinnostunutkaan vai en. En toki tiedä onko tuo mieskään minusta kiinnostunut, mutta eipä oikein kiinnostakaan. Mielelläni toki hänet myöhemminkin näkisin, vielä vähän kuulostelen omia fiiliksiä ja kaverina ainakin hänet tahdon pitää. Jotenkin en ota mitään turhaa stressiä, enkä millään tapaa analysoi koko juttua ja se ei ole yhtään tapaistani. Se on siis pelkästään hyvä juttu. Antaa tilanteen edetä, jos se on edetäkseen ja jos ei enää nähdä, niin elämä jatkuu ja varmasti hymyillään jos törmätä toisiimme satutaan.

Mua kuitenkin ärsyttää että miksi en voi ihastua, miksi ei nyt kolahdakaan? Äh, ärsyttää. Tuo mies olisi niin täydellinen, joku nainen saa hänestä vielä upean miehen. Järkihän minulle kertoo ettei minun ole vielä aika ihastua ja etten ole valmis uuteen parisuhteeseen. Vielä ei ole vaan sen aika ja sekin ärsyttää, sillä haluaisin ihastua ja parisuhteen. En vaan edellisen suhteen jäljiltä ole sellaiseen vielä valmis, täytyy antaa sydämen toipua rauhassa. Kyllä se vielä eheäksi saadaan, toivottavasti. Minua myös vihastuttaa se, että toinen on saanut minut näin rikki, liian rikki rakastuakseni kehenkään toiseen.

Sitten päästäänkin tähän itkun ja särkyneen sydämen aiheuttajaan, eli exään. Hänenkin kanssaan on taas niin helvetin vaikeaa. Haluaisin olla hänen ystävä, sillä hän on minulle todella tärkeä ihminen ja ollut iso osa elämääni usean vuoden ajan. Jokaiseen ystävään kuuluu kuitenkin pystyä luottamaan ja ystäville täytyy pystyä olemaan rehellinen. Exän kanssa tämä ei onnistu, siis hänen puolestaan. Minä olen ehkä liiankin rehellinen, mutta hän valehtelee päin naamaa. Hän on tainnut unohtaa sen, että tunnen hänet helvetin hyvin ja huomaan kun hän ei ole täysin rehellinen. Enemmän mua loukkaa se, että hän ei kerro totuutta, vaikka pyydän kertomaan rehellisesti. Enemmän satuttaa valheet, kuin tieto siitä että hänellä on jo uusi.

Exä kävi eilen luonani, yhdessä käytiin koiramme kanssa juoksemassa ja sitten exä jäi vielä syömään. Ilta meni ihan mukavasti, mutta päätyi itkuun ja riitaan. Ärsyynnyin niin paljon siitä, kun huomasin toisen valehtelevan, se kuuluisa naisen vaisto oli taas asialla, joten tein hyvin ikävästi ja katsoin toisen tekstiviestit. Niistähän totuus paljastui ja myönnän toki, että satuttaahan se että toisella on jo uusi ihminen elämässä, mutta enemmän mua satuttaa epärehellisyys. Epärehellisyyttä on mielestäni ollut meidän välillä jo ihan liikaa, enää sitä ei tarvita, olisi jo korkea aika olla rehellinen. Riitaahan meille tuli tästä valehtelusta, mutta asiaan liittyi siis koiramme, josta jonkinlaista yhteishuoltajuutta aiemmin harkitsimme. Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, ettei exä osaa ajatella koiran parasta, niin ei sitten. Mielummin sitten pidän koiran kokonaan itselläni ja suunnittelen elämäni sen mukaisesti, eikä niin että voisi tukeuta tarvittaessa exään. Kyllä me tuon karvavauvan kanssa kaksinkin pärjätään.

En juuri nyt jaksa ihmissuhdetta, joka kuormittaa mua tuolla tavalla, mielummin vaikka jätän hyvästit sille ihmissuhteelle.

Jotenkin vaan eilen oli jo valmiiks pikkuisen alavireinen fiilis, niin tuo kaikki riita sai mut ihan pillahtamaan. Itkeä vollotin koko illan ja sama fiilis on jatkunut tänään. Nukuin tosi surkeasti viime yön, mutta työpäivä meni joten kuten, hengissä selviten. Kotimatkalla ensimmäiset kyyneleet tuli silmiini ja ulko-oven mennessä kiinni niitä kyyneliä oli jo paljon enemmän. Niitä on tänään riittänyt, toivottavasti tämän viikon kyynelmäärä on jo täynnä. Nyt on ollut äärettömän vaikeita päiviä, olotila ollut pahasti miinuksen puolella. Kyllä täältä silti noustaan, vielä joskus.

***

Onni on hyvin nukutun yön jälkeinen aamu.

Itku pitkästä ilosta

2011-10-16T13:39:00.003+03:00

Liian aikaisin hehkutin, ei mennyt tämäkään viikko ilman kyyneleitä. Kyllähän se itku sieltä sitten vielä tuli. Viikonloppu on mennyt ihan kivasti, eilinen päivä oli superkiva kun näin pitkästä pitkästä aikaa kummityttöä ja ihanaista ystävääni. Illalla yksin jäädessäni iski kaikesta huolimatta joku vuosisadan masiskohtaus ja sellanen saamaton olotila. Miljoona asiaa pitäisi tehdä, mutta kun en saa mitään tehtyä niin en saa. Eilen illallakaan ei huvittanut, niinpä päätin pitää elokuvaillan. Elokuvat olisin tietysti voinut valita pikkuisen paremmin, nämä kyseiset jo entuudestaan tutut elokuvat eivät millään tavalla kohottaneet mielialaani.

Ensimmäisenä katselin Amelién, maailman ehkä ihanimman elokuvan. Tuollaisen elämän minäkin tahtoisin, kauniin, höpsön ja värikkään. Tahtoisin jonkun näkevän minua varten samalla tavalla vaivaa kun Amelie näkee muiden eteen, mutta eihän sellaista tapahdu. Amelié sai minut vain pienesti kyynelehtimään, mutta oikeastaan elokuva alkoi vaan ärsyttään. Ei tuollaista tapahdu, ei tässä maailmassa.

Seuraava elokuva olikin sitten Sinkkuelämää. Se olisi saanut jäädä tällä erää katsomatta. Carrien ollessa kauniina hääpuvussaan ja tajutessaan ettei Mr.Big ole tulossa, hänen lisäkseen minä romahdin. Kaikki ne viimekesäiset tunteet tulivat niin vahvasti mieleeni. Meidän piti mennä naimisiin! Ei niin suurin juhlamenoin kuin Carrien ja Mr.Bigin oli tarkoitus mennä, vaan niin kuin he sitten lopulta menivät. Joka tapauksessa kaikki oli tehty ja järjestetty, maistraatti varattu, esteettömyystodistukset hankittu, sormus hankittu, häämatka suunniteltu.. Kaikki oli tehty. Minä olin lopettanut myös pelkäämisen, ensimmäistä kertaa yhdessä vietettyjen vuosien jälkeen olin varma, ymmärsin ettei minun enää tarvitse pelätä. Kaikki oli ajatuksissani hyvin.

Totuus olikin sitten toisenlainen. Eipä sitä sormusta pujotettu ikinä sormeeni, tai kyllähän minä kuluneen vuoden aikana sitä satoja kertoja kokeilin miettien että millaista se olisi ollut, onnistuttaisiinko me vielä. Nyt en edes tiedä missä sormus on, taidettu heittää parvekkeelta alas. Kihlasormus tainnut lentää samaan paikkaan, eipä sekään sormessa ole ollut enää yli vuoteen.

Kulunut vuosi on ollut elämäni rankimpia. Joka ikinen kuukausi olen laskenut tiettynä päivämääränä, kuinka monta kuukautta olisimme olleet naimisissa. Jos asiat olisi menneet toisin, tänään olisimme olleet naimisissa päivälleen vuoden ja kaksi kuukautta. Emme kuitenkaan enää olleet yhdessä silloin kun tiedossa olisi voinut olla 1-vuotis hääpäivä.

En muista montako kertaa kuluneen vuoden aikana mietimme pitäisikö meidän erota vai yrittää vielä. Useita öitä jouduin nukkumaan yksin, jompi kumpi oli mennyt sohvalle nukkumaan. Kävin muutamaan otteeseen juttelemassa psykologin kanssa, kavereille itkin kerta toisensa jälkeen. Irtisanoin asunnon varmaan kolme kertaa, aina sen kuitenkin peruin. En lähettänyt joulukortteja ystäville ja sukulaisille, kun en tiennyt keneltä hyvän joulun toivotukset olevat. En osannut suunnitella elämääni edes yhtä viikkoa eteenpäin, en tiennyt onko meidän maailmamme enää silloin olemassa.

Yritin olla reipas. En halunnut muiden huomaavan kuinka rikki todellisuudessa olin, en halunnut sitä itsekään ymmärtää. Tämä kulunut vuosi ja edellinen parisuhde on vaikuttanut minuun suuresti, muuttanut minua. Muutokset ovat monenlaisia, niin hyviä kuin huonojakin. Toiset ehkä pysyvämpiä kuin toiset, valitettavasti. Pelkään näiden ikävien tapahtumien tehneen minusta katkeran ja sellaisen, etten uskalla enää luottaa kenenkään. Jos en kelvannut toiselle edes naimisiinmenon kynnyksellä, niin miten olisin kenellekään toiselle hyvä. Itsetuntoni on alamaissa, en jaksa enää uusia ikäviä kolauksia. Minua pelottaa ihastua, pelkään että satutan itseni uudelleen.

Toisaalta olen huomannut, etten anna helpolla periksi. Olen valmis taistelemaan niiden minulle tärkeiden asioiden puolesta. En juokse karkuun ensimmäisten esteiden tullessa tielle. Kaikkein vaikeimpinakin hetkinä olen pysynyt toiselle uskollisena, vaikka houkuttevia tarjouksia on tullut eteeni. En ole lähtenyt toisen sänkyyn, vaikka tiesinkin että kotona toinen kääntää selkänsä minulle. Nyt tiedän myös sen, etten voi olla mitään muuta kuin olen. Toisen on tykättävä minusta tälläisenä kuin minä olen tai homma ei toimi. Minun on opittava tykkämään itsestäni tälläisenä kuin olen, pitkä tie kulkea itsensä kanssa jos ei yhtään itsestään tykkää.

En tiedä, joku alakulo vaan vaivaa. En haluaisi olla yksin, haluaisin vakiituneen ja tasapainoisen suhteen. Jotenkin kaiken uudestaan aloittaminen tuntuu niin vaikealta. Kaikki se epävarmuus mitä suhteen alkuun ja tutustumiseen kuuluu, tuntuu niin vaivalloiselta. En jaksa miettiä tykkääkö toinen minusta, mitä hän minusta ajattelee. En osaa olla ajattelemattakaan, jos toisesta todella tykkään. Haluaisin asua jonkun toisen kanssa, perustaa perheen, mutta menee vuosia ennen kuin nuo asiat saan, vaikka seurustelemaan alkaisinkin. Haluan tutustua toiseen kunnolla, ennen kuin aletaan vakavasti isommista asioista edes leikillään puhumaan.

Kaikki tuntuu niin vaikealta. Aluksi pitäisi tavata se uusi ihminen, se vasta vaikeaa onkin.

***

Onni on kerran särkynyt sydän, se tekee minusta vahvemman.

Sinut minä tahdon

2011-10-15T19:13:00.002+03:00

Olen toivonut sinun saapuvan elämääni, olen toivonut sitä niin hartaasti. Joskus kuvittelin sinun jo saapuneen, mutta huomasin erehtyneeni. Se et ollutkaan sinä, vaan joku sinua kaukaisesti muistuttava. Ehkä toivoin ja odotin sinun saapumistasi niin paljon, että halusin uskoa sinun jo saapuneen. Ehkä en aiemmin ollut valmis sinun saapumiseesi, nyt olen. Tulethan jo pian luokseni, en malttaisi enää odottaa.

En tiedä missä olet, muuten olisin tullut jo sinne sinun luoksesi. En ehkä ole sinua vielä huomannut, muuten olisin tullut luoksesi. Jos sinä olet minut jo huomannut, niin ole kiltti ja tule luokseni. Pyydä minut vaikka suomenlinnaan syyspiknikille tai maastopyöräilemään, lähden varmasti. Lähden kanssasi minne vaan, sillä sinun kanssasi minun on hyvä olla. Minun on hyvä olla kanssasi aina ja ikuisesti, missä vain. Tärkeintä että olen kanssasi.

Odotan malttamattomasti yhteisiä hetkiämme. Yhteisiä kävelylenkkejä, yömyöhään kestäviä keskusteluja, iloista naurua. Ensimmäistä suudelmaa. Nautinnollisia aamuja. Voit olla varma siitä, että arvostan sinua ja yhteistä aikaamme, vaikka en aina ymmärtäisikään sitä parhaalla tavalla sinulle näyttää. Jokaikinen päivä, jonka saan viettää kanssasi, on onnellinen. Olet tärkeintä mitä minulla tulee olemaan, sinä ja meidän yhteinen maailmamme. Siitä hetkestä alkaen kun astut elämääni, olen sinun.

Sinun kanssasi voin toteuttaa unelmani. Sinä olet jo toteutunut unelma. Sinun kanssasi minun on hyvä olla, tiedän olevani turvassa kanssasi. Me kaksi, yhdessä voimme tehdä mitä tahansa, maailma on avoin edessämme. Unelmat on toteuttamista varten, toteutetaan ne kaikki unelmamme yhdessä.

Olen sinun, jos tahdot niin.

***

Onni on unelma rakkaudesta.

Viikko elämästäni

2011-10-14T21:54:00.000+03:00

Taas yksi viikko takanapäin. Viikkoon on sisältynyt monenlaista hetkeä ja tunnetta, mutta tajusin juuri, ettei tähän viikkoon ole kuulunut kyyneleen kyyneltäkään. Vau, koskakohan minulla on edellisen kerran ollut kyyneletön viikko? Tähän viikkoon on noiden negatiivisten tunteiden sijasta sisältynyt enemmänkin niitä positiivisia tunteita. Toki tuo alakulo ja kurja mieli on tälläkin viikolla luonani vieraillut, onneksi vain sellaisella pikavisiitillä.

Tähän viikkoon on normaalin (kiireisen) arjen lisäksi sisältynyt rutkasti syksyisessä luonnossa liikkumista, kynttilöiden polttelua, teen juomista, maratonpuheluita ystävien kanssa ja hyvän fiiliksen lisääntymistä. Sekä tietysti blogin kirjoittamista! On ollut jotenkin hyvä fiilis.

Hyvään fiilikseeni vaikuttaa myös se, että sain juteltua exäni kanssa. Haluan olla hänen ystävä edelleen. Mahdotonta kuvitella, etten enää tietäisi mitä sille ihmiselle todella kuuluu kenen vierestä heräsin useiden vuosien ajan lähes joka aamu. Hän tulee kuulumaan elämääni pelkästään jo yhdessä hankitun koiran takia, mutta toivoisin myös muulla tapaa hänen kuuluvan elämääni. Ei meistä varmasti ylimpiä ystäviä tule, en sitä odotakaan. Ihannetilanteessa olisimme hyvissä väleissä ja voisimme silloin tällöin vaikka yhdessä koiran kanssa touhuta jotakin. Haluan tietää mitä exälle kuuluu, tahdon hänen olevan onnellinen. Tiedän exän tapailevan jotakin naista, tämä tieto aiheutti kovin ristiriitaisia tunteita. Jonkinlaista mustasukkaisuutta ym. epämääräistä ahdistusta, mutta myös sitä iloa toisen puolesta.

Niin, onhan minullakin ollut jo jotakin juttua muutaman miehen kanssa. Tähänkin viikkoon miehet kuuluivat.

Yhden miehen kanssa kävin treffeillä. Nämä treffithän ei olleet kovin onnistuneet, mutta niiden läpikäyneenä tiedostan taas paremmin minkälaisen miehen elämääni haluan.

Toiselle miehelle laitoin viestiä, ettei meillä ole mitään syytä nähdä. Minä en voi antaa hänelle sitä mitä hän minusta halusi. Tämä herra oli hyvin hyvin ihastunut minuun ja sai minulle huonon omantunnon kun en kokenut täysin samoin, siirtelin ja peruin tapaamisia . Lopulta tajusin, että haluan olla rehellinen. En halua elätellä toiselle turhia toiveita ja sen verran tätä herraa opin tuntemaan, ettei meistä olisi vain ystäviksi.

Kolmatta miestä olen ajatellut paljon, ihan liian paljon. Tämä herra sai minussa jonkinmoisen kolahduksen aikaiseksi, mutta päättelin ettei hän ole minusta kuitenkaan kiinnostunut. Tällä viikolla olemme sitten taas olleet yhteyksissä ja enää en osaa sanoa, mitä hän minusta tahtoo. Jospa siis vaan unohdan analysoinnin ja odotan sitä kun seuraavan kerran tapaamme. Se seuraava kerta on todennäköisesti tulevana sunnuntaina, ihan varmaa tapaaminen ei vielä ole, mutta se ei ole meistä kiinni. Joka tapauksessa olen hyvin hyvin varovaisen toiveikas.

Ensi viikolla voisin säilyttää tämän positiivisen fiiliksen ja ne kaikki hyvät tunteet, joita on tähän viikkoon sisältynyt. Ensi viikolle toivon myös kauniita syyspäiviä, jotta pääsee ulos liikkumaan. Liikuttua tulee joka tapauksessa, sillä ensi viikolla aloitan potkunyrkkeilyn, kääks. Ensi viikkoon kuuluu todennäköisesti litroittain teetä, kynttilöiden polttelua ja yleistä tunnelmointia.

***

Onni on huomata hyvien päivien lisääntyneen.

Carpe diem

2011-10-13T21:04:00.003+03:00

Tänään avasin tänään taas onnen opuksen ja kirjasessa luki: Tämä päivä on uusi alku! Kaiken voi aloittaa alusta ja omaan elämäänsä voi oikeasti vaikuttaa, elämällä tässä hetkessä aidosti saa elämään suunnattoman paljon iloa ja nautintoa.

***

Tämä vinkki vai neuvo, mikä ikinä se lieneekään, on tullut minulle viime aikoina hyvin tutuksi. Elämäni on heittänyt häränpyllyä viime kuukausien aikana ja tulevina kuukausina joitakin isoja muutoksia on vielä edessäpäin, eli aikamoisen muutoksen keskellä elelen. Sopeutuminen näihin kaikkiin muutoksiin on onnistunut yllättävänkin hyvin, oikeasti. Luulin tämän kaiken olevan vaikeampaa, luulin olevani täysin.

Voin kuitenkin paremmin kuin pitkään aikaan. Koen olevani taas oma itseni ja jollain tavalla tyytyväisempi itseeni kuin pitkään aikaan. En tiedä mistä tämä johtuu, kai siitä ettei minun tarvitse yrittää, voin vain olla. Olen nauttinut yksin olosta, rauhallisista illoista viltin alla telkkarin edessä tai pitkistä lenkeistä koiran kanssa syksyn hämärtämissä illoissa. Olen saanut aikaa ajatella elämääni.

Elämänihän ei ole mennyt niin kuin joskus ajattelin, mutta onko kenenkään elämä mennyt niin? Ajattelin asioiden ja elämäni olevan jollain tavalla vakiintuneita ja varmoja. Kuvittelin ettei minun enää tarvitse murehtia tulevaisuutta. Nyt niin teen, toki mua pelottaa saanko niitä asioita mitä tahdon. En voi muuta kuin toivoa ja pitää peukut pystyssä. Ehkä minua vielä onnistaa.

Viime aikoina moni ihminen on kehoittanut minua elämään päivän kerrallaan. Hetken kerrallaan. Yritän tehdä näin, tästä eteenpäin, oikeasti. Ei turhia ajatuksia, ei analysointeja. Elämää - joka hetki.

***

Onni on hetkessä.

Hyvän mielen huonot treffit

2011-10-12T22:09:00.000+03:00

Tänään on ollut hyvä päivä, vaikka aamulla väsyttikin vietävän paljon. Hyvä tästäkin päivästä silti tuli, vaikka kaikki ei mennytkään putkeen.

Minulla oli tänään treffit, huonot sellaiset. Tai en nyt sanoisi huonot, mutta sellaiset ettei toisia treffejä ole tulossa. Minua ei tipantippaa jännittänyt ennen treffejä, ei yhtä ainoata perhosta ollut vatsassa. Se kertoo minulle jo paljon, siitäkin huolimatta lähdin avoimin mielin eteenpäin. Jospas ne perhoset olisivat tulleet sinne masuun kesken treffejen, mutta pöh ja pah, ei ne tullut ei.

Komea, mukava ja kaikinpuolin kunnollinen mieshän oli kyseessä ja ei niitä hiljaisia hetkiä ollut. Hän ei ole hiljaista sorttia ja minähän se vasta varsinainen räpätäti olen, mutta jotakin uupui. Keskustelut jäivät niin pinnallisiksi ja jollain tavalla vaikeaksi, ei ollut niin rentoa kuin treffeillä toivoisi olevan. Mistään flirtistä ei ollut minkäänlaista tietoa ja jotenkin se kovasti kaipaamani kipinä uupui. Kyllähän me lopulta sanottiin, että palaillaan. Molemmat silti tiesimme että emme niin tee.

Huonotkin treffit opettivat minua, ne olivat yksi opintaival minulle tällä sinkkuuden pitkällä ja niin yksinäisellä tiellä. Kipinä, sen minä todella tarvitsen, tarvitsen sen jo ensihetkestä alkaen, muuten ei ole mitään toivoa. Jos tätä kipinää odottamalla hylkään ne kaikki miljoonat (vain unelmissani) treffipyynnöt potentiaalisilta miehiltä, niin sitten teen niin. Kolahduksia ja kipinöitä täytyy vaan siis odotella, ehkä niitä vielä tulee.

Huomasin myös että selviän hengissä myös hieman epäonnistuneimmista treffeistä. En sellaisille toki ehdoin tahdoin jatkossa tahdo, mutta jos sellaisille kaikesta huolimatta joudun, niin nou hätä. Tämä tyttö puhuu vaikka puuta heinää ja todellakin mitä sylki suuhun tuo. Osaan käyttäytyä ja olla fiksu, kysellä toisen elämästä ja hänestä ja oikeasti minua kiinnostaakin, vaikka en sillä tavalla kiinnostunut olisikaan.

Jotenkin tää positiivinen asenteeni on yllättänyt minut. Olen tarkoituksella pyrkinyt ajattelemaan kaikella olevan tarkoituksensa ja ottamaan elämän hetki kerralla vastaan, ehkä tämän ajatuksen päähän luukuttaminen on hiljalleen alkanut menemään perille asti. Tälläisen ajatusmaailman hyväksyminen ei ole minulle helppoa, minähän rakastan pohdintaa ja analysointia, mutta siitäkin huolimatta voin ottaa pikkuisen rennommin ja opetella olemaan onnellinen hieman vähemmällä pään rasittamisella.

***

Onni on sää, siitä voi aina keskustella.

Kolahtaako vai ei

2011-10-09T19:30:00.001+03:00

Miksi joissakin ihmisissä on sitä jotain, sitä sellaista mikä saa kiinnostuksen heräämään ja sukat pyörimään jaloissa? Toisesta ihmisestä saatu ensivaikutelma kertoo niin paljon, joko sitä pikkuisen kolahtaa tai sitten ei. En edes tiedä mistä se johtuu, että toiset tuntuvat alusta asti niin hyvältä. Vieraat ihmiset, joita ei millään tavalla tunne. Se ei ole ainoastaan ulkonäöstä kiinni, vaan ennemminkin siitä kokonaisuudesta ja olemuksesta. Toki kolahduksia voi tapahtua myöhemminkin, jos tutustumista jatketaan.

On vaan jotenkin pikkuisen ikävää alkaa tutustumaan sellaiseen ihmiseen, joka ei alusta alkaen mitenkään suuremmin kolahda. Jos alusta alkaen on sellainen olo, ettei nyt jotenkin sen enempää kiinnosta, vaikka toinen osapuoli onkin kaikin puolin miellyttävän näköinen ja muutenkin ihana. Muuttuisiko se ajatus myöhemmin, voisiko se kipinä syntyä kun oppisi toista tuntemaan paremmin. Toistaiseksi olen kuitenkin luottanut intuitioon, joko toinen saa mun olon tuntumaan alusta alkaen jollain tavalla luonnolliselta ja hyvältä, tai sitten ei. Vaistoonsa täytyy luottaa.

Tämän yhden herran kanssa kolahti kovemmin kuin uskoinkaan, ikävä tietysti että hän ei kokenut samoin. Minkäs sille voi, näihin pettymyksiin täytynee kai vain tottua. Näin pian tuon pienen kolahtamisen jälkeen on vaan niin vaikeaa tyytyä mihinkään vähempään, kai se sen verran jäi mielensyövereihin kaivelemaan. En halua alkaa nirsoksi ja nostaa rimaa liian korkealle, en minä mieheltä kummia vaadi - ainoastaan sen kipinän. Kyllähän eilenkin tuolla yöelämässä komistuksia piisasi ja monenmoista yrittäjääkin, mutta kun ei vaan nyt kiinnostus sillä tavalla herännyt ja se on oikeasti harmi.

Tahtoisin ihastua ja hullaantua toisesta ihmisestä täysin. Kiinnostavaan ihmiseen tutustuminen ja sellainen suhteen alkutaival on niin upeaa aikaa, varovaista toivoa siitä että hommahan toimii. Tietysti mä haluan muutakin kuin vain ihastua ja rakastua, haluan tasapainoisen parisuhteen. Ihan vakavalla mielellä katselen ympärilleni, ei ole minua varten sinkkuelämä ja yhden illan jutut. Haluan parisuhteen, haluan jakaa elämäni toisen ihmisen kanssa.

Ongelma on vaan, se että missäs näitä miekkoisia tapaisi? Baareissa joo, siellä kuitenkin tulee aina sitä ilolientä nautittua, joten homma voi lähtee heti alusta väärään suuntaan. Muita paikkoja ei sitten tulekaan mieleen, olen naisvaltaisella alalla töissä, joten sitä kautta kehenkään potentiaalisen mieheen tutustuminen on hyvin epätodennäköistä. Harvemmin sitä on tuolla lenkkipoluilla tai salillakaan mitään kummempia kipinöitä lennellyt. Nettiä tietysti voi kokeilla jossain vaiheessa, mutta jostain syystä vierastan sitä ajatusta. Toki sitä kautta on mahdollista oppia tuntemaan toista ihmistä pintaa syvemmin, mutta silloin ei selviä se onko sitä kipinää vai ei.

***

Onni on ihmisten välinen vetovoima.

Onni on unelmissa

2011-10-07T23:53:00.000+03:00

Onni on herätä siihen kun oma puoliso tulee aamuyöstä baarista tuhannen tuubassa kotiin.
Onni on saada lumipesut omalta kullalta.
Onni on ärsyttävinkin anoppi.
Onni on kun omien sukkien joukkoon on eksynyt toisenkin sukkia.
Onni on yhteinen suihku.
Onni on riidellä siitä kumpi käyttää koiran aamupissalla.
Onni on miettiä miltä yhteiset lapset näyttäisivät.
Onni on ilahduttaa toista tekemällä toisen lempiruokaa.
Onni on herätä aamulla kahvin tuoksuun.
Onni on katsella toisen kainalossa kauhuelokuvaa.
Onni on hirviömäiset itkupotkuraivarit tietäen toisen rakastavan.
Onni on suudelma, joka tuntuu varpaissa asti.
Onni on suunnitella yhteistä viikonloppua.
Onni on kun joku toinen on tiskannut.
Onni on varastaa toisen lempipaita itselle yöpaidaksi.
Onni on herätä toisen herätyskellon soittoon.
Onni on hieroa toisen hikisiä jalkoja.
Onni on oppia tuntemaan toisen arpien syntymisten tarinat.
Onni on suunnitella millainen sauna tulisi unelmien kotiin.
Onni on jos toinen auttaa paikkaamaan puhjenneen pyöränkumin.
Onni on huomata pesseensä vahingossa toisen hammasharjalla omat hampaansa.
Onni on siivota toisen tekemät sotkut.
Onni on saada suklaata kaupasta pyytämättä.
Onni on oppia tuntemaan toisen kehon herkät kohdat.
Onni on oman kullan kanssa jaettu viinipullo.
Onni on jaettu Hesari.
Onni on kuunnella toisen kolistelua silloin kun itse yrittää nukkua.
Onni on pähkäillä mitä ostaa poikakaverille joululahjaksi.
Onni on pusu nenänpäähän.
Onni on kiistellä siitä tuleeko juusto vai kinkku leivänpäälle ensin.
Onni on tietää toisen lapsuuden haaveammatti ja ensimmäinen painajaisuni.
Onni on kun voi kiukutella kotona muillekin kuin vain koiralle.
Onni on mennä yhdessä ruokakauppaan.
Onni on kiihottua yhä uudelleen toisen kosketuksesta.
Onni on jaetut popcornit elokuvissa.
Onni on kun saa heti apua pullojen sekä purkkien avaamisessa.
Onni on kuunnella toisen työmurheita.
Onni on ojentaa toiselle käsi kävelylenkillä.
Onni on pestä toisen likapyykkiä.
Onni on itkeä toisen edessä rehellisesti.
Onni on mennä yhdessä hiihtämään.
Onni on yhdessä kokatut epäonnistuneimmatkin ruokalajit.
Onni on ostaa toiselle alennusmyynneiltä vaatteita.
Onni on tulla kotiin, kun siellä on jo joku kotona.
Onni on mennä tyynysotaa oman rakkaan kanssa.
Onni on kinastella siitä katsotaanko telkkarista simpsoneita vai maajussille morsianta.
Onni on kun toinen auttaa kokoamaan ikean lipaston.
Onni on pyytää toista tulemaan jo viekkuun nukkumaan.
Onni on nautinnolliset aamut.
Onni on miettiä yhteisten lasten nimiä.
Onni on kurkkukivun iskiessä saada toisen tarjoamana kuumaa mustaherukkamehua.
Onni on pedata sänkyyn kaksi tyynyä ja kaksi peittoa.
Onni on omalta rakkaalta saatu tekstiviesti.
Onni on katsella valokuvia yhteiseltä lomamatkalta.
Onni on ikävöidä toista toisen ollessa työmatkalla.
Onni on mennä sukujuhliin kumppanin kanssa.
Onni on kun toinen kutittaa kunnolla.
Onni on kun joku toinen sammuttaa illalla valot.

***

Onni on kun edes osa edellä mainituista asioista tapahtuu.

Luonteenpiirteistä parhain?

2011-10-07T20:32:00.000+03:00

Perjantai-ilta ja olen yksin kotona. En oikein tiedä miltä minusta tuntuu. Toisaalta minun on ihan hyvä olla, töiden jälkeen kävin koiran kanssa parin tunnin kävelylenkillä ja lenkki auringonpaisteessa kulki neljän eri koirapuiston kautta. Ulkoilu ja koiran ilo sai minutkin piristymään, syksyinen Helsinki on kaunis. Kotiin tultuani rojahdin sohvalle elokuvan ääreen. Tämä päivä on ollut juuri sellainen kuin kaipasin, nollaus. Viikko on ollut kiireinen ja stressaava, olen kaivannut vain sitä olemista, löhöämistä.

Miksi minulla sitten on tälläinen olo, hieman alakuloinen olo.

Tiedän huomisesta päivästä tulevan mukava. Aamu alkaa kirppiskierroksella ja koiruuden kanssa lenkkeillessä, ilta päättyy ystävien kanssa iloiten elämää. Viikonlopun mukavista suunnitelmistakin huolimatta kaipaan jotakin ihan muuta, jotakin jota en osaa tarkemmin selittää.

Unohdetaan alakulo ja keskitytään onnen opuksen neuvoon, joka kehoittaa ajattelemaan ensin. Käytä ensin päätäsi, ennen kuin avaat suusi tai teet tekosi. Periaatteessahan tämä on oiva neuvo, sellainen mitä itsekin olisin miljoonasti voinut noudattaa. Siitäkin huolimatta olen tästä eri mieltä, suustani pääsee usein sammakoita, mutta sellaisia hyväntahtoisia sammakoita. Minusta se on osa minua, että sanon ja teen asioita hetken mielijohteesta. Se on aitoa minua, en tahdo sellaista mennä muuttamaan. Olen kiltti ja hyväsydäminen ihminen, joten harvoin sanani tai tekoni ovat pahantahtoisia tai ketään loukkaavia.

Kiltteys on hyvä piirre ihmisessä, mutta se voi mennä liiankin pitkälle. Kilttien ihmisten, mukaanlukien itseni tulisi olla ennenkaikkea itseään kohtaan kilttejä ja huomaavaisia. Välillä joutuu loukkaamaan tai satuttamaan toista olemalla itseään kohtaan rehellinen, niin se vaan menee. Miksi tämä tuntuu niin pahalta? Miksi toisen paha mieli saa minullekin ikävän olon? Välillä olen unohtanut oman itseni ja keskittynyt enemmänkin toisten onneen.

En saisi unohtaa itseäni ja omaa onneani. Ei ole itsekästä ajatella ensin itseään, toiset ihmiset voi siitäkin huolimatta ottaa huomioon. Tuskinpa kenenkään ihmisen on mahdollista matkata elämänsä tie loukkaamatta ketään toista. Minä en ole siihen ainakaan pystynyt, enkä enää aio yrittääkään. Elämäni tärkein ihminen olen minä.

Toivoisin toki, että olisin jollekin toisellekin elämän tärkeimpiä ihmisiä.

***

Alakulo vaan vaivaa. Nyt ei tunnu tämä kirjoittaminenkaan sitä helpottavan. Taidan tehdä kuumaa kaakaoo ja mennä viltin alle katselemaan Gilmoren tyttöjen onnellista elämää.

***

Onni on viikonlopun luoma vapaus.

Uuteen elämään sopeutuminen

2011-10-06T21:42:00.000+03:00

Kaksi kuukautta ja muutama päivä päälle, niin kauan jo olen sinkkuna ollut. Lyhyt aikahan tuo on, vaikka nopeastihan se on mennyt. Eroon olen yllättävänkin hyvin sopeutunut, kai sitä eroprosessia tein niin kauan. Lopullisen päätöksen jälkeen olin varma päätöksestäni. Tietyllä tapaa olen nyt nauttinut tästä yksinolosta ja yksinelosta, mutta toisaalta kaipaan toisen ihmisen läsnäoloa. Kyllähän tähän yksin olemiseen kestää taas totutella.

Tähän astinen sinkkuelämä on ollut yllättävää ja jossain määrin kai ihan mukavaakin. Olen alkanut katselemaan ympärilleni ja suureksi yllätyksekseni saanut niitä katseita takaisinkin päin. Edellisessä suhteessa sain kuulla miljoona kertaa ikäviä asioita itsestäni, niin nyt on ollut kummaa kun minua on kehuttu ihanaksi. Miesten huomio on tehnyt minulle hyvää, se on juuri se mitä nyt olen tarvinnut. On upeaa kuulla, että olen kaunis ja seksikäs, kaikinpuolin ihana pakkaus. Ehkä alan itsekin hiljalleen ymmärtää, että yhden miehen mielipide minusta ei ole se mitä kaikki ihmiset minusta ajattelevat.

Mitään vakavampaa minulla ei ole ollut kenenkään kanssa, sellaiseen en ole vielä pieneen toviin valmis. Olen kuitenkin paria mukavaa ja kaikinpuolin komeaa miestä muutamiin kertoihin tapaillut ja onhan se ollut hassua, ihanalla tavalla hassua. Minua jännitti aivan kamalan kamalan paljon ennen kuin miehet ensimmäistä kertaa sovitusti näin, mutta kyllähän se jännitys hyvin nopeasti hälveni. Olihan se silti outoa, en enää osaa sellaista. Tutustumista ja flirttiä ja kaikkea sitä mitä siihen treffailuun kuuluu.

Periaatteessahan kaikki sujui näiden herrojen kanssa hyvin. Olihan se outoa useiden vuoden tauon jälkeen suudella jotakin toista miestä. Ihanaa se oli joka tapauskessa! Sydän pamppaili rinnassa ja kaikinpuolin hyvä fiilis. Asiat eivät kuitenkaan mennyt näidenkään herrojen suhteen ihan parhaimmalla tavalla. Ensimmäinen tapaus mukava ja kaikinpuolin kiva tyyppi, mutta jotenkin se ei sit kolahtanutkaan minuun. Ystävänä tämän herran jatkossakin pitäisin, mutta hänellä oli minusta aivan toisenlaiset, astetta tai kahtakymmentä vakavammat suunnitelmat. Toinen tapaus, hän se sitten jollain tasolla kolahti minuun. Minun oli niin helppoa olla tämän herran seurassa ja kaikki sujui niin kuin elokuvissa, olin ihan varma siitä että toinenkin on kiinnostunut. Taisin kuitenkin olla väärässä, vaikka edelleenkin on jotakin puhetta yhteisistä juoksulenkeistä ja muista suunnitelmista. Tästä eteenpäin kuitenkin ihan kaverina. Höh.

Kyllähän se tuntuu ikävältä kun pikkuisen toiseen ihastuu ja kun toinen ei tunnekaan samalla tapaa. Oikeasti vaan ihmettelen, että mitä ihmettä te miehet sitten odotatte? Kaikki oli rentoa ja mukavaa, aitoa keskustelua ja naurua. Kemiaakin välillämme todellakin oli. Mistä kiikastaa? Mua ei niinkään haittaa se, että toinen ei ole minusta kiinnostunut, vaan ennemminkin se ettei millekään annettu edes mahdollisuutta. Ymmärränhän minä sen, jos ei kolahda niin ei kolahda. Pettymyshän se oli minulle, mutta sieltä on jo ylipäästy. Saas nähdä miten niistä pettymyksistä jatkossa päästään ylös.

Ei tämä yksinelo ole aina niin mukavaa, en tätä oikein osaa. Olen pedannut sänkyyn kahdet tyynyt ja peitot. Ruokakaupasta ostan ruokaa kahdelle ihmiselle ja valmistamani annokset ovat olleet liian suuria yhdelle ihmiselle. Kaipaan paljon toisen ihmisen läsnäoloa. Haluaisin iltaisin jutella jonkun toisen ihmisen kanssa, kertoa kaikki ne hölmöt pienet ajatukseni ja ylipäänsä höpöttää joutavia. Läheisyyttäkin kaipaan, tahtoisin jonkun toisen viereen rojahtaa sohvalle telkkarin ääreen ja mennä toisen ihmisen viereen nukkumaan. Kosketusta ja hellyyttä janoan, kehoni huutaa niitä.

Nyt on kuitenkin oltava näin. En halua alkaa pelleilemään ihmissuhteilla, en voi antaa omien tarpeideni mennä omien arvojeni yläpuolelle. En varmastikaan vielä ole valmis mihinkään vakavampaan suhteeseen, mutta toivottavasti siinä vaiheessa kun olen valmis sellaisen myös saisin. Kyllä minua pelottaa saanko sellaista ikinä, mutta en voi kuin uskoa ja toivoa parasta. Kaikissa ihmissuhteissa aion olla jatkossa rehellinen, en jaksa mitään älytöntä pelailua. Jos olen jostakusta kiinnostunut, niin jollakin keinolla osoitan kiinnostukseni. Enemmän hävittävää minulla on siinä, jos en mitään tekisi enkä halua turhaan elätellä itsekseni turhia toiveita. Aion myös muille olla rehellinen, miesten huomio tuntuu hyvältä, mutta siitäkin huolimatta kerron jos en toisesta ole sillä tavalla kiinnostunut. Niin toivoisin että minuakin kohdellaan.

Asunto tuntuu niin hiljaiselta, vaikka musiikki soi. Minun on kuitenkin nyt hyvä olla täällä, kotini on kaunis ja minun näköinen. Turvapaikkani pahaa maailmaa vastaan. Ystäviä ihania minulla on, he pitävät minusta huolen ja tulevat teelle tai vesisateeseen lenkille kanssani. Kaipaan kuitenkin jotakin vielä enemmän, sellaista mitä ystävät eivät minulle voi antaa.

Kaipaan rakkautta.

***

Onni on toisen ihmisen sanoma hyvän yön toivotus.

Saat anteeksi.

2011-10-05T22:06:00.002+03:00

Opas onneen kehoittaa antamaan anteeksi. Pieni neuvo, mutta suuria tekoja. Anteeksi antaminen ei ole aina kovin yksinkertaista ja joskus asioiden sulattelu sekä anteeksi antaminen vie aikaa, itselle täytyy antaa riittävästi aikaa. Kiirehtimällä anteeksi antaminen ei onnistu.

Saat anteeksi

Joskus ajattelin, etten kykene antamaan sinulle anteeksi. Satutit minua pahemmin kuin kukaan ikinä ennen ja toivon ettei kukaan toinen satuta minua enää koskaan samalla tapaa kuin sinä. Teit tekosi juuri silloin kun lopetin pelkäämisen, juuri silloin kun aloin uskomaan, juuri silloin kun ajattelin unelmien käyvän toteen. Kaikki tapahtui minun kannaltani siis mahdollisimman ikävään aikaan, se ei tehnyt minulle millään tavalla hyvää. En silloin kokenut itseäni arvokkaaksi, en ymmärtänyt mitä tein väärin. En ymmärtänyt miksi niin piti käydä. Syytin sinua kaiken pilaamisesta, syytin sinua elämäni tuhoamisesta, syytin sinua itsetuntoni romahtamisesta.

En antanut sinulle pitkään aikaan anteeksi, vaikka niin sanoikin. Tekemäsi asiat ja sanomasi sanat jäivät kaivelemaan, ne tulivat yhä uudelleen ja uudelleen mieleeni. Mieleni ei antanut unohtaa niitä, vaikka siihen kuinka yritin itseäni pakottaa. Yritin jatkaa väkisin, yritin unohtaa, yritin antaa anteeksi. Yrittämällä en siihen kuitenkaan pystynyt. En oppinut ymmärtämään tekoasi, en tiennyt miksi niin teit. Asioiden ymmärtäminen olisi helpottanut minua antamaan anteeksi. Pyysin sinua kerta toisensa jälkeen kertomaan miksi teit niin, miksi. Vastauksia et osannut antaa, anteeksi en osannut antaa.

Nyt huomaan unohtaneeni. Nyt huomaan, ettei sillä ollut merkitystä. Tekemäsi teot saivat alamäkemme alkamaan, mutta se ei pysäyttänyt vauhtiamme. Tahdoimme vaan eri suuntaan ja väkisinkin yritimme löytää yhteisen tein kuljettavaksi. Mutkaiseksihan se tie osottautui, aivan liian mutkaiseksi. Ikävä oli meidän molempien sitä tietä kulkea, yhteinen taival ei enää onnistunut. Sinua en siitä kuitenkaan syytä, se ei ole sinun vikasi, se ei ole tekojesi seuraus.

Annan anteeksi itselleni

Itselleen anteeksi antaminen on vaikeaa. Muiden ihmisten teot voin antaa anteeksi, mutta omien valintojen ja väärien tekojen anteeksi antaminen on jo huomattavasti vaikeampaa. En ole tahtonut satuttaa, en muita enkä itseäni, mutta niin on siitäkin huolimatta käynyt.

Yritin niin paljon. Yritin olla jotakin mitä en ole, vaikka tiesinkin syvällä sisälleni ettei se niin onnistu. Yritin elää niin kuin muut toivoivat, yritin elää niin kuin toivoin. Sellainen elämä ei vaan onnistunut. En osannut olla sellainen, siitäkin huolimatta yritin. Yrittäminen ei tehnyt minua onnelliseksi, sillä en elänyt tahtomallani tavalla. Elämäni ei ollut aitoa ja minun ei ollut hyvä olla. Jossain vaiheessa ymmärsin tämän, mutta siitäkin huolimatta en osannut luovuttaa. En osannut tai uskaltanut luovuttaa, en tiennyt enää kuka olen ja millainen on se elämä, joka on minua varten.

Tein vääriä valintoja. Oli väärin yrittää olla jotakin, jota en ole. Oli väärin teeskennellä. Oli väärin, etten sanonut ajatuksiani ääneen. Oli väärin, etten kuunnellut itseäni.

Välillä ajattelen kuinka asiat voisivat olla, jos olisin ollut kaiken aikaa rehellinen itseäni kohtaan. Monelta itkulta ja unettomalta yöltä olisin voinut välttyä. Jos olisin alunperinkin uskonut sisäiseen ääneen ja toiminut sen mukaisesti, kaikki voisi olla toisin. Välillä koen epäonnistuneeni, sillä elämäni ei ole sellaista kuin toivon. En ole itsekään sellainen, kuin toivon.

Syytän itseäni niistä teoista, jotka ovat tehneet minut onnettomaksi. Syytän niistä ainoastaan itseäni.

Tekoni ja erityisesti ne tekemättömät asiat ovat vaikuttaneet myös muiden elämään. Olen itseni lisäksi loukannut myös muita, olen aiheuttanut toisille pahan mielen ja loukannut syvästi. Olen itse joutunut pyytämään anteeksi, en ole tarkoituksella satuttanut. En edes itse ymmärrä miksi olen toiminut niin kuin olen, en ole kai osannut tehdä toisin. Olen pelännyt liikaa.

Edelleenkin pelkään, mutta annan pelkoni anteeksi. Annan anteeksi sen ettei elämäni ole mennyt niin kuin ajattelin.

Annan anteeksi itselleni. Annan anteeksi sen, etten ole kohdellut itseäni niin kuin olisi pitänyt. Annan anteeksi.

Anteeksi.

***

Onni on vapauden tunne.